Viime maanantain kokous salattiin, mutta onneksi päätökset tulee tänään julkisiksi.
Pöytäkirjassa on tänään kaikki.
Esityslistan mukaan ensi maanantaina on pykälässä 21 taas asiaa laittomista ja salatuista kokouksista.
Nyt tekijät saavat puolustautua ja kertoa kirjallisesti vastineissaan, mitä on tapahtunut ja miksi?
On kiva nähdä ottavatko syytä niskoilleen vai laittavatko kaken virkamiesten syyksi?
Tätä on ennustettu täälläkin.
Tulee mielenkiintoinen valtuuston kokous taas!
Valtuuston kokous käy läpi selityksiä!
78
1904
Vastaukset
- Anonyymi
Tietenkin myöntävät edes sen, että ovat olleet tapahtuma- aikaan Ähtärissä, mutta ongella.
Älkää nyt edes kuvitelko, että ottavat pienintäkään vastuuta itselleen.
Virkamiehet ovat tehneet itsenäisesti kaiken ilman poliittista ohjausta. - Anonyymi
Turha kokous maksoi yli 3000 e.
Persut ovat vain kuluja tehneet..
Aivan turha kokous .
2 vuotta nyt tätä samaa jauhamista...
Ennenkuin poliisi lopettaa. ...siihen asti on kestettävä populistien jauhamista- Anonyymi
Hyvin ainakin kepu käytti kokousta hyväkseen js teki nipun vaali alotteita!
Mitäs muuten maksoi kaksi tilapäistä valiokuntaa, jotka istui 1, 5 kuukautta ja oli päätoiminen virkamies sihteerinä?
Entäs ylimääräinen tilintarkastuspalkkio kun laittomat päätökset piti kaivaa esiin. Muistaakseni 9900 €
Nämä kaikki valtapuolueiden takia!
- Anonyymi
Joo turhaa hommaa
- Anonyymi
Juu. Siellä lukee että Ähtäri sai joulukuussa valtiolta lisää harkinnanvaraista avustusta n. 1 000 000€. Kunnanrahat eivät enään riitä lakisääteisten palvelujen ylläpitoon. Ennenhän harkinnanvaraista sai sosiaalihuollosta elätit. Tmä on siihen verrattava asia, elättejä ovat Ähtäriläiset ja elättäjä valtio.
- Anonyymi
Olisko parempi jättää tuo tutkiminen ammattilaisille ja ulkopuoliselle taholle. Kootut selitykset ja asioiden perkaaminen vaan vaikeuttaa oikeiden tutkijoiden työtä. Koottujen selitysten kerääminen sisäisesti näyttää vaan ulospäin siltä, että yritetään laatia yhtä yhteistä koottua selitystä tutkintaa varten.
- Anonyymi
Kunta verhotusti auttaa rikoksen tekijöitä, kyllä jokaisen rikollisen on hommattava oma asianajaja, ei kunnan pidä siihen sekaantua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunta verhotusti auttaa rikoksen tekijöitä, kyllä jokaisen rikollisen on hommattava oma asianajaja, ei kunnan pidä siihen sekaantua.
Ei tarvitse asianajajia, kun ei ole rikosta todettu
- Anonyymi
Tietojen mukaan selitykset on yhtä lukuunottamatfa kaikillla päättäjillä yhteiset ja varmasti asianajajan laatimat.
Mitään ei tietenkään myönnetä. Kaikki on virkamiesten syytä!
Oliko kenellekään yllätys?.
Mutta mitä paljastuu vielä Eläinpuiston puolelta? Katsokaa ketä siellä on ollut hallituksessa!- Anonyymi
No ketä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ketä?
Koko Ähtärin johtava kerma!
- Anonyymi
Tätä eläinpuiston hallituksen tutkinnan haaraa minä odotan suurella mielenkiinnolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä eläinpuiston hallituksen tutkinnan haaraa minä odotan suurella mielenkiinnolla.
Onko jollakin parempaa tietoa?
- Anonyymi
Esittelijä ja valmistelija ovat samalla tavalla vastuussa kuin päättäjätkin. Että yhdessä korjaavat jos jotain ovat rikkoneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esittelijä ja valmistelija ovat samalla tavalla vastuussa kuin päättäjätkin. Että yhdessä korjaavat jos jotain ovat rikkoneet.
