Israel on aloittanut taas ilmaiskut Gazan alueelle. Nyt palestiinalaisia ihmisiä on kuollut arviolta 330. Koko Gazan sodan aikana palestiinalaisia ihmisiä on kuollut noin 45.000 ! Tähän voi varmaan verrata, että Ukrainan sodassa on kuollut kolmen vuoden aikana arviolta 43.000 ukrainalaista ihmistä eli Gazassa on kuollut jo enemmän.
Hamas on pitänyt kiinni tulitaukosopimuksesta ja noudattanut kaikkia sen ehtoja, mutta Israel itse ei ole pitänyt sopimuksesta kiinni, vaan on tehnyt melkein kokoajan ilmaiskuja Länsirannalle ja Gazan alueelle. Lisäksi Israel on estänyt kansainvälisen hätäavun pääsyn Gazan alueelle, että palestiinalaiset ihmiset kuolisivat nälkään.
Israel ei kunnioita kansainvälisiä lakeja, ei YK:ta, ei WHO:ta ei kansainvälistä rikostuomioistuinta eikä näiden järjestöjen antamia päätöslauselmia ja määräyksiä.
Israel syyllistyy jatkuvasti sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, siitä on annettu jo viralliset päätöslauselmat.
Miksi Israel saa tehdä ihan mitä tahansa ? Vain Amerikan hyväksynnän avulla ?
Mikseivät muut maat, kuten esim. Arabimaat, Afrikan maat, EU-maat tai muut sivistysvaltiot puutu millään tavalla Israelin tekemisiin ?
Sillä Israel on tekemässä nyt kansanmurhaa Gazassa palestiinalaisille ihmisille, tämä on aivan päivän selvä asia.
Israelin toiminta
4
203
Vastaukset
- Anonyymi
Itsetuhoisuus on palestiinalaisissa tasapainottava tekijä.
Ilman Hamasin toimia ne lisääntyisivät kuin torakat leipomossa. - Anonyymi
Ei kai sille kukaan mitään voi kun sotaa ihannoiva tekopyhä Yhdysvallat määrää maailman menosta.Maa mitä suomenkin päättäjät ihannoi tekee se mitä vain,
Tässä analyysi, mikä on muuttunut edelliseen sota tilanteeseen nähden.
https://m.jpost.com/israel-news/article-846609
Nyt Israel voi esteettä jatkaa Hamasin täydelliseen tuhoon asti, koska Hitzbollah, Iran, Huthit ym eivät ole esteenä, niiden tuki Hamasille on vähäinen, eliminoitu.
Hamas on jo paljon heikompi, sen raketit on loppu, uudet sotilaat kokemattomia.
Isku yllätti Hamasin ja tuhosi sen johtoa ja kykyjä, kun eivät olleet tunneleissa.
Kansainvälinen tuki on toisaalta parempi, Trump, toisaalta huonompi, kun aselepoa ja rauhaa toivottiin.
Israelin kansan tuki ei nyt ole yhtenäinen.Israelin armeija sai levätä. Nyt Hamasilla ei ole mitään mahdollisuutta säilyttää valtaansa Gazassa. Se on hyvä asia.
Silti Gazan tulevaisuudelle ei ole keksitty mitään järkevää ratkaisua. Mikä se voisi olla? Ei ainakaan mikään Trumpin Riviera.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671222- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99622
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574