Ketkä on vastuussa Huu is in chaarge
Koko Suomi köyhtyi, ja samalla varallisuuden kasautuminen jatkuu
"Varallisuuden keskittyminen varakkaimmille