Punavankien muistomerkin tekijä kajosi lapseen

Eipä tämäkään uutinen enää yllättänyt yhtään. Jotain on aatteessa pahasti vialla.

Kuvanveistäjä Erkki Kannosto, 79, on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

Tilanne tapahtui helsinkiläisen uimahallin höyrysaunassa 9. huhtikuuta 2024.

Kannosto kosketteli itselleen tuntematonta, alastonta 15-vuotiasta muun muassa reidestä. Kannosto kehui teinin ulkonäköä ja pyysi tätä kanssaan autoon kymmeneksi minuutiksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4182eb59-9af8-4919-9e2d-403fdcde8afd
11699
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kommari kakaran- haistelija
sdp

Äänestä

Otsikon valinta kertoo että aloittaja on palstan vakiotrolli joka solvailee vasemmistolaisia.

Totuus on että samanlaista porukkaa kuin linkissäsi on oikeistossa, mutta vaan enemmän.

Äänestä

Eihän tuossa nyt mitään rikosta ole tapahtunut. Nykyään saa tuomion jos juttelee ala-aste tytöille kadulla.

Äänestä
  • Sossut on yleensä kissanpentujen kidutusmurhaajia tai uusnatseja. Noilla meriiteillä pääsee ainakin puoluejohtoon.

    Äänestä

Onko punavankien muistomerkin hahmoissa alastomia alaikäisiä?

1Äänestä
  • Sellaisia homonoloisia vaatteet päällä toijottavat.

    1Äänestä

Anonyymi00014

Äänestä

Kannattaisi liittyä persuihin. Voisi päästä vaikka ministeriksi.

Äänestä

Kuvanveistäjä Erkki Kannosto ei ole toiminut puoluepolitiikassa eikä hänellä ole tunnettua puoluetaustaa. Hänet tunnetaan urastaan kuvataiteilijana.Hänen taiteellinen tuotantonsa kytkeytyy kuitenkin vahvasti suomalaiseen työväenliikkeeseen ja vasemmistolaiseen kulttuurihistoriaan, sillä hän on suunnitellut useita aihepiirin muistomerkkejä.

Äänestä

Sdp poliitikoissa eniten käryneitä pedofiilejä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eipä tämäkään uutinen enää yllättänyt yhtään. Jotain on aatteessa pahasti vialla.

Kuvanveistäjä Erkki Kannosto, 79, on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

Tilanne tapahtui helsinkiläisen uimahallin höyrysaunassa 9. huhtikuuta 2024.

Kannosto kosketteli itselleen tuntematonta, alastonta 15-vuotiasta muun muassa reidestä. Kannosto kehui teinin ulkonäköä ja pyysi tätä kanssaan autoon kymmeneksi minuutiksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4182eb59-9af8-4919-9e2d-403fdcde8afd

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu