Kiina pysäyttää USA:n tyrannian

Päivän paras uutinen on Kiinan Venäjä vierailuun liittyvä lausunto, jossa maat toteavat, että maailmasta tehdään jälleen moninapainen, viitaten USA:n yksinvaltiuteen ja sitä seuranneeseen tyrannimaiseen käytökseen ja röyhkeyteen maailmassa.

Kiinan talous kasvaa aivan omaa vauhtiaan ja saavuttaa USA:n talouden 10-20 vuoden sisällä, mennen siitä kohisten ohi. Kiina kasvattaa asevarusteluaan vaurastumisensa myötä ja kuroo kiinni USA:n teknologista etumatkaa.

USA on uhka maailman rauhalle tällä hetkellä, mutta nyt näyttää hyvältä siinä mielessä, että Kiina tulee pysäyttämään tuon tyrannivaltion toimet ja leviämisen, ennen kuin se pääsee päämääriinsä, maailmanherruuteen. Annetaan kaikki tukemme Kiinalle esim. ostamalla siellä valmistettuja tuotteita.

Jos maailma liukuu sotaan, olisi todella mukava nähdä, kuinka Kiinan kansanarmeija jyräisi USA:n ja näkisimme historiassa sellaisen päivän, että amerikkalaiset saisivat maistaa kotimaassaan samaa lääkettä, jota he ovat syöttäneet irakilaisille.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id14023.html
292261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kiinan nousu on osoitus siitä, että kommunistinen järjestelmä oikein toteutettuna on toimivampi kuin USA:n turmiokapitalismi. Myös demokratian taso on Kiinan yksipuoluejärjestelmässä parempi kuin USA:n näennäisesti kaksipuoluejärjestelmässä. Kiinassa ihmiset voivat vaikuttaa erilaisten komiteoitten kautta paljon paremmin kuin USA:ssa muutaman vuoden välein pidettävissä näennäisäänestyksissä.

Äänestä
  • Kiina siirtyi pois puhtaasta kommunismista jo 1960-luvulla. Mutta tätäkään ei taidettu sinulle suomalaisissa taistolaiskouluissa tai pioneerikerhoissa opettaa.

    Kiina on nykyään kapitalistinen yhteiskunta, jonka johtavan puolueen nimi on jätetty muuttamatta että eläköityneet punikkihörhöt voivat vielä muistella herkkiä nuoruusaikojaan "silloin kun kulttuurivallankumouksessa reksin naamalle kustiin ja lopulta selkään ammuttiin".

    Äänestä

  • Taisto Vaino kirjoitti:

    Kiina siirtyi pois puhtaasta kommunismista jo 1960-luvulla. Mutta tätäkään ei taidettu sinulle suomalaisissa taistolaiskouluissa tai pioneerikerhoissa opettaa.

    Kiina on nykyään kapitalistinen yhteiskunta, jonka johtavan puolueen nimi on jätetty muuttamatta että eläköityneet punikkihörhöt voivat vielä muistella herkkiä nuoruusaikojaan "silloin kun kulttuurivallankumouksessa reksin naamalle kustiin ja lopulta selkään ammuttiin".

    Kiina on edelleen kommunistinen yksipuoluevaltio. Talousjärjestelmässä on luovuttu suunnitelmataloudesta, joka on taas ihan eri juttu. Opettele käsitteet. Suunnitelmatalous on talousjärjestelmä. Markkinatalous on talousjärjestelmä. Kommunistinen puolue on poliittista järjestelmää.

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    Kiina on edelleen kommunistinen yksipuoluevaltio. Talousjärjestelmässä on luovuttu suunnitelmataloudesta, joka on taas ihan eri juttu. Opettele käsitteet. Suunnitelmatalous on talousjärjestelmä. Markkinatalous on talousjärjestelmä. Kommunistinen puolue on poliittista järjestelmää.

    Oikea kommunismi nimenomaan on talousjärjestelmä.

    Ilmeisesti edistykselliset tahot ovat nyt keksineet, että kommunismi onkin jotain muuta, että saadaan todistettua ettei kommunismissa koskaan ollut mitään vikaa.

    Kerropa siis meille, mitä kommunismi siis nykyään on. Ekstrapoloi erityisesti, millä lailla kommunismi-sanan perusjuuri "kommuuni" ei liity kommunismin talousmalliin.

    Äänestä

Ja Iranin pressa lupasi, että nyt Iran aloittaa islamin vallankumouksen levittämisen ympäri maata :-( Eli kohta alkaa Jihad nousta pintaan Euroopassa yhä enemmän...

Äänestä

Jätit tahallaan huomioimatta osan totuuksista artikkelista;

" Suhteita lämmitetään monella alalla. Maiden armeijojen on määrä pitää lähitulevaisuudessa ensimmäinen yhteinen taisteluharjoitus. Monet asiantuntijat pitävät tätä Venäjän vastauksena suhteidensa viilenemiseen Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden kanssa. "

" Uutistoimisto AP:n mukaan suurvaltioiden hallitukset ovat myös ilmaisseet toiveensa "moninapaisesta" maailmasta, sillä maat vastustavat Yhdysvaltain hallintaa kansainvälisissä asioissa. "

Äänestä

Natsien ja tyrannian vastustajana annan iloiten lisää kylmää kyytiä usanisteille, jotka ovat lähes natseihin verrattavia hylkiöitä, puolustaessaan mitä julmimpia kidutuksia ja kymmenien tuhansien irakilaisten tappamista, raiskaamista ja kiduttamista Usa:n toimesta;

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet.asp?id=1016600

" Putin ja Hu aikovat vierailun päätteeksi julkistaa myös yhteisen ulkopoliittisen lausuman. Putinin edustajan mukaan lausumassa todetaan, että "kenelläkään ei ole monopolia maailmanpolitiikan kysymyksissä". Lausuman kärki suuntautuu Yhdysvaltoja vastaan, jonka johtopyrkimyksiä maailmanpolitiikassa Kiina ja Venäjä ovat vastustaneet. "

Hahaa! Kiina on jo tarpeeksi vahva yhdessä Venäjän kanssa haastaakseen USA:n ja tekee sen myös. Nöyristelyn aika on ohi ja nyt joutuvat usanatsit sekä jenkeissä että täälläkin katsomaan alaleuka väpättäen, kun Venäjä ja Kiina yhdistävät voimansa ja toteavat, ettei kenelläkään ole monopolia maailmanpolitiikan kysymyksissä. Jenkit eivät ole kyenneet kukistamaan vastustajiaan edes vaatimattomassa Irakissa, joten nyt menee kyllä Busilla luu kurkkuun ja yksi asia on varma; jenkit eivät uskalla sotia Kiinaa vastaan, joten jää vain yksi vaihtoehto, alkaa vähitellen ottamaan muutkin maat huomioon maailmassa ja maailmanpolitiikassa!

Tästä alkoi USA:n alamäki sen yrityksessä saada koko maailma hallintaansa ja valtaansa. Tätä on odotettu, Kiina, Venäjä ja kenties jotkut muutkin valtiot ryhtyvät pysäyttämään USA:aa!

Äänestä
  • Kiinalla ei ole mitään intressejä Usan suuntaan.
    Päinvastoin.
    Kiinan kasvava teollisuus,hajoava kommunnistinen yhteiskuntajärjestelmä haluaa nyt kiihkeästi stabiloda yhteikunnallisen tilanteen. Muuten käy kuten ent.NL:ssa, maa hajoaa omaan mahdottomuutensa. Kansa jossa vain n.5 % nauttii hyvinvoinnista ei kestä kauaa,se hajoaa sisältäpäin kuten NL.

    Kiina ei ole edes peitellyt haluaan laajentua kohti Siperiaa,koska se katsoo osan kuuluvan itselleen,ja etenkin nyt,koska Siperiasta on löydetty valtavat öljyesiintymät.
    Kiina saisi lähes koko Siperian milloinvain,sillä Putinin Venäjä on savijaloilla seisova näivettynyt jäänne ent. NL:sta,joka ei saa kuriin edes alle miljoonan asukkaan Tshetseniaa.
    On myöskin hyvä tietää että Siperiassa asuu vain n. 20 miljoonaa venäläistä, ja vastaava as. luku etlässä olevassa Kiinassa on 1.3 MILJARDIA !

    Äänestä

Hieno homma. Tämä on voiton päivä ihmiskunnalle, kun lopultakin Kiina ja Venäjä sopivat vanhat kaunansa ja ryhtyvät pysäyttämään USA:n marssia natsien jalanjäljissä. Ehkä Bush ei ennätäkään päästä niin pitkälle, mihin Hitler kykeni, ehkä maailma havahtui ajoissa! Ehkä Bushin rakentamat keskitysleirit jäävät hyödyttömiksi, vai ryhtyykö Bush täyttämään niitä jo nyt kiinalaisilla, kuten USA aikanaan teki japanilaisten siviiliensä kanssa mantereellaan!

Joka tapauksessa tämä on ilon päivä, joka antaa toivoa sille, ettei Bush pääse yhtä pitkälle kuin Hitler aikanaan, ennen kuin maailma havahtuu! Annetaan kaikki tukemme Kiinalle ja Venäjälle, jotka ovat käymässä pysäyttämään uuden hirmuhallinnon ja maailmanvaltaan pyrkivän tyrannin USA:n ja sen johtajan etenemistä!

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet.asp?id=1016600

Äänestä

Nikita Hrutshevkin uhosi aikoinaan NL:on menevän 10:ssä vuodessa ohi USA:an.
Mutta kuinkas siinä sitten lopulta kävikään - koko kommunistinen paratiisi mureni,kun Reagan hieman kiihdytti asevarustelua. Mitä tegnologiaan tulee,niin 80-luvulla nämä idän teknologiset ihmeet täyttivät maantiemme, ja vastaavasti MiG-koneet löytyivät useimmiten jostain korvesta tuhannen pirun päreinä.
Englanti ja Ruotsi mm. kielsivät Lada ja Elite autojen tuonnin maahan, vaarallisina tieliikenteelle.
Kiinasta senverran,että maa ei suinkaan ole yhtenäinen. Sinkiang,Ulkomongolia ja Tiibet haluavat itsenäisyyden yli 50:n vuoden kiinalaismiehityksen ikeestä.
Kiinassa on enänpi kieliä ja kansoja kuin esim. EU:n alueella,ja maa on etnisestikin hajanaisenpi kuin EU.
Me näemme täältäkatsoen Kiinan hyvinkin homogeenisena,mutta totuus on toinen. Vastaavasti Kiinakin näkee meidät lähes yhtä virheellisesti.

Sinun näkemykset taas niitä harjoja,joita opetettiin jo pikkupioneereissa, joista muodostui myöhemmin käsitteet finlandisatio,finnlandizierun l. suomettunut henkinen trauma/ tila.

Äänestä
  • Haaveile sinä vain. Nyt on toisinpäin. USA on tämän päivän Neuvostoliitto. Kiin rahoittaa armollisesti toistaiseksi USA:n taloutta lainoilla. Kun Kiina saa ostovoimaa jaetuksi riittävästi omille kansalaisilleen ja kauppasuhteet/viennin vetämään Eurooppaan, ei se enää tarvitse amerikkalaisia kuluttajia ja USA:n talous sortuu, mitä se on jo nyt tekemässä järjettömään asevarusteluunsa. Kun Kiina lisää asevarustelua, kuten se on jo tehnytkin, USA:n talous alkaa sortua sen yrittäessä pysyä mukana. Turha vertailla Kiinaa ja Neuvostoliittoa, ne ovat kaksi eri asiaa ja Neuvostoliiton talous ei ollut koskaan sellaisessa vedossa, jossa Kiinan talous on nyt. Kiina oppi Neuvostoliiton virheestä, eikä jämähtänyt suunnitelmatalouteen! USA sortuu, itke sinä, muut iloitsevat, koska maailma pelastuu uudelta hitleriltä ja natsien riemuvoitolta...

    Äänestä

Joko alamme toverit riemuitsemaan tätä voitonpäivää tuon uutisen perusteella vai tuleeko odottaa lupaa ja vahvistusta keskuskomitealta?

Olen varma, että kommunismin autuus leviää kaikkiin kansoihin jonain päivänä ja hirvittävä usa saa tuta väkevän vihamme turmeltuneisuuttaan kohtaan.

Oi toverit, toverit, vapaus häämöttää!!

Äänestä
  • ..pääsemme nauttimaan oikein kunnon leirielämästä siperian lämpimän auringon alla. aivan koko iäksemme. oi, ja voih sinä leirisaaristojen siperia, me tulemme jo ..

    Äänestä

mitään maailmanrauhaa, täyttä sontaa koko ajatus. Perustaa perhe tehä pari lasta ja kuolla 60 vuotiaana johokii aivohalvaukseen tai vastaavaan. Ei ole suurempaa kunniaa kuin kuolla maansa puolesta taistelukentällä!!!

Äänestä
  • ..taistelussa sosialismia ja kommunismia vastaan, kuolla vapauden ja uskonnon puolesta.
    Kuolla tietoisena voitosta orjuuttajistaan. Kuolla paremman maailman puolesta,vapauden puolesta tuleville sukupolville.

    Ei koskaan enään KOMMUNISMIA !

    Äänestä

Eihän usa pärjännyt mitenkään maailmansodassa ees Japanille.Kiinahan voisi sotia vaikka kaikkia muita valtioita vastaa yksin

Äänestä
  • käytät??? Ai ei USA pärjänny maailmansodassa ees japanille!!! Kyllähän se tais olla Japani joka sen sodan alotti ja Japani myöskin luovutti. Ja sen lisäks USA käväs viel vapauttamassa euroopan, tosin ei yksin mut kuitekii.

    Äänestä

  • sie mahollisesti kirjoitti:

    käytät??? Ai ei USA pärjänny maailmansodassa ees japanille!!! Kyllähän se tais olla Japani joka sen sodan alotti ja Japani myöskin luovutti. Ja sen lisäks USA käväs viel vapauttamassa euroopan, tosin ei yksin mut kuitekii.

    Mutta Japani oli voitollasiihen asti, kunnes usa alko pommittamaan ydinaseella siviilejä

    Äänestä

  • sie mahollisesti kirjoitti:

    käytät??? Ai ei USA pärjänny maailmansodassa ees japanille!!! Kyllähän se tais olla Japani joka sen sodan alotti ja Japani myöskin luovutti. Ja sen lisäks USA käväs viel vapauttamassa euroopan, tosin ei yksin mut kuitekii.

    VENÄJÄ SE OLI JOKA RATKAISI SODAN JA USA OLI TAUSTALLA

    Äänestä

  • Robin kirjoitti:

    Mutta Japani oli voitollasiihen asti, kunnes usa alko pommittamaan ydinaseella siviilejä

    edes historiaa. Japani oli jo käytännössä havinnyt sodan ennen Hiroshimaa ja Nagasagia. Pommit pudetettiin vain lopun nopeuttamiseksi ja ihmishenkien säästämiseksi.

    Kuolonuhreja olisi tullut rutkasi enemmän jos oltaisiin lähdetty maihinnousuun.

    Äänestä

  • dx2002 kirjoitti:

    edes historiaa. Japani oli jo käytännössä havinnyt sodan ennen Hiroshimaa ja Nagasagia. Pommit pudetettiin vain lopun nopeuttamiseksi ja ihmishenkien säästämiseksi.

    Kuolonuhreja olisi tullut rutkasi enemmän jos oltaisiin lähdetty maihinnousuun.

    Usan laivasto oli tuhottu ja Japani oli lähettämässä lisään joukkoja usaa vastaan.
    Japani ei ollut lähellekkään häviämistä

    Äänestä

  • LADA kirjoitti:

    VENÄJÄ SE OLI JOKA RATKAISI SODAN JA USA OLI TAUSTALLA

    USA:n materiaaliapu käänsi voiton itä-rintamalla NL:lle

    Äänestä

  • Robin kirjoitti:

    Usan laivasto oli tuhottu ja Japani oli lähettämässä lisään joukkoja usaa vastaan.
    Japani ei ollut lähellekkään häviämistä

    Vai että oli Yhdysvaltain laivasto tuhottu? Vuokrapaateillako ne siellä purjehti?

    1941 tapahtunut Bearl Harbouriin tapahtunut hyökkäys teki mittavaa tuhoa Yhdysvaltain tyynenmeren laivastolle mutta ei se sitä tuhonnut ja pommit pudotettiin vasta 1945.

    Ei laivanrakentajat ja -korjaajat peukaloitaan sinä aika pyöritelleet. Siellä oli pilvinpimein aluksia aina taistelulaivoista ja lentotukialuksista pienenpiin laivoihin.

    Ja Japani oli käytännössä jo hävinnyt sodan olisi ollut vain ajan kysymys milloin se olisi lopullisesti romahtanut mutta pistivät edelleen lujasti hanttiin fanaattisia kun ovat.

    Japanilaiset oli jo työnnetty lähes kokonaan sen valtaamilta alueilta ja seuraava maihinnousu olisi tapahtunut joko Hokkaidon tai ehkä jopa suoraan Honshun saarelle.

    Ja koska vastarinta oli edelleen kovaa olisi uhreja varmasti tullut enemmän uhreja kuin mitä nyt tuli.

    Äänestä

No oletpa sinä muuttanut mieltäsi aiemmista kannoistasi melkoisesti! En ole kyllä aivan samaa mieltä kanssasi, mutta toisaalta ihan hyvä, että ihminen pystyy muuttamaan näkemyksiään uuden tiedon valossa.

Äänestä

No jo oli aikakin. Nyt rupeaa jenkin puntit tutisemaan.

Äänestä

Ihan vain tiedoksesi kerron, että Kiina on kommunistiseen järjestelmään perustuva yksipuoluevaltio, joten sen ihannoiminen on aika korni ominaisuus kenessä tahansa länsimaisessa kirjoittajassa.

Lisäksi nikkisi vaikuttaa kovin samantapaiselta kuin erään toisen rekisteröidyn kirjoittajan nikki.

Mistä johtuu moinen yhteensattuma?

Äänestä
  • Yhdysvaltojen yhden puolueen nimi on Dow Jones Industrial Average. Republikaanit ja demokraatit ovat vain yritysten rahoittamia toimijoita.

    Äänestä

Ilmeisesti et ole varustettu aivoilla?
Kaikesta päätellen olet jostain hyvin katkera..
Koita nähdä muutakin kuin oma napasi..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hìtman-1 kirjoitti:

Päivän paras uutinen on Kiinan Venäjä vierailuun liittyvä lausunto, jossa maat toteavat, että maailmasta tehdään jälleen moninapainen, viitaten USA:n yksinvaltiuteen ja sitä seuranneeseen tyrannimaiseen käytökseen ja röyhkeyteen maailmassa.

Kiinan talous kasvaa aivan omaa vauhtiaan ja saavuttaa USA:n talouden 10-20 vuoden sisällä, mennen siitä kohisten ohi. Kiina kasvattaa asevarusteluaan vaurastumisensa myötä ja kuroo kiinni USA:n teknologista etumatkaa.

USA on uhka maailman rauhalle tällä hetkellä, mutta nyt näyttää hyvältä siinä mielessä, että Kiina tulee pysäyttämään tuon tyrannivaltion toimet ja leviämisen, ennen kuin se pääsee päämääriinsä, maailmanherruuteen. Annetaan kaikki tukemme Kiinalle esim. ostamalla siellä valmistettuja tuotteita.

Jos maailma liukuu sotaan, olisi todella mukava nähdä, kuinka Kiinan kansanarmeija jyräisi USA:n ja näkisimme historiassa sellaisen päivän, että amerikkalaiset saisivat maistaa kotimaassaan samaa lääkettä, jota he ovat syöttäneet irakilaisille.

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/id14023.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu