Mitähän ihmettä tapahtuu... Yhteisestä toiveesta olemme raskaana, asumme etäsuhteessa. Tuore suhde, aiemmin mies aina soitti iltaisin. Laittoi hyvän yön viestiä ja huomenet. Sydämien kera.
Nyt tämä on 80% loppunut, päivällä kyllä heittää jonkun lyhyen viestin ja ehkä kiireisen puhelun.
Ei puhu enää rakkaudesta, ei sano mitään mukavaa muutenkaan, siis minuun liittyvää. Neuvolaan ei pääse työnsä vuoksi.
Mitä tapahtui, olen ymmälläni. Hän muuttui niin täysin. Kaipaisin tukea raskauteen, käytännön asioihin ja ihan hellyyttää ja rakkautta. Kysymystä miten tänään menee, mitä kuuluu.
Mies ei enää viestittele, olen raskaana
25
534
Vastaukset
- Anonyymi
Paniikki, toinen nainen, ahdistus, katumus?
Melko mahdotonta päätellä mikä loppujen lopuksi vaivaa, mutta voi olla, että siihen on syynsä, miksi esimerkiksi asutte erillänne, ettekä samassa osoitteessa niin kuin normaalisti lapsia hankkivat pariskunnat.
-Voi olla, että miestä alkaa ahdistaa kun läheisyys alkaa muuttua liian sitovaksi ja sinun raskaus on tehnyt saman.
- Voi olla, että olet tietämättäsi muuttunut raskaaksi tulemisen jälkeen
- Voi olla, että mies on (tahtomattaankin) menettänyt kiinnostuksensa raskaana olevaan naiseen
- Voi olla, että miestä pelottaa isäksi tuleminen
- Voi olla, että löytänyt jo toisen naisen ja tekee exittiä- Anonyymi
Itkettää koko ajan tämä tilanne. Miten ihana mies muuttuu näin, toista naista vähän epäilisin mutta toisaalta en usko.
Varmasti olen jotenkin muuttunut kun olen raskaana, en sitten tiedä miten. Maha on kasvanut. Seksi hänelle kelpaa hyvinkin, siinä ei ongelmaa.
En ole vaatinut yhtään mitään, mutta tekisi mieli olla ihan vain ottamatta itsekään yhteyttä ja heittää pallo hänelle - Anonyymi
Minua pelottaa myös äidiksi tuleminen, ja tämä tilanne nyt eniten.
- Anonyymi
Muilla vastaavia kokemuksia?
- Anonyymi
Kuulostaa pahalta. Haluaako mies isäksi edes? Tai olla yhdessä. Kyllä tuossa vaiheessa viimeistään otettava vastuuta. Sinuna keskittyisin nyt etsimään tukiverkostoa muualta. Vaikuttaa et tuo mies ei kauan tule olemaan kuviossa mukana. 😔 Jaksamista 🩷
- Anonyymi
Ehkä ei halua sitoutua kuitenkaan? Tullut toisiin ajatuksiin?
- Anonyymi
Oma hormonitoimintasi saa sinut sekaisin
- Anonyymi
Tarvit nyt muitakin tukiverkkoja esim.odottavien äitien ryhmiä,sukulaisia ja onko neuvolasta ohjausta synnytys valmennukseen. Äidiksi tuleminen on jännittävää ja ymmärrettävää kun on uuden asian edessä mutta kaikki menee kyllä luonnostaan hyvin.Jos miehestä ei kuulu niin anna olla ja keskity omaan ja vauvan hyvinvointiin.
- Anonyymi
Tekisi mieli ravistella miestä, että herää pahvi!
- Anonyymi
Ehkä käy mennyttä läpi ja miettii, miten valmistautua tulevaan? Aina minusta parempi ennalta valmistautua tällaiseen, mut harva näin tekee? Hyvä kysyä häneltä, miten koki oman isä-poika suhteensa, oliko siellä jotain hyvääkin, jota voisi itse ammentaa tulevassa?
Moni huonon isä-lapsi suhteen kokenut haluaa tarjota parempaa lapselleen? Koki liian ikäviä asioita ja haluaa näin olla parempi isä lapselleen? Ei voi kuin toivoa parempaa, mut elämme aikaa, jossa tapahtuu paljon vähemmän toivottuja asioita, joka voi luoda ylimääräisiä pelon tunteita.
Toivon mukaan haluaa sinulle hyvää ja haluaa helpottaa sinun äidin taakkaa? Jos oma talous on huonolla mallilla silloin, harva toivoo tulemista isäksi? Vastuunotto on aina hyvästä näissä tilanteissa, toivon mukaan tämä tulevan lapsesi isä on sellainen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä käy mennyttä läpi ja miettii, miten valmistautua tulevaan? Aina minusta parempi ennalta valmistautua tällaiseen, mut harva näin tekee? Hyvä kysyä häneltä, miten koki oman isä-poika suhteensa, oliko siellä jotain hyvääkin, jota voisi itse ammentaa tulevassa?
Moni huonon isä-lapsi suhteen kokenut haluaa tarjota parempaa lapselleen? Koki liian ikäviä asioita ja haluaa näin olla parempi isä lapselleen? Ei voi kuin toivoa parempaa, mut elämme aikaa, jossa tapahtuu paljon vähemmän toivottuja asioita, joka voi luoda ylimääräisiä pelon tunteita.
Toivon mukaan haluaa sinulle hyvää ja haluaa helpottaa sinun äidin taakkaa? Jos oma talous on huonolla mallilla silloin, harva toivoo tulemista isäksi? Vastuunotto on aina hyvästä näissä tilanteissa, toivon mukaan tämä tulevan lapsesi isä on sellainen?Ei hän varmaankaan minulle mitään pahaa halua. Mutta sitä nyt aiheuttaa kylläkin.
Taakkaa lisää kun joudun muun lisäksi murehtimaan parisuhteen tulevaisuutta ja onko hän oikeasti tukenani. Ja millä tavalla?
Tukiverkkoja vaikea alkaa luomaan tyhjästä tällä aikataululla, ehk jotain keskusteluapua voisi saada - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän varmaankaan minulle mitään pahaa halua. Mutta sitä nyt aiheuttaa kylläkin.
Taakkaa lisää kun joudun muun lisäksi murehtimaan parisuhteen tulevaisuutta ja onko hän oikeasti tukenani. Ja millä tavalla?
Tukiverkkoja vaikea alkaa luomaan tyhjästä tällä aikataululla, ehk jotain keskusteluapua voisi saadaEn usko kans, et haluaa mitään pahaa sinulle? Ehkä hänet on yllättänyt tilanne, eikä ole valmis kohtaamaan vielä tulevaa isänä? Tällaiset asiat voivat olla kovia kokemuksia miehellekin, jollei ole ennalta asiaa yhtään pohtinut edes mielessään.
Siksi voi joutua käymään koviakin kamppailuja itsensä kanssa, ennen kuin oppii hyväksymään tilanteen ja ottamaan vastuun isänä lapselleen? Toivottavasti on vastuullinen ja tulee tueksesi isänä ja hyvänä poikaystävän sinulle. Jaksamista ja malttia sinulle.
- Anonyymi
Harmittaa jo vauvankin puolesta. Pitää varmaan yrittää ymmärtää miestä, tukea ja katsoa mitä tapahtuu. Tuntuu vain niin väärältä että hän pystyy toimimaan näin. Torjumaan minut kun tukea eniten tarvitsisin
- Anonyymi
mies toivoi lähisuhteen ja sai etäisen
mies toivoi kahden suhdetta ja sai äxän papereita
nainen otti spermit ja toinen uusi mies lupasi kukkaron - Anonyymi
naisen äidin takia on aika usein
mikä saa naisen äidin tahtovat tyttärelleen avioeroa? - Anonyymi
nainen pätti muuttaa ruotsiin kun mies jäi kontulaan
- Anonyymi
nainen päätti muuttaa lontooseen kun mies jäi utsijokeen
- Anonyymi
tiede on täysin parisuhdetta vastaan
- Anonyymi
yle uutiset eivät koskaan ymmärtäneet rakkauden viehätyksestä mitään
- Anonyymi
nainen on venäläinen ja mies on ukrainalainen
- Anonyymi
Nostetaan vielä jos löytyisi kokemuksia. Hyvät kokemukset ois tsemppaavia, kovin stressaava tilanne on. Kunpa hän puhuisi suoraan eikä vain hivuttautuisi vähitellen ulos kuviosta
- Anonyymi
Olisit ensin varmistanut että sillä on oleskelulupa kunnossa. Oma moka.
- Anonyymi
Tuore suhde ja silti jo raskaana. Väitän 90%:sti ettei miestä oikeastaan enää se raskaus kiinnostakaan. Varaudu yh-vanhemmuuteen.
- Anonyymi
Kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172738Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242497Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1092318Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683