Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto laajentaa taloudellisia vaatimuksiaan Ukrainalle, Financial Times uutisoi.
Yhdysvallat halua Ukrainan suostuvan yksityiskohtaisiin ehtoihin siitä, kuka omistaa ja valvoo yhteistä sijoitusrahastoa sekä laajempaan sopimukseen, joka kattaisi mahdollisesti Yhdysvaltojen omistuksen muussa Ukrainan omaisuudessa kuten ydinvoimaloissa, ukrainalaiset virkamiehet kertovat.
Tämä tarkoittaisi, että neuvottelut vielä allekirjoittamattomasta mineraalisopimuksesta avattaisiin uudelleen. Ukraina on aiemmin sanonut hyväksyvänsä sopimuksen. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Trumpin helmikuinen tapaaminen, jossa sopimus oli tarkoitus allekirjoittaa, päättyi kuitenkin riitaisasti ja ilman, että sopimusta allekirjoitettiin.
Ukrainan ulkoministeriön edustaja kertoi Reutersille perjantaina, että Ukraina oli valmis allekirjoittamaan sopimuksen, kun maan edustajat tapasivat Yhdysvaltojen edustajia Jeddassa reilu viikko sitten. Yhdysvaltojen edustajat halusivat kuitenkin konsultoida maansa johtoa.
Ukrainan mukaan dialogi sopimuksen suhteen jatkuu vielä.
Trump sanoi torstaina, että Yhdysvallat pyrkii etsimään sopimuksia harvinaisista maametalleista ja mineraaleista ympäri maailman, mutta Ukraina saa erityishuomiota.
- Meillä menee oikein hyvin Ukrainan ja Venäjän suhteen, ja yksi asioista, joita aiomme tehdä, on allekirjoittaa hyvin pian sopimus harvinaisista maametalleista Ukrainassa, Trump sanoi.
Arvasihan tämän. Kun Trump ei nahjuksena saa mitään aikaan Putinin Venäjän kanssa rauhanneuvotteluissa, hän iskee taas heikomman osapuolen kimppuun kiristämällä lisää ja lisää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä on ahneita nämä trumputtajajenkit. Mitään ei anneta mutta kaikkia ollaan ottamassa..
Älä muuta sano.
https://www.youtube.com/watch?v=9y4uECyrzUg&ab_channel=DOMINARA
Kiristystä ja koronkiskontaa, kyllä on USA vajonnut alas.
Eräässä lehdistötilaisuudessa Trump valehteli vain 32 kertaa.
Narsistisen aikamme huipentuma.
Vain rahalla ja presidentin tunteillä on väliä 🇺🇲
Trumpin ja hänen kaverinsa Putinin tunteilla.