Ei luottamushenkilö on maalikko
- Anonyymi
sielläkin tohinaa
- Anonyymi
Paras rangaistus kunnan köyhdyttäjille olisi ikuinen porttikielto kunnallispolitiikkaan!!!
- Anonyymi
Ihan niin kuin urheilussa👍
- Anonyymi
Lopetetaan olemattoman rahan haaskaaminen turhaan vanhojen asioiden puimiseen... Nimet pöytään, haukutaan ja mennään eteenpäin. Ei meillä ole kellään turhaa aikaa vellomiseen, jos halutaan oikeasti saada Ähtäri vielä asuttavaksi KAUPUNGIKSI! Ryhtiliike tulee tehdä uusien kasvojen voimin - vanhukset ja työnvieruksujat pois tehtävistä, oikeasti töitä tekevät ruohonjuuritason kuntalaiset päättämään!
- Anonyymi
Ei kaikkea voi ohittaaolankohautuksin. Myös totaalisista virheistä on kannettava vastuu.
- Anonyymi
Julkista valtaa käytettäessä, ja julkisia veronmaksajien varoja koskevia päätöksiä tehtäessä on noudatettava lakia. Viranomaiset hoitavat virkatyönä ja virkavastuulla asian selvittämisen, esitutkinta on jo päätetty aloittaa. Kysymys ei nyt ole "meidän turhasta ajankäytöstä". Raha viranomaisille tulee valtion budjetista.
- Anonyymi
Eikö kootut selitykset ole maanantain kokouksessa pykälässä 21?
- Anonyymi
Turha kokous kertakaikkiaan. Persut tekee vain kuluja ja tuhoa ähtärille
- Anonyymi
Kyllä ja veron maksajille.
Veronmaksajien varoja joka vuosi nyt käyttävät yli 8 miljonnaa mainoksiinsa.
Kyllä niillä mätiä omppuja jakaa.
8 miljonnaa ja mitä saaneet aikaan, ei mitään.
Sorry tuhoa!!!!!
- Anonyymi
Hei, tämän päivän 22.3.2025 Ilkka-Pohjalaisessa sivulla 8 on kerrottu, että kymmenen luottamushenkilön yhteinen ja yhden luottamushenkilön erikseen antama selitys (samansisältöisiä) on annettu Ähtärin kaupungille. Tämä on kaupunginhallituksen vaatima selitys tilintarkastusraportin havainnoista ja v. 2023 alas kirjattujen saatavien asiasta. Yhteisen vastauksen antajien + yhden erikseen antaneen nimet ovat jutun lopussa. Otsikko jutussa on, että "Luottamushenkilönä olen luottanut". Tämä on heidän antamansa vastauksen pääsisältö. Siis he ymmärtävät, että luottamushenkilön ainoa rooli on vain luottaa, mitä heille kerrotaan. Ei vastuuta, ei selonottovelvollisuutta, ei osaamisvaatimuksia, ei kykyä kyseenalaistaa, ottaa selvää tosiasioista, esittää kysymyksiä jne. Vastauksen antaneiden nimistä jutun lopussa huomasin, että jotkut heistä ovat Ähtärin Eläinpuisto Oy:n, Hotelli Mesikämmen Oy:n ja Snowpanda Zoo Resort Oy:n hallituksessa kaupungin edustajina 1.8.2021 alkaneella kaudella, en kaivanut tietoja siitä edellisestä 2017 alkaneesta kaudesta. Miten siis voi olla, että he ovat lainoja saaneiden yhtiöiden hallituksessa kaupungin edustajina, eli kaiken yhtiöitä koskevan tiedon ytimessä, mutta eivät tiedä mitenkään niiden yhtiöiden taloudellisesta tilanteesta ? Äänestyspäätöksiä tulevissa vaaleissa harkittaessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että miten valveutunut luottamushenkilöksi pyrkivä on, miten huolellinen ja asioista selvää ottava - vai luottaako hän vain aina kaikkeen.
- Anonyymi
Olipas hyvä tiivistys.
Nuo luottamushenkilöt ovat ovat itse antaneet poliittista ohjausta virkamiehille, kuinka asioita viedään.
Nyt tekeytyvät täydelliseksi bimpoksi ja kuvittelevat että tietämättömyys js tyhmyys pelastaa.
Ei toimi noin. Vastuu on yhtä suuri!
- Anonyymi
Persujen syytä koko soppa, ilman heidän "tonkimistaan" kaupungin talous olisi edelleen plussalla ja vanhat valtuutetut voisivat jatkaa hyvässä yhteistyössä. Nyt persut ovat tuhonneet koko hyvän yhteistyön jonka muut puolueet ovat rakentaneet. Nyt pitää uskoa hyvään. Ensi kesänä talous varmasti kääntyy plussalle kunhan kukaan järkevä ei äänestä persuja.
- Anonyymi
Vai että persujen syytä? 😄
Onko he olleet tekemässä 7, 66 miljoonan päätöksiä salassa vaikka ei ole ollut edes luottamushenkilöitä päätöksenteossa!
Kts tämän päivän Ilkka sivu 8. Kaikki päättäjät ja puoluetunnukset esillä!
Nämä kaikki olisivat jääneet pimentoon, jos niitä ei olisi tuotu esille.
Siksi Salo ja Nortunen erotettiin, mutta kupla puhkesi kuitenkin. - Anonyymi
Eli kun äänestän kepua tai sosialisteja niin tämä kaikki hyvä jatkuu vuosia eteenpäin?
Jos äänestän persuja, tulee täydellinen muutos ja Ähtäri äänestetään taas terveeksi? - Anonyymi
Siis persujen syytä koko soppa.
Ei pitäis ruveta tonkimaan, kun sitä ei tiedä mitä sieltä löytyykään!
Talouskin olisi plussalla jos persut jättäisi tonkimisen!
- Anonyymi
Voiko virkamiehet ja esittelijät toimia itsenäisesti ja tehdä yli 7,6 miljoonan lainat?
Ei kai nyt sentään?- Anonyymi
Sahinmäki kyllä radiossa kertoi että summa on moninkertainen, tuossa 7,6m€ on vain nyt alaskirjattu. Lopullinen summa tulee olemaan moninkertainen alaskirjattuun nähden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sahinmäki kyllä radiossa kertoi että summa on moninkertainen, tuossa 7,6m€ on vain nyt alaskirjattu. Lopullinen summa tulee olemaan moninkertainen alaskirjattuun nähden.
Sahinmäki voi valitettavasti olla jopa oikeassa. Eläinpuiston uudet luvut tulee ilmi vasta vaalien jälkeen.
Summa voi hyvinkin nousta yli 10 miljoonan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sahinmäki voi valitettavasti olla jopa oikeassa. Eläinpuiston uudet luvut tulee ilmi vasta vaalien jälkeen.
Summa voi hyvinkin nousta yli 10 miljoonan.Minusta nuo luvut olisi syytä saada julki heti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta nuo luvut olisi syytä saada julki heti!
Ko summa selviää ehkä vasta loppu vuodesta. Kaup.johtajakin sanoi aiemmin haastattelussa että voi tulla lisää alaskirjauksia. Ylen sivuilta aiemmin luin.
- Anonyymi
Tässähän käy aivan kuten arvasin. "Luottamus"henkilöt työntävät viranhaltijat bussin alle. Tämän jälkeen alkavat työntää sinne toisiaan. Mielenkiintoinen näytelmä tulossa. Kuka seisoo viimeisenä ja yrittää epätoivoisesti seistä kuivin jaloin uppoavassa suossa.
- Anonyymi
Mutta jos oma vastuu ulkoistetaan joka asiassa virkamiehille niin silloinhan ei tarvita enää koko luottamushenkilö- organisaatiota?
Mielenkiintoinen asia on myös poliittinen ohjaus?
Ei kai kukaan kuvittele, että virkavastuulla olevat virkamiehet ovat oma- alotteisesti valmistelleet näiltä asioita?
Ohjausta on saatu varmasti poliittisilta toimijoilta ja puheenjohtajalta?
Mikä on asiassa nykyisten ja entisten eläinpuiston hallitusten jäsenten rooli?
Siellä on johdossa myös kaupungin entisiä virkamiehiä?
Kukaan ei ota vastuuta. Kaikki syyttelevät vain virkamiehiä. - Anonyymi
Just noin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just noin!
Onneksi Sahinmäet sanoivat laittavansa syylliset maksamaan joka sentin. Ähtäri tulee saamaan valtavan määrän rahaa.
- Anonyymi
Virkamiehet toteuttavat luottamushenkilöiden antamaa poliittista ohjausta. Mielenkiintoista on se, että luottamushenkilöt ovat aiemminkin valitelleet julkisuudessa, että kun heille ei ole annettu tietoa eläinpuistoyhtiöiden taloudellisesta tilanteesta - siis huonosta tilanteesta. Kuitenkin osa Ähtärin kaupungin päätösvaltaa käyttäneistä luottamushenkilöistä on ollut eläinpuistoyhtiöiden hallituksessa kaupungin edustajina. Kaupunkihan omistaa lähes kokonaan nuo lainoja saaneet yhtiöt.
- Anonyymi
Virkamiehet myös valmistelevat ja esittävät hyväksyttäväksi nuo ohjaukset. Päättääjät ovat kumileimasin kun virkamiehet hoitelevat näitä asioita.
- Anonyymi
Koko asian perimmäinen kysymys on se, kuka uskaltaa työntää Mikko Savolan bussin alle. Kukaan ei ole niin tyhmä, että luulee pandojen hankkimisen idean olleen lähtöisin niistä valtuutetuista, jotka ovat nyt rikostutkinnan alla. Mitä suurimalla todennäköisyydellä Savola on myös yksi heistä yhtiön kautta. Mutta koko prosessin alullepanija ei ole nuo valtuutetut, vaan Mikko Savola. Veikkaan, että puntti alkaa tutista, kun miljoonien korvausvaateet lyödään pöytään. Riittää, että yksikin kertoo totuuden.
- Anonyymi
Eikös tämä herra ole ollut myös Eläinpuiston hallituksen puheenjohtaja ja edellisen kaupunginjohtajan paras kaveri?
- Anonyymi
Olihan tuo tämän päivän Ilkka- Pohjalainen juttu aika shokeeraava.
Vaimoni äiti luki sitä ja totesi napakasti , että eihän nuo päättäjät ymmärrä mistään mitään. Tehdään vain niin kuin herrat pyytää.
Ymmärtäisivät edes katua ja pyytää anteeksi, mitä ovat aiheuttaneet kaupunkilaisille! - Anonyymi
Irmalla oli yleisöosaston kirjoitus ilkassa, mitään nöyryyttä hänen kirjoituksessaan ei ollut. Hän on ollut kuten koko zoon hallitus teitoinen miten lainat on annettu eli rikoksen peittely on heidän kontollaan. Myös Välaho on ollut tietoinen. Samoin mäenpää.
- Anonyymi
Saa nähdä, onko Savolalle uskollisia tukijoita vielä tämän jälkeen. Melko uskollinen saa olla, jos ja kun on miljoonakorvaukset tulossa. Veikkaan, että aika monelta hermo pettää ja sitten katsotaan, osaako Kitinsaarentien mies kantaa vastuunsa.
- Anonyymi
Luuletko, että Savola kantaisi vastuun aiheuttamastaan katastrofista? Ja maksaisi aiheuttamansa tappiot kunnalle takaisin? Ei tule tapahtumaan. Uskotko tosiaan, että nuo tutkinnan ensimmäisessä vaiheessa mainitut valtuutetut olisivat oma-alotteisesti ymmärtäneet haalia jotain pandoja eläinpuistoon? Ei se niin mene. Mikko Savola on kaiken takana ja maksumiehen aseman tulisi ilman muuta hänelle langeta. Saa nähdä, kuinka moni hänen tukijansa olisi valmiit hänen käskystä ottavan miljoonien korvausvaatimukset omalle kontolleen.
- Anonyymi
Mikko on aivan loistava visionääri.
Ja sanaseppo. - Anonyymi
Onko kiva seurata ilmeitä tulevan valtuuston kokouksessa. Tarvitaanko nyt turvamiehiä?
- Anonyymi
Riittää, että poliisikuulusteluissa kysytään, että mistä sinä yksittäisenä valtuutettuna sait mieleesi tuoda pandat Ähtäriin. Jos yksikin lipsauttaa totuuden, niin se on siinä. Eikä poliisi tai oikeus usko, että se olisi ollut jonkin yksittäisen tollukan neronleimaus. Nyt on Nisu-Mikolla todella kusiset paikat!
- Anonyymi
No nyt varmaan kannattaisi siis kertoa totuus, hyytyisi se ärsyttävä ja teennäinen hymy. Ja ennenkaikkea joutuisi kerrankin ottamaan vastuun tekosistaan.
- Anonyymi
Kyllähän kaikki vähänkään ajattelua omaavat tajuavat, mikä on ollut kupletin juoni. Pandat täytyi saada Ähtäriin, koska haluttiin varmistaa edellisissä vaaleissa suuren putoamisvaaran alla olleen Mikko Savolan jatkokausi. Ajattelematta sen enempää vaikkapa pandojen taloudellista vaikutusta pieneen kuntaan. Nyt on miljoonakorvaukset lankeamassa maksuun. Mielenkiintoista on nähdä, ottavatko Savolan tukimiehet korvaukset mukisematta kontolleen, vai uskaltaako joku avata suunsa poliisikuulusteluissa. Saa aika vankkumaton tukija olla, jos ottaa kaverin puolesta luodin itselleen.
- Anonyymi
Änkyrät ei näköjään ymmärrä tilannetta. Se porukka joka tänne pandat toi ,tulee maksamaan korvauksia kymmeniä miljoonia euroja.Takaan sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Änkyrät ei näköjään ymmärrä tilannetta. Se porukka joka tänne pandat toi ,tulee maksamaan korvauksia kymmeniä miljoonia euroja.Takaan sen.
Jos valtaapitävien porukka voittaa vaalit niin kukaan ei maksa senttiäkään korvausta.
Se on itsestään selvää, koska kaupunginhallitus ei vaadi korvausta.
- Anonyymi
Tänään kepun ja sosialistien selitykset osa kaksi suoraan Ähtärin valtuustosalista kello 18.00 paikan päällä tai striimikuvattuna.
Vaihtakaa kanavaa. Kauniit ja Rohkeat joutaa odottamaan.
Tämä on teatteria parhaimmillaan!- Anonyymi
Voi kun kuulisi joltain päättäjältä : " Otamme vastuun ja korvaamme kaiken ähtäriläisille veronmaksajille! "
" Pahoittelemme, että teimme väärin"
- Anonyymi
Odotan suurella mielenkiinnolla illan kokousta.
Kun kehtaisi mennä oikein paikan päälle niin kuulisi kaiken selvästi kun siellä ei ole mikkejä vaan osa mumajaa hiljaa paikallaan.- Anonyymi
Tuo on totta. Eikö tuota striimausta voisi hieman kehittää ja laittaa kamera kääntymään puhujaa kohden?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta. Eikö tuota striimausta voisi hieman kehittää ja laittaa kamera kääntymään puhujaa kohden?
Onko kamera tarkoituksella siinä syvennyksessä, että mahdollisimman vähän näkyy paikalla olijoita?
- Anonyymi
Puoli tuntia ja kokous alkaa klo 18.00. Kts ainakin pykälä 21 ja muut asiat!
Linkki kaupungin kotisivuilla! - Anonyymi
Olipas vaisu kokous. Vain Jarkko Salo käytti napakan puheenvuoron.
- Anonyymi
Oli tosi upea puheenvuoro. Mies osaa asiansa. Loistava esiintyjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli tosi upea puheenvuoro. Mies osaa asiansa. Loistava esiintyjä.
" Ähtärissä on toiminut virkamieshallitus"
" Osa heistä on ollut itse tarkastuslautakunnan jäsenenä ja nyt vetoavat tietämättömyyteensä" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Ähtärissä on toiminut virkamieshallitus"
" Osa heistä on ollut itse tarkastuslautakunnan jäsenenä ja nyt vetoavat tietämättömyyteensä"Upeaa puhetta Salolta...
- Anonyymi
Salolta taas loistava puheenvuoro.
- Anonyymi
Oli kyllä loistava analyysi. Päättäjät pesee käsiään ja Ähtärissä on ollut näköjään virkamieshallitus.
" Miksi luottamushenkilöt eivät hoida niitä tehtäviä, joihin heidät on kansalaisten toimesta äänestetty" ??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kyllä loistava analyysi. Päättäjät pesee käsiään ja Ähtärissä on ollut näköjään virkamieshallitus.
" Miksi luottamushenkilöt eivät hoida niitä tehtäviä, joihin heidät on kansalaisten toimesta äänestetty" ???Ja tämä henkilö erotettiin tarkastuslautakunnasta toveri tuomioistuimen päätöksellä. Samalla tarkastuslautakuntaan valittiin tilalle Järvenpää ja puheenjohtajaksi Ollikainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä henkilö erotettiin tarkastuslautakunnasta toveri tuomioistuimen päätöksellä. Samalla tarkastuslautakuntaan valittiin tilalle Järvenpää ja puheenjohtajaksi Ollikainen.
Näin ne tekivät. Tuli liian suuret varpast esiin kun alkoi selvittämään asioita!
Siksi tuo vankipuku kuvaa tilannetta hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä henkilö erotettiin tarkastuslautakunnasta toveri tuomioistuimen päätöksellä. Samalla tarkastuslautakuntaan valittiin tilalle Järvenpää ja puheenjohtajaksi Ollikainen.
Kyllä nyt on väkevät voimat asialla. .
Hallintosäännössä on kohta, että kaikilla ryhmillä on paikka lautakunnassa.
Miksi nyt yksi ryhmä jätettiin ulos?
- Anonyymi
Jarkko Salo tienasi taas 50 uutta äänestäjää yli puoluerajojen!
- Anonyymi
Onhan se mahdollista.
Tuo virkamieshallitus oli hyvä heitto!
Osui ja upposi. 😄 - Anonyymi
Ei ole äänillä mitään merkitystä, vaaliliitto pitää omat edustajat pääpaikoilla. Annala ei edes ollut ehdokkaana ja silti johtaa menestyksekkäästi vettä ja energiaa, tila-ja infralautakuntaa sekä kiinteistöhuolto yhtiötä, samoin paikkoja jaettiin parhaille mm. etapin hallitus Johannalle. Eli keskusta pitää omista huolta ja jakaa paikat parhaille henkilöille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole äänillä mitään merkitystä, vaaliliitto pitää omat edustajat pääpaikoilla. Annala ei edes ollut ehdokkaana ja silti johtaa menestyksekkäästi vettä ja energiaa, tila-ja infralautakuntaa sekä kiinteistöhuolto yhtiötä, samoin paikkoja jaettiin parhaille mm. etapin hallitus Johannalle. Eli keskusta pitää omista huolta ja jakaa paikat parhaille henkilöille.
Annala on mukana 3 miljoonan lainan annossa, yksikertainen mies on hän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole äänillä mitään merkitystä, vaaliliitto pitää omat edustajat pääpaikoilla. Annala ei edes ollut ehdokkaana ja silti johtaa menestyksekkäästi vettä ja energiaa, tila-ja infralautakuntaa sekä kiinteistöhuolto yhtiötä, samoin paikkoja jaettiin parhaille mm. etapin hallitus Johannalle. Eli keskusta pitää omista huolta ja jakaa paikat parhaille henkilöille.
Tuo on totta.
Nyt huhutaan, että valtapuolueet eli kepu, sosialistit, kokaarit ja kristliiset tekevät vaaliliiton ja jättävät perussuomalaiset valtuutetut yksin ja ilman mitään paikkoja.
Tämä on erittäin todennäköistä ja sillä kostetaan se, että persut tuplasivat paikat sen jälkeen kun Nortunen ja Salo erotettiin.
Tämä oli kova nöyryytys, kun miehiä roikotettiin puoli vuotta ja selvisivät siitäkin kuivin jaloin.
Salaisista ja laittomista päätöksistä on taas persuja vaikea syyttää kun se paljastui erityistarkastuksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annala on mukana 3 miljoonan lainan annossa, yksikertainen mies on hän.
Kuolinvuoteella salaojateknikko määräsi annallan infran ym. tehtäviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta.
Nyt huhutaan, että valtapuolueet eli kepu, sosialistit, kokaarit ja kristliiset tekevät vaaliliiton ja jättävät perussuomalaiset valtuutetut yksin ja ilman mitään paikkoja.
Tämä on erittäin todennäköistä ja sillä kostetaan se, että persut tuplasivat paikat sen jälkeen kun Nortunen ja Salo erotettiin.
Tämä oli kova nöyryytys, kun miehiä roikotettiin puoli vuotta ja selvisivät siitäkin kuivin jaloin.
Salaisista ja laittomista päätöksistä on taas persuja vaikea syyttää kun se paljastui erityistarkastuksessa.En tiedä pitääkö paikkansa, mutta ainakin seurakuntavaaleissa jo näin tekivät. Mahtaako vaaliliitoille olla äänestäjien siunaus?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä pitääkö paikkansa, mutta ainakin seurakuntavaaleissa jo näin tekivät. Mahtaako vaaliliitoille olla äänestäjien siunaus?
Ei tietenkään ole, mutta piittaako ne siitä pätkääkään?
Demokratiasta puhutaan van juhlapuheissa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu882888Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4732200- 891562
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501316Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä701178- 72853
- 30822
Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."
Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa12800Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan
Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal75776Tänään Uutisnuotassa !
Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh41757