Hei. Kaverini lähti kuukaudeksi matkoille ja sitä ennen lainasi muutamia kirjojaan lainaan luettavaksi. Erään kirjan väliin oli jäänytitsetehty kirjanmerkki johon käsin kirjoitettu erilaisia sitaatteja kuten:"Alea iacta est" jne. Lisäksi siinä oli hämärästi tutun oloinen kappale joka toi mieleen Raamatun mutta en voi olla varma koska en tutkinut Raamattue sitten kun eräs työkaveri kääntyi uskoon ja luki sieltä otteita. En ole eirtyisen uskonnollinen mutta omalla tavalla uskova joten joiltain osin Raamattu on tuttu ja isoin osin ei. Tämä kirjanmerkin sitaatin kopioin koska halkuan tietää sen alkuperän ja mahdollisen tulkinnan olipa sitten tekstin alkuperä mistä lienee olen lievästi hämmentynyt. Joka tapauksessa:
"Niin veljekset menivät sisarensa tykö ja paljastivat tämän hävyn jonka totesivat autuaaksi ja astuivat kukin vuorollaan kolmesti jokainen jolloin tusina tuli täyteen kuin vuodessa on kuita. Tästä yhdeksän kuuta hämmästyivät kun ymmärsivät he impyen siskonsa saaneen 12 lasta. Jokainen lapsi saatettiin eri heimoihin ottolapsiksi yksi kuhunkin häpeän jakamiseksi kansan kesken. Sisko joka ei ollut enää impi määrättiin häpeäpaaluun sidottavavaksi ja fariseus määräsi tusina raipan iskua jokaista häpeän kautta syntynyttä lasta kohden. Viimeisen raipan isku surmasi siskon ja hänen myös myötään suuren häpeän. Isä itki ilon kyyneleet ja julisti juhlan pojilleen ja antoi kullekin 144 vuotaa viljelysmaata ja seitsemän härkää sekä viisi leiviskää näiden lisäksi."
Joku sitaatti?
Anonyymi-ap
1
159
Vastaukset
- Anonyymi
Lienee jostain raamatun kaltaisesta satukirjasta peräisin. On yhtä uskomaton tarina, kuin raamatunkin jutut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5111908Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3791586Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H181377- 113982
- 51939
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19936Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66773Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15771Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11764