Suurin osa valtaväestö on harhaisia

Anonyymi-ap

Koko maapallolla. Perustelu Yhteenvetona.

Voidaan todeta , että suurin osa maapallon asukkaista elää harhassa, Saatavilla olevaan tietoon jumalien olemassaolosta ei ole olemassa. Eikä tieteellisen menetelmän avulla saatavissa. Tieteellisiin etuihin uskontoihin perustuvan ajatteluun nähden voidaan siis tiivistää Jumala usko
deluusioksi. Harhaksi. Miljardit ihmiset eivät tunnista
tätä. Sama deluusio toistuu alkoholisteilla.

16

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämän avaajan marttyyrivinkumisesta huolimatta hän tuomitsee toisessa asiayhteydessä eri jumalaan uskovat teistit, esimerkiksi muslimit harhaisiksi.

    • Anonyymi

      Sitä kun työntää vasiten päänsä riittävän syvälle omaan ahteriinsa, niin pystyy veteleen keskenään mitä ihmeellisempiä johtopäätöksiä.

      Tätä ei kukaan ihmettele.

      Mitta sitä vähän kyllä hämmästelen, että minkälainen persoonallisuushäiriö saa kuvitteleen että muita kiinnostaa sieltä omasta suolenmutkasta revityt aivopierut?

    • Anonyymi

      jumalassa taitaa olla kys etiedosta 🤔 kun tapahtui jotain jota ei ymmärretty niin laitettiin jumalan piikkiin

    • Anonyymi

      Darwin ennusti tämän. Johtuu evoluutiosta.
      Ihminen rappeutuu ja suurin osa menettää kyvyn
      hahmottaa todellisuutta. Siksi uskontojen opetus
      on vedettävä pois kouluista.

      • Anonyymi

        Päin vastoin. Lapsille pitäisi opettaa enemmän eri uskomuksista ja niiden historiallisesta taustasta.

        Raamatusta kannattaa lukea, miten pääskysen veret pirskotettiin pitkin alttaria syntien anteeksi antamiseksi. Sitten joku hindu voi tulla kertomaan kaikista intialaisista jumalista. Lopuksi kärrätään luokan eteen Venäjältä uudestisyntyneeksi Jeesukseksi itseään luuleva lahkojohtaja seuraajiensa kanssa.

        Eiköhän jossain vaiheessa oppilaille selviä uskontojen perusta...


      • Anonyymi

        Uus Darwinistien valhe, laavaliejusta alkuliman ja apinan kautta ihmiseksi. pitäisi kieltää kouluista. Ainakin vähintään kerrottava, ettei sitä ole pystytty tieteen keinoin todistamaan, eikä se ole matemaattisesti mahdolista tapahtua missään järjellisessä ajassa. Myös järkevä suunnittelu ja luominen pitää ottaa opintoihin, sillä kehittyvä tiedekin lähestyy kokoajan luomisen suuntaan.


    • Anonyymi

      Kovasti ihmetellään miten kristillisiä pyhiä kuten Joulua edelleen vietetään. Ei ole mitään tieteellistä perustetta.
      Sitäpaitsi Kyllikki Saaren murha on ratkaisematta. Olisi mentävä loogisesti tutkinnassa.

      • Anonyymi

        Joulu (Jule) ei ole kristillinen pyhä. Se, on vanha pakanallinen keski-talven juhla, joka sijoittuu vuoden pimeimpään aikaan. Joulupukki, tontut, piparkakut, joulukuusi ja muut ovat osa tätä perinnettä.

        Amerikassa tähän aikaan kyllä juhlitaan Jeesuksen messua (Christmas), mutta tämä on vain onneton kristittyjen yritys liittää pakanalliseen juhlaan jotain uskonnollisia juttuja, millä ei alunperin ole mitään tekemistä tämän ajankohdan kanssa.

        Suomessa kristitytkin juhlivat pakanallista joulua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joulu (Jule) ei ole kristillinen pyhä. Se, on vanha pakanallinen keski-talven juhla, joka sijoittuu vuoden pimeimpään aikaan. Joulupukki, tontut, piparkakut, joulukuusi ja muut ovat osa tätä perinnettä.

        Amerikassa tähän aikaan kyllä juhlitaan Jeesuksen messua (Christmas), mutta tämä on vain onneton kristittyjen yritys liittää pakanalliseen juhlaan jotain uskonnollisia juttuja, millä ei alunperin ole mitään tekemistä tämän ajankohdan kanssa.

        Suomessa kristitytkin juhlivat pakanallista joulua.

        Tosin Suomessakin ateistit juhlivat Jeesuksen synttäreitä, tuoden lahjoja, kuten itämaan tietäjät.


    • Anonyymi

      Tieteellisesti voidaan tutkia empiiristä maailmaa.
      Sitä aluetta joka voidaan havainnoida. Kuten universumin laajuutta tiettyyn etäisyyteen... pisteeseen saakka.

      Kutsutaan; viimeinen sirotuspinta

      Täysin mahdoton on tutkia Jumalaa tieteellisesti tai odottaa sen olevan joskus mahdollista. Kyllä olisi jo havaittu jos olisi mahdollista....eläville ihmisille.
      Kuolleilla on taas eri mielipiteet.

      • Anonyymi

        Uskovaiselle on mahdoton määritellä sitä Jumalaa johon uskoo uskovansa.


    • Anonyymi

      Minä olen perustanut itselle ihan oman avaruususkonnon ja sen kotipaikka on yllättävääkin kyllä AceesPS3 Merirosvopelissä. Wanhan liiton tyylissä osin mennään kuten
      mm. Bsttle starxGalactica.

    • Anonyymi

      Kristityt eivät elä harhassa. Meillä on toimiva vuorovaikutteinen suhde ainoaan elävään Jumalaan, joka on inspiroinut Raamatun, ihmiskunnan ohjekirjaksi, hyvään ja siunattuun elämiseen. Jospa tottelisimme Hänen neuvojaan, niin maailma olisi paljon parempi. Ateismi on deluusio, koska kukaan fiksu ateisti ei voi väittää tietävänsä, ettei Jumalaa ole. Naurettavaa odottaa vuosisatoja, että joku todistaisi tieteen keinoin, ettei henkiolentoa voi olla olemassa, koska se ei putkahtanut koeputkeen.

    • Anonyymi

      Ateistit ovat harhautettuja!

    • Anonyymi

      Ihmiset on aivopestyjä.

      Ja ymmärrän hyvin, että oma ateisminikin on aika paljon sekulaarin kultuurimme ansiota, joka on antanut paljon paremmat edellytykset eheytyä lapsena saadusta aivopesusta, kuin olisi umpiuskovaisemmassa kulttuurissa. Kaikkea ei voi lukea omaksi ansiokseen.

    • Anonyymi

      Kaukana toisistaan usko Jumalaan vs. Ateismi. Ja molemmat pitävät toisiaan varsin omituisina.
      Mitä Jumala tästä ajattelee. Ei kylläkään mitään on
      Veikkaus 1X2. Näin suuri energia siis suurin...se tulisi
      automaattisesti havaita luonnon järjestyksen ja monimuotoisuuden kautta. Siihen kuuluu olennaisesti
      pariutuminen eli rakkaus. Lapset pennut koti.

      Ja mitä sanoo poikamies Pajalasta. - ei mitään hajuakaan mistään jumalista...pitää lähteä hirvimetälle.

      - Ens viikolla tanssit

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      196
      11690
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5519
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2817
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2435
    5. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      14
      2119
    6. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1901
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1895
    8. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      31
      1879
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1546
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1498
    Aihe