Ja voi hyvin nousta tulevaisuudessa maan ykköskieleksi.
Suomalainen Aalto-yliopiston dosentti on laskenut, että vuonna 2065 Ruotsin väestö vaihtuu, ja sen jälkeen alamäki kiihtyy.
Suomalainen Aalto-yliopiston dosentti on laskenut, että vuonna 2065 Ruotsin väestö vaihtuu, ja sen jälkeen alamäki kiihtyy.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Islamisaatio leviää Ruotsissa koko ajan.
Ei oo helppoo. 60 vuotta ovat nyt sulatelleet 400.000 suomalaismatua yhteiskuntansa.
100 vuden päästä tämäkin maa on islamistinen.
Ei taida mennä sataa vuotta kun tuo tapahtuu.
Onneksi sotaveteraanimme eivät tarvitse kokea tuota.
Suomen naapuri muuttuu kaatopaikaksi.
Ja toisella puolella sellainen on jo.
Eikä suomalaisetkaan osaa enää itse tehdä lapsia.
Sääliksi käy kanta ruotsalaisia vauvoja ja nykynuoria suomessakin.
köyhyys, aivopesu turvattomuus odottaa,,
Se on siunaus ruotsille.
Vaahteramäen Eemelillä oli erilaiset keppostelut ruotsissa kuin uudisvaltaajilla.