Adventtikirkolle moraalinen vinkki: lopettakaa kymmenys!

On varmaa, että osa kymmenyksiä adve
37900
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eli mitä???.
Mitä yrität sanoa???

Äänestä
  • Vanhemmalle ihmiselle nämä älykännykät vieläkin haasteellisia. Pahoittelut siitä.

    Äänestä

Adventtikirkolle moraalinen vinkki: lopettakaa kymmenysten vonkaaminen jo taloudellisesti ja henkisesti ahtaalla olevilta ihmisiltä.

On varmaa, että osa kymmenyksiä adventtikirkolle syytäneistä on joutunut entistä syvempään ahdinkoon. Dogmien varassa ja avulla tapahtuva valehtelu ei muuta totuutta toiseksi.

Onko adventtikirkon taloudellinen liukumäki voimistanut jäsenistönsä taloudellista hyödyntämistä?

Äänestä
  • Huomaa, että pastoreilla on oppirakennelman kautta vahva itseoikeutus myös löysille puheilleen. He tuskin edes huomaavat tai ymmärtävät niiden joillekin myös negatiivisia seurauksia. Psykologiset defenssimekanismit kieltävät ja torjuvat tapahtuneen kovin usein.

    Äänestä

  • silloin kun Adventti kirkko opettaa synnissä rypevän Katolisen kirkon oppeja, esim kolminaisuus kasteesta, ei saa maksaa kymmenyksiä, sillä niillä vain murhataan pelastusta janoava sielu, JOS HALUAISIN todistaa, niin lukemalla Apost 4: 12 kertoo ettei pelastusta taivaan kannen alla ei ole kenessäkään toisessa kuin Jeesuksessa, Sen johtopäätös on, että kaikki muut eivät pelastu, heidät murhataan Jes 1.21, VAIKKA PAPIT TUNTEVAT Jeesuksen lunastus työn puussa. Siihenhän perustuu Johanneksen 3000 ihmisen kastaminen parannuksen kasteella Jordanissa, Vasta Kristuksen kuolema, pyyhki kuin opettajan taulun sieni synnit näiltä 3000 kastetulta pois., samoin Jumala pyyhki kaikki härkien ja kauriitten verellä sovitetut synnit pois omalla uhrillaan.. Johtopäätös. eläinten veren kyvystä ottaa pos syntejä Lukee Heb 10: 4 `` Sillä mahdotonta on että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä`` Sama koskee Isän, pojan = aamuruskon pojan, ja Pyhän hengen kastetta, heillä ei kellään ole verte, vain Jeesus nimessä on veri, Tällä kastetavalla saatana pyrki pääsemään Korkeimman vertaiseksi, halusi tulla Jumalan Pojan tilalle, jonka Jumala lähetti. Jeesushan on Korkeimman vertainen, vaiika Korkein on Häntä suurempi. Tämän vääryyden takia kymmenysten maksu on kielletty, sekä katoliselle kirkolle ja muille kirkoille jotka murhaavat tällä kastetavalla ihmisiä. Murha se on siksi, koska he tietävät kuka ainoastaan Taivaan kannen alla voi pelastaa, ja kenet Korkein lähetti lunastamaan ihmiset Matt 1: 21 Heb 9: 15 Jeesus uhrasi itsensä vain yhden kerran ja se riittää syntien sovitukseksi. Tämän tiesivät Ahonen, Heikkinen, Seljavaara jne. jne mutta toimivat tahallaan Katolisella ohjeella, ja olivat osaltaan jatkamassa Katolista murhatyötä vaikka keskiajalla ihmiset n. 50 miljoonaa jo antoi henkensä, se ei riitä koska saatana asuu Jualan Sanan mukaan vatikaanissa. Koska teidät on murhattu Jes 1: 21 älkää jakako kymmenysten maksamista! Tämä todiste riittää Jumalalle, koska Hänen Poikansa ei kelvannut pelastamaan kuin harvoja Adventisteja Pentti Pappien

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    silloin kun Adventti kirkko opettaa synnissä rypevän Katolisen kirkon oppeja, esim kolminaisuus kasteesta, ei saa maksaa kymmenyksiä, sillä niillä vain murhataan pelastusta janoava sielu, JOS HALUAISIN todistaa, niin lukemalla Apost 4: 12 kertoo ettei pelastusta taivaan kannen alla ei ole kenessäkään toisessa kuin Jeesuksessa, Sen johtopäätös on, että kaikki muut eivät pelastu, heidät murhataan Jes 1.21, VAIKKA PAPIT TUNTEVAT Jeesuksen lunastus työn puussa. Siihenhän perustuu Johanneksen 3000 ihmisen kastaminen parannuksen kasteella Jordanissa, Vasta Kristuksen kuolema, pyyhki kuin opettajan taulun sieni synnit näiltä 3000 kastetulta pois., samoin Jumala pyyhki kaikki härkien ja kauriitten verellä sovitetut synnit pois omalla uhrillaan.. Johtopäätös. eläinten veren kyvystä ottaa pos syntejä Lukee Heb 10: 4 `` Sillä mahdotonta on että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä`` Sama koskee Isän, pojan = aamuruskon pojan, ja Pyhän hengen kastetta, heillä ei kellään ole verte, vain Jeesus nimessä on veri, Tällä kastetavalla saatana pyrki pääsemään Korkeimman vertaiseksi, halusi tulla Jumalan Pojan tilalle, jonka Jumala lähetti. Jeesushan on Korkeimman vertainen, vaiika Korkein on Häntä suurempi. Tämän vääryyden takia kymmenysten maksu on kielletty, sekä katoliselle kirkolle ja muille kirkoille jotka murhaavat tällä kastetavalla ihmisiä. Murha se on siksi, koska he tietävät kuka ainoastaan Taivaan kannen alla voi pelastaa, ja kenet Korkein lähetti lunastamaan ihmiset Matt 1: 21 Heb 9: 15 Jeesus uhrasi itsensä vain yhden kerran ja se riittää syntien sovitukseksi. Tämän tiesivät Ahonen, Heikkinen, Seljavaara jne. jne mutta toimivat tahallaan Katolisella ohjeella, ja olivat osaltaan jatkamassa Katolista murhatyötä vaikka keskiajalla ihmiset n. 50 miljoonaa jo antoi henkensä, se ei riitä koska saatana asuu Jualan Sanan mukaan vatikaanissa. Koska teidät on murhattu Jes 1: 21 älkää jakako kymmenysten maksamista! Tämä todiste riittää Jumalalle, koska Hänen Poikansa ei kelvannut pelastamaan kuin harvoja Adventisteja Pentti Pappien

    Valheesi ei meitä hetkauta.

    Todella viisasta ja punnittua puhetta!

    Apostolien teoissa kerrotaan epäonnisen autotehtaan rakentamisesta sekä kirjapainon polttamisesta.

    Äänestä

Miten voi olla että melko lähellä oppia oleva ja samasta lähteestä lähtöisin oleva Jehovantodistajat eivät ole niinkään taloudellisesti ahtaalla.

Ovat tosin myyneet kymmeniä kiinteistöjä, mutta se ei niinkään johdu jäsenkadosta, vaan siitä että jäsenet muuttavat kaupunkeihin.

Toisaalta amerikassa jehovilla on oma falloskohunsa kun Jehovan todistajien New Yorkissa toimiva päätoimisto, Vartiotorni-seura, joutuu maksamaan 4 000 dollaria päivässä sakkoa siihen saakka, kunnes se luovuttaa oikeudelle tietoja lasten hyväksikäyttöä koskevassa oikeusjutussa.

Amerikassa ei käy niin vain että kielletään koko asia, että ei meillä tehdä niin eikä sellaista harrasteta ja nimenomaan tässä vedotaan siihen että Jehovan todistajien seurakunnissa on käytäntönä, että tapahtuneet rikokset tutkitaan sisäisesti seurakuntien niinsanotuissa oikeuskomiteoissa ja niistä laaditaan raportit. Vartiotorni-seuralla on hallussa kopiot kaikista tutkimuksista.

Vartiotorni-seura on kieltäytynyt antamasta lisätietoja asiasta, jolloin tuomari antoi edellämainitun määräyksen päivittäisestä sakkomaksusta. Seura vetoaa Yhdysvaltain perustuslain 1. lisäykseen, joka takaa kansalaisille uskonnonvapauden.

Paljon pitää kymmenyksiä kerätä että sakot tulee maksettua.

Joskaan siinä tapauksessa ei voi sanoa, että antaa Jumalalle.

Äänestä
  • Ei ole olemassa sellaista uskonnon vapautta, jolla suljetaan rikoksen tekijät turvaan srk sisälle suojeltavaksi. Pois se. Adventti kirkko käyttää samaa taktiikkaa, mutta Suomen oikeuslaitos on niin löperö, tai kukaan kukaan ei ole tehnyt ilmoituksia, viranomaisille, sillä Adventtikirkko opettaa: `` Me kaikki olemme syntisiä, ja pelastumme Armosta`` Tämä on se Mantra jolla ehkäistään rikokset ja synnit, etteivät ne joudu tutkittavaksi. Pastori pelastaa nahkansa, kysymällä seurakunnalta, haluavatko he pitää nämä syntiset seurakunnassa... ja nämä haluavat, koska ovat itsekin syntisiä, ja heitä ei ole kastettu Jeesuksen Kristuksen nimeen Apost 4: 12 Adventtikirkko käyttää samaa teemaa kuin Jehovan todistajat Amerikassa. Ei haluta että kirkko katoaa lapsiin sekaantumisen takia. Benkku

    Äänestä

Jos ei adventtikirkon toiminta miellytä, lopettakaa rahojenne toimittaminen heille.

Ystäväni lopetti kymmenysten annon heille huomattuaan, ettei adventtikirkko evankelioi Profetian Hengen edellyttämällä tavalla.

Äänestä
  • Minä tein samoin ja erosin Adventti kirkosta koska Ilm 18: 4 siihen kehoitti ja väärin käytökset ovat kirkossa pitkä ikäisiä ja laaja-alaisia

    Äänestä

  • Ja hän siis kuvittelee, että rahattomana pystyy evankelioimaan paremmin????

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Minä tein samoin ja erosin Adventti kirkosta koska Ilm 18: 4 siihen kehoitti ja väärin käytökset ovat kirkossa pitkä ikäisiä ja laaja-alaisia

    Ja höpöhöpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ja hän siis kuvittelee, että rahattomana pystyy evankelioimaan paremmin????

    Pyytäkää rahat Jumalalta!

    Äänestä

Rahahanat vaan leipäpapeilta kiinni. Antakaa ne varat vaikka lapsillenne tai vaikka matkustelkaa maailmalla, kuten papitkin tehneet varoillasi.

Äänestä

Kymmenykset on oveluksille hyvä bisnes.💰

Äänestä
  • Niin on. Alkuseurakunnissa ei kerätty kymmenyksiä, mutta adventtikirkko kerää. Jäsenmäärä romahtaa joka vuosi, mutta pienenevältä vanhusväeltään vinkuvat yhä hanakammin rahaa. Ikävää. Toimintaa pitäisi valvoa tarkemmin.

    2Äänestä

Pitäkää sukulais- ja tuttavavanhustenne puolia ja valvokaa etuaan. Maailmassa on häikäilemättömiä ihmisiä ja järjestöjä, joille raha maistuu liiankin hyvin.

3Äänestä
  • Ei se raha mitään, vaan se että vievät helvettiin.

    Se kauhea asia vaikka selittävät että ei sellaista ole, että voi tehdä pahaa kun helvetti on keksitty juttu, niin juuri he syöksevät ihmisiä opeillaan helvettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei se raha mitään, vaan se että vievät helvettiin.

    Se kauhea asia vaikka selittävät että ei sellaista ole, että voi tehdä pahaa kun helvetti on keksitty juttu, niin juuri he syöksevät ihmisiä opeillaan helvettiin.

    Mitä sinä oikein sekoilet? Adventtikirkko opettaa ihan selkeästi kadotuksesta ja jumalattomien lopusta.

    Äänestä

  • Sen ohjelman puolitotuuksilla pelatut valheet eivät kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sen ohjelman puolitotuuksilla pelatut valheet eivät kiinnosta.

    Selityksiä teillä advareilla kyllä riittää.

    Äänestä

  • Kun katsoin tuon ohjelman, silmäni avautuivat.

    Äänestä

Myykö adventtisanoma ulkopuolisille juurikaan? Ei myy. Vanhoilta jäseniltä se raha tulee voittopuolisesti.

Äänestä
  • Hyytyvä ja rapistuva kirkko on juu.

    Äänestä

Jumala ei ihmiseltä mahdottomia vaadi.
Ihminen itse kukin omassa tunnossaan päättää kymmenyksistä Jumalan edessä. Ei ammattipapin edessä.

Kymmenykset ovat armon hedelmä.
Ei lain vaatimus.

Äänestä
  • Omantunnonpakotettuja ne kymmenykset ovat monille. 😭

    Äänestä

  • Adventtikirkko vaati minulta liikaa.

    Lähes 20 vuotta kymmenysorjana olleena tiedän, että kyse oli silkasta ja siunauksettomasta omantunnonpakosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Adventtikirkko vaati minulta liikaa.

    Lähes 20 vuotta kymmenysorjana olleena tiedän, että kyse oli silkasta ja siunauksettomasta omantunnonpakosta.

    Yksilökokemukset ovat yksilöllisiä.
    Omaa kokemusta ei voi yleistää.
    Muutakin suhtautumista on.

    Uskon asioissa ollaan Jumalan kanssa.

    Mainitsit omantunnon "pakosta." Omatunto on joko sovussa Jumalan kanssa tai päinvastoin. Siltä väliltä vaihdellenkin voi olla omantunnon laita.

    En sinänsä ota kantaa kuitenkaan henkilökohtaiseen asiaasi sillä se on Sinun ja Jumalan välinen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Adventtikirkko vaati minulta liikaa.

    Lähes 20 vuotta kymmenysorjana olleena tiedän, että kyse oli silkasta ja siunauksettomasta omantunnonpakosta.

    Valitettavasti kymmenysten maksamisesta on tullut monille pakko.

    Luin juuri Hengellisiä Kokemuksia, ja siellä oli maininta erään näyn yhteydessä, että kymmenysten antamisen täytyy olla vapaaehtoista, ei pakotettua.

    Ainoastaan silloin sillä on siunaus ja ikuisuusarvoa.

    Tämä merkitsee käytännössä, että kymmenykset tulee antaa ilman että kukaan voi niitä kontrolloida.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Samassa yhteydessä mainittiin, että varoja tulisi käyttää sanoman levittämiseen, ja jos kykeni itsensä muutenkin elättämään, silloin tuli itse työllään ansaita toimeentulonsa.

    Lisäksi täytyi olla tuhlaamatta rahoja sellaiseen mikä ei levittänyt sanomaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Valitettavasti kymmenysten maksamisesta on tullut monille pakko.

    Luin juuri Hengellisiä Kokemuksia, ja siellä oli maininta erään näyn yhteydessä, että kymmenysten antamisen täytyy olla vapaaehtoista, ei pakotettua.

    Ainoastaan silloin sillä on siunaus ja ikuisuusarvoa.

    Tämä merkitsee käytännössä, että kymmenykset tulee antaa ilman että kukaan voi niitä kontrolloida.

    Käytännössä Advarikirkko pakottaa vaikka toisaalta puhuvat vapaaehtoisuudesta. Kaksoisviestintä laittaa epävarmat kymmenysorjuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Valitettavasti kymmenysten maksamisesta on tullut monille pakko.

    Luin juuri Hengellisiä Kokemuksia, ja siellä oli maininta erään näyn yhteydessä, että kymmenysten antamisen täytyy olla vapaaehtoista, ei pakotettua.

    Ainoastaan silloin sillä on siunaus ja ikuisuusarvoa.

    Tämä merkitsee käytännössä, että kymmenykset tulee antaa ilman että kukaan voi niitä kontrolloida.

    Uskon hedelmänä ihminen uhraa taloudellisia, teknisiä, henkisiä ja hengellisiä voimavarojaan.
    Ihminen käyttää rahaa sellaiseen suuntaan mitkä ovat sydämen omantunnon arvostuksia.

    Ei pitkin hampain pakosta ja vastenmielisyydellä.

    Äänestä

No ei ole pakko maksaa kymmenyksiä. Lopettakaa valehtelu. Se ei ole tyhmä joka pyytää vaan se on tyhmä, joka maksaa.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Jäsenet luulee että olisi pelastuksen ehto, vaikka edes Advebttikirkko ei niin virallisesti opeta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On varmaa, että osa kymmenyksiä adve

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu