Kreml valmistautuu jo yhteen suurimmista haasteista, kun sota jossain vaiheessa päättyy: satojen tuhansien traumatisoituneiden sotilaiden paluuseen. Venäjän viranomaisten kerrotaan olevan hyvin tietoisia tähän liittyvistä ongelmista.
Monien veteraanien odotetaan kärsivän traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD), ja heillä voi myös olla väkivaltaisia taipumuksia. Venäläisasiantuntijoiden mukaan edessä on suuria yhteiskunnallisia ongelmia.
Venäjällä on tällä hetkellä kuitenkin kova pula sekä psykologeista että hoitokeskuksista. Tämän lisäksi ammattitaitoisia kuntoutusasiantuntijoita ja uraohjaajia ei ole tarpeeksi.
– Mutta jos tuhannet palaavat rintamalta kerralla, järjestelmä voi romahtaa, nimettömänä esiintyvä liittovaltion hallituslähde toteaa.
Putinilla miettimistä.
Monien veteraanien odotetaan kärsivän traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD), ja heillä voi myös olla väkivaltaisia taipumuksia. Venäläisasiantuntijoiden mukaan edessä on suuria yhteiskunnallisia ongelmia.
Venäjällä on tällä hetkellä kuitenkin kova pula sekä psykologeista että hoitokeskuksista. Tämän lisäksi ammattitaitoisia kuntoutusasiantuntijoita ja uraohjaajia ei ole tarpeeksi.
– Mutta jos tuhannet palaavat rintamalta kerralla, järjestelmä voi romahtaa, nimettömänä esiintyvä liittovaltion hallituslähde toteaa.
Putinilla miettimistä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Heh, taitaa niitä ongelmia olla pikkaisen enemmän eräällä toisella maalla.
Ryzzällä niitä on eniten.
Pitikö lähtee hyökkäämään.
Putin on vastuussa.
Eiväthän ne sotilaat Moskovasta ole, vaan maakunnista.
Ihan sama.
Tarkoittaa että kremlissä pelätään.
Sitä juuri.
Suomi voi tarjota terapeuttista apua. Meillä on maa täynnä terapeutteja, jotka YLEssäkin antavat terapauttisia neuvoja koko kansalle.
Sopiva terapiahoito järjestetään heti rintaman takana.
Putin tykkää............ https://www.youtube.com/shorts/ZE_AnlxHJQU
Sodan loppuminen ei ole näköpiirissä koska Venäjällä ei ole mitään aikomuksia suostua tulitaukoon eikä rauhaan, vaan se haluaa vain jatkaa hyökkäyssotaansa.
Mutta sodasta palanneiden ongelmat tiedetään kyllä Venäjällä hyvin:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajalla-ongelma-sodasta-palanneiden-ex-vankien-kanssa-tappaneet-kymmenia-ihmisia/8926320#gs.7zbzmt
https://www.verkkouutiset.fi/a/omaiset-raivoissaan-ex-vangit-liikkuvat-venajalla-sotasankareina-ja-jatkavat-rikoksiaan/#3c8e8f60
Kyllä se siitä kun saa päivässä pari litraa vodkaa pahaan oloon.
Ja huumeita.
Pari porapatruunaa, pimeänäkölaitteet ja kiikaritähtäin kalshnikoviin niille pitää lahjoittaa. Ja kremlin koordinaatit näkyviin.
Jeees!
Miksi ne rintamalta vielä palaamaan kykenevät juuri Moskovaan palaisivat, hehän ovat lähtöisin pitkin Venäjän syrjäkyliä, sinne kai he palaavatkin?
Et nyt ymmärtänyt avausta.
Putinilla on keinot hallussa, että miten hankalat Sotaveteraanit hoidellaan. Putinilla on samat keinot, kuin Stalinilla oli!!
Helppoa. Järjestetään uusi sota jonne vielä toimintakuntoiset voidaan loppusijoittaa. Ja sodan perusteella laittaa loput vankileireille
Rauha on Putinin painajainen.
Pitää iskeä sinne missä putinin kakarat asuu...
Jep.
Suomessa niitä kannattaisi enemmän pelätä. Ei ne Moskovaan ole menossa seuraavaksi...
Ei tuota porukkaa voi muualle laittaa kuin uudelle rintamalle.
Saattavat mennäkin. Venäjän soltut ovat niin vihaisia ja pettyneitä Kremlin herrojen suhmurointiin. Sotilaitahan on pidetty ylipitkään sotimassa, koulutus sotaan on ollut muutama päivä ja sitten eturiviin tykinruuaksi ja sen sata muuta roistomaista temppua.
Itsepä nuo ovat osansa valinneet, kun ovat intomielisesti kannattaneet sekä Putinia että tämän sotaretkeä.
Lisäksi huomattavan suuri osa on ollut itse vapaaehtoisesti värväytyneitä. Vain täysin moraaliton roisto tai täysi idiootti värväytyisi vapaaehtoisena Venäjän armeijaan.
Se ja sitten se, että Venäjän talous ei kestä rauhaa. Ei kyllä sotaakaan, mutta sen varjolla kulissit pysyy pystyssä hieman pidempään.
Kyllä natsi-putte huolehtii, ettei sodasta kukaan muu palaa kuin invalidit, jalkansa, kätensä, näkönsä menettäneet. Tykinruokaväki on hiljausta, alistunutta. Näistä ei paljon haittaa ole ympäristölleen. Sielläpä kerjäävät kaduilla ja dokaavat halpaa vodkaa vetävät synteettisiä huumeita!
Vai niin. Sinun kerrotaan elävän äitylisi kanssa. Mitäs siitä tuumaat.
Ainoa mikä pitää venäjää koossa on sota ja kun sota loppuu niin venäjä tulee hajoamaan lukuisiin pieniin kansallisvaltioihin. Taloudellinen katastrofi odottaa venäläisiä ja elintaso tulee romahtamaan. Ruplaelvytys ei enää toimi ja inflaatio karkaa käsistä. Kun kansa kurjistuu ja eliitti rikastuu alkavaa yhteiskunnallinen liikehdintä, joka johtaa venäjän sisällissotaan.
Johan on löydetty ongelma. Mikään ei ole helpompaa, kuin kertoa mitä Venäjällä mahdollisesti tapahtuu. Tiedätkö miten Suomessa asia hoidettiin ww2:n jälkeen? Ei mitenkään ja luulen, että samoin on hoidettu Venäjälläkin. Jokainen on saanut tulla toimeen omin nokin.
Kreml vähät välittää, mitä ne "sotasankarit" palattuaan tekee.
Uskoisin, että menevät jengeihin, koska eivät normityöhön kykene.
Uusi ura velkojenperintäbisneksessä ?