Valtuutettu Mikko Savola on aloittanut kolumnit Facebookissa kaksi viikkoa ennen kuntavaalien äänestystä.
Julkaistu kaikissa foorumeissa kuvan kera.
On kuulemma ollut huono valtuustokausi. Yhteistyö ei ole ollut kuulemma hyvää.
Ei ota vastuuta itselleen tai kepulle asioiden hoidosta vaan syyttelee muita.
Onko tämä uskottavaa toimintaa?
Julkaistu kaikissa foorumeissa kuvan kera.
On kuulemma ollut huono valtuustokausi. Yhteistyö ei ole ollut kuulemma hyvää.
Ei ota vastuuta itselleen tai kepulle asioiden hoidosta vaan syyttelee muita.
Onko tämä uskottavaa toimintaa?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Oliko edes mainintaa " mätäomenista"?
" Ähtäri on hyvä paikka asua. En muuttaisi mistään hinnasta pois. Maineemme on parempi kuin ymmärrämme. Se ei ole myöskään yhtä huono kuin jotkut antavat ymmärtää.
Olen ollut paikallispolitiikassa mukana vuodesta 2001. Kokemuksesta voin sanoa, että helpompiakin valtuustokausia on ollut. Itse asiassa nyt meno on ollut poikkeuksellisen repivää. Uskon kuitenkin ähtäriläisten äänestäjien kykyyn nähdä mikä paikkakuntaamme eteenpäin vie. Ja mikä toisaalta ei vie.
Kuntavaaleissa kansalaiset pääsevät arvioimaan kenelle äänensä antaa. Tulevalla vaalikaudella Ähtärissä tarvitaan suurta yksituumaisuutta, mikäli itsenäisenä kuntana haluamme jatkossakin toimia. Yhdessä rakentamalla se on mahdollista."
Kepu on aina juntannut.
Junttaamalla ei ole repivää
Eli viesti on se, että mikäli ette äänestä kepua niin tuho teidät perii???
Vain he osaavat tehdä valoisaa tulevaisuutta kaikille ähtäriläisille entiseen malliin?
Mitään vastuuta ei oteta valtapuolue kepun kontolle?
Tuo hapatus ei mene enää läpi!
Kyllä sen vielä mummat ja papat kylillä uskoo kun hoetaan kuukauden jokainen aamu ja ilta.
Muuten tulee heinäsirkkaparvet yms.
Sitä kutsutaan jossain päin maailmaa aivopesuksi.
Antaa entisen Eläinpuiston hallituksen puheenjohtajan vain kirjoitella.
Ei meillä tarvita enää bambua eikä paljon muutakaan.
Kaikki rahat menee veroihin ja kukaan ei edes pahoittele mitä ovat saaneet aikaan.
Toisten syyttely on aina ollut jo Heimon tapa
Jos mietitään kaikkia suomen istuvia kansanedustajia, niin kaikilla mittareilla mitattuna Savola on surkeista surkein. Miten voi olla mahdollista, että noilla näytöillä on valittu eduskuntaan, saati sitten että äänestetty sinne vielä uudestaan. Ei tuon pitäisi olla mitenkään mahdollista.
Parantuminen alkaa heti, kun myöntää perseilyn lainojen myöntämisessä. Lopettaa toisten syyttelyn ja varsinkin nimittelyn.
Hieno kirjoitus Savolalta. Paras mies jatkoon ja yksi parhaista kansanedustajista!
Pelkkää höpöä.taas. Ei osaa edes käyttäytyä valtuustossa.
Oot kyllä huumori miehiä😂
Missä lajissa paras? Eritteletkö tarkemmin, jotta on vertailukelpoinen kommentti 😂
"Hieno kirjoitus Savolalta. Paras mies jatkoon ja yksi parhaista kansanedustajista!" Mitäs arvon herra on saanut aikaan Ähtarin hyväksi?
Nisu on luuseri !
Ähtärin Nesteellä kuultua: " Voi kun nuo keput ja sosialistit ymmärtäisivät edes pyytää ähtäriläisiltä anteeksi ja myöntää virheensä avoimesti ja katuen. "
Siinä olisi paljon kansan viisautta.
Yrittääköhän vielä ängetä ittensä tonne zelesnyin vierailullekin mukaan?
No ei huolita. Ei siis satavarmasti.
Tämä mies kulki professori Visurin kanssa vastustamassa Natoa ympäri maakuntaa.
Harva enää muistaa mutta Googlen kautta löytyy.
No mitä se ois siellä tehnyt, rivikansanedustaja.
Tämä lause kiinnitti huomiotani:" Uskon kuitenkin ähtäriläisten äänestäjien kykyyn nähdä mikä paikkakuntaamme eteenpäin vie. Ja mikä toisaalta ei vie."
Voin vilpittömästi olla tästä lauseesta samaa mieltä, en ole ähtäriläinen, mutta ainakin haluan uskoa ähtäriläisten kykyyn tulevissa kunta- ja aluevaaleissa äänestää viimeinkin sen perusteella, mitä faktatietoja nyt on käytettävissä ja vaihtaa edustajia. Ei äänestetä niitä, jotka ovat aiheuttaneet valtavat menetykset veronmaksajille.
Juurikin näin, nyt mitataan asukkaiden tyhmyys/viisaus.
Mitä muutosta tulee nykyiseen menoon, jos äänestät sinne vielä lisää kepuja ja sosialisteja?
Eikö heillä ole jo nyt yksinkertainen enemmistö eli 16 valtuutettua?
Pölkkypäät, pelkkää vaalijargonia politikolta. Kun ja jos valinta on varmistettu, nuo "visot" työnnetään sinne minne ei aurinko paista ja sama lötköttely parrasvaloissa jatkuu ja Ähtäri unohtuu.
Ihmettelen vain sitä, että mikä on estänyt tehdä näitä esityksiä viimeisen neljän vuoden aikana?
Ähtäriläiset veronmaksajat, tavalliset työtä tekevät tai eläkkeellä olevat ihmiset ansaitsevat yksinkertaisesti parempaa! Ei enää noita samoja valtuutettuja, joiden työn tulokset onneksi tarkastusraportin ja sitä seuranneiden rikosilmoitusten ja tutkinnan aloittamisen myötä tulivat julki. Jos tässä nyt jotain hyvää näkee - anteeksi tämä ilmaisu - niin se, että tämä kaikki paljastui ennen kunta- ja aluevaaleja. Ei pidä uskoa kauniita vaalilupauksia ja sitä, että ehdokas puhuu paljon ja naama on kaikkialla näkyvissä.
Hauskinta asiassa on se, että nämä samat ihmiset erottivat kaksi PS - valtuutettua luottamustoimistaan kun he olivat yrittäneet selvittää salaisten päätösten takana olevia lukuja ja perusteluja.
Samoin heidän toimestaa haluttiin estää Eventsin myynti Mesikämmen OY: lle joka on velkasaneeraukseen menossa jos vain pääsee sinne?
Kts tilapäisen valiokunnan loppuraportti joka on Ähtärin kaupungin kotisivuilla.
Päätökseen liittyy Harri Mutkan eriävä mielipide perusteluineen.
Se on kyllä tosi hauskaa....
Syy huonolle yhteistyölle lienee Savolan oma asenne. Vaikka isolla kirkolla pääsee vaikuttamaan, ei se tarkoita sitä, että kansanedustaja olisi aina oikeassa ja muiden täytyy olla samaa mieltä... Jos joku uskaltaa olla eri mieltä, käy juuri näin, että yhteistyö rakoilee...
Mitäpä sanot Savola, jos antaisit tilaa ähtäriläisille päättää jo asioista ilman sinua? Saastuttaakin tuollainen rallaaminen Ähtärin ja Hesan välillä... Vielä pystyisit kasvosi pelastamaan. Pian vihamiehiä enemmän kuin äänestäjiä :(
Tuo on muuten ihan totta!
Savola on tuhnu🤮