>>Olen viime vuosien aikana opetellut opettelemasta päästyä turvautumista yksin armoon. Tarkoitan tällä sellaista suhdetta Jumalaan, jossa toivoni on yksin siinä, että juuri nyt Jumalan sydämessä on - Kristuksen uhrin tähden - laupias mieli minua kohtaan. Hän ei hylkää vaan antaa anteeksi.
Tämä tosiasia merkitsee sitä, ettei minussa ole mitään hänelle kelpaavaa, joka herättäisi hänessä tämän laupiaan mielen. Eivät katumukseni, uskoni, kuuliaisuuteni, muuttumiseni, eivät henkikaste, Hengen täyteys, armolahjat, ei pyhä elämä, ei mikään minussa oleva tai minuun Jumalan Hengen työn kautta syntynyt ominaisuus saa aikaan Jumalassa tuota laupeutta.
Olen toistanut itselleni, että hän on minua kohtaan laupias yksin sen tähden, että hän on Jeesuksen ilmoittama Jumala ja Isä. Siksi aina saan mennä hänen tykönsä ja hän jaksaa armahtaa huolimatta jatkuvista lankeemuksistani ja pysyvistä synneistäni.
Olen myös yrittänyt vakuuttaa itselleni, että Raamatussa on kaksi toisistaan jyrkästi poikkeavaa pääsanomaa LAKI ja EVANKELIUMI. Lakia on kaikki se, mikä vaatii, uhkaa ja rankaisee. Sitä löydän kovin paljon Raamatustani. Evankeliumia taas on se, mikä lupaa minulle tänään lahjana elämän ja autuuden. Sitä en tahdo millään löytää Raamatustani. Mutta olen luottanut siihen, että Raamatun lain joka päivä tuomitsemana saan Raamatun evankeliumiin tarttuen olla joka hetki autuas.
Mutta, voi - ei tarvita kuin pieni hartauskirjoitus tai vakuuttava puhe, niin tämä armoon turvautuva toivoni alkaa horjua. En sittenkään jaksa uskoa Jumalan armon sietävän minua tällaisena.
Voimalla nousee sisimmästäni ääni, joka väittää Jumalan tuomitsevan minut sen perusteella, millainen minä olen ja mitä olen saanut aikaan.
Kerran Jumala pelasti minut armosta, mutta nyt minun tulee osoittautua uudestisyntyneeksi ja vaelluksessani puhtaaksi. Tuota mittaa en kuitenkaan täytä.
Miksi armoon turvautuminen on niin haurasta? Miksi luottaminen Kristuksen ansioon on kuin ruohonkorsi myrskyisellä merellä? Miten voi moni uskova kokea Jumalan armon itsestään selvänä, mutta sen sijaan innostavana kehotukset antautua ja olla ehdottoman kuuliaisia?
Miksi moni näyttää löytävän tahdostaan ihmeellisiä voimia ja kykyjä? Ne on vain Raamatun vaatimuksilla saatava käyttöön. Minun kohdallani on toisin. Tahtoni voimat ovat tyhjää. Mitä enemmän kohtaan vaatimuksia, sitä ahdistuneemmaksi tulen.
Ei minulla ole todellisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin turvautua Jumalan sydämessä olevaan armoon. Vaikka siitä puhuisi vain yksi kohta Raamatussa, niin siihen minun on pantava toivoni. Jumalan kiitos, että näitä kohtia on kuitenkin hyvin monia.
"Sinua ei pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi laatu, vie se Jeesukselle eli salli hänen antaa sinulle kylmyytesi anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi. Pitäytyessäsi Golgataan Jumala ei laske kertoja. Vaikka itket ja vapiset, vaikka olet kova ja kylmä, vaikka laitasi on ihan miten tahansa, sinun on vain tultava Jeesuksen luo sellaisena kuin olet ollaksesi Jumalan lapsi. Se usko joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman (1 Joh 5:4) ja kuolettaa lihan (Room 8:13, Gal 5:24)." (Olav Valen-Sendstad.)>>
( Lähde: Olavi Peltola)
s-seutulainen
Tämä tosiasia merkitsee sitä, ettei minussa ole mitään hänelle kelpaavaa, joka herättäisi hänessä tämän laupiaan mielen. Eivät katumukseni, uskoni, kuuliaisuuteni, muuttumiseni, eivät henkikaste, Hengen täyteys, armolahjat, ei pyhä elämä, ei mikään minussa oleva tai minuun Jumalan Hengen työn kautta syntynyt ominaisuus saa aikaan Jumalassa tuota laupeutta.
Olen toistanut itselleni, että hän on minua kohtaan laupias yksin sen tähden, että hän on Jeesuksen ilmoittama Jumala ja Isä. Siksi aina saan mennä hänen tykönsä ja hän jaksaa armahtaa huolimatta jatkuvista lankeemuksistani ja pysyvistä synneistäni.
Olen myös yrittänyt vakuuttaa itselleni, että Raamatussa on kaksi toisistaan jyrkästi poikkeavaa pääsanomaa LAKI ja EVANKELIUMI. Lakia on kaikki se, mikä vaatii, uhkaa ja rankaisee. Sitä löydän kovin paljon Raamatustani. Evankeliumia taas on se, mikä lupaa minulle tänään lahjana elämän ja autuuden. Sitä en tahdo millään löytää Raamatustani. Mutta olen luottanut siihen, että Raamatun lain joka päivä tuomitsemana saan Raamatun evankeliumiin tarttuen olla joka hetki autuas.
Mutta, voi - ei tarvita kuin pieni hartauskirjoitus tai vakuuttava puhe, niin tämä armoon turvautuva toivoni alkaa horjua. En sittenkään jaksa uskoa Jumalan armon sietävän minua tällaisena.
Voimalla nousee sisimmästäni ääni, joka väittää Jumalan tuomitsevan minut sen perusteella, millainen minä olen ja mitä olen saanut aikaan.
Kerran Jumala pelasti minut armosta, mutta nyt minun tulee osoittautua uudestisyntyneeksi ja vaelluksessani puhtaaksi. Tuota mittaa en kuitenkaan täytä.
Miksi armoon turvautuminen on niin haurasta? Miksi luottaminen Kristuksen ansioon on kuin ruohonkorsi myrskyisellä merellä? Miten voi moni uskova kokea Jumalan armon itsestään selvänä, mutta sen sijaan innostavana kehotukset antautua ja olla ehdottoman kuuliaisia?
Miksi moni näyttää löytävän tahdostaan ihmeellisiä voimia ja kykyjä? Ne on vain Raamatun vaatimuksilla saatava käyttöön. Minun kohdallani on toisin. Tahtoni voimat ovat tyhjää. Mitä enemmän kohtaan vaatimuksia, sitä ahdistuneemmaksi tulen.
Ei minulla ole todellisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin turvautua Jumalan sydämessä olevaan armoon. Vaikka siitä puhuisi vain yksi kohta Raamatussa, niin siihen minun on pantava toivoni. Jumalan kiitos, että näitä kohtia on kuitenkin hyvin monia.
"Sinua ei pelasta uskosi laatu, vaan pelastut vain menemällä Jeesuksen luo. Jos sinua siis ahdistaa uskosi laatu, vie se Jeesukselle eli salli hänen antaa sinulle kylmyytesi anteeksi, sillä senkin rakas Herrasi voi antaa anteeksi. Pitäytyessäsi Golgataan Jumala ei laske kertoja. Vaikka itket ja vapiset, vaikka olet kova ja kylmä, vaikka laitasi on ihan miten tahansa, sinun on vain tultava Jeesuksen luo sellaisena kuin olet ollaksesi Jumalan lapsi. Se usko joka menee Jeesuksen luo huonona ja huonoudestaan huolimatta, on pelastavaa uskoa, vaikka se olisi miten heikkoa tahansa. Juuri se usko voittaa maailman (1 Joh 5:4) ja kuolettaa lihan (Room 8:13, Gal 5:24)." (Olav Valen-Sendstad.)>>
( Lähde: Olavi Peltola)
s-seutulainen
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli kaikki käy.
Silloin herjaamiset ja pulinat pois.
Mutta ei onnistu kuin teoriassa.
Jenkkilästä on tullut paljon niitä uskon ja armon huutokauppakeisareita.
Siellä nousi käsi ja siellä, ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta, taivaspaikka meni kaupaksi.
Murhakin voidaan selvittää pelkällä käden nostolla ja pään nyökkäyksellä.
Ja jos tämä ohjelma on koskettanut sinua, niin lähetä rahasi meille, niin voidaan jatkaa näiden ohjelmien tekoa.
Luuk. 20:47 "mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."
Niinhän siinä kävi.
Oppi kaatoi ojaan.
Armo on radikaali ilmiö. Se on täytetty tarkoittaa, että armossa levätään. Voit luopua myös työstä käyvästä. opiskelusta.
Ei aivan kaikesta ole pakko luopua. Armossa kun ei ole pakkoa. Eihän se muutoin olisi armoa jos olisi pakko tehdä jotain. Armossa käy kaikki.
Myöskin toisten herjaaminen kyllä käy, mutta se on silti vähän ristiriitaista jos armo kattaa kaiken, niin ei oikein ole mistä muita herjata. Silloin pitää armoa ottaa pois toiselta ja sanoa että sinulle sitä armoa ei ole suotu ja sinun pitää pyristellä niin tavattomasti ja sellaiseen päämääriin mihin et mitenkään pääse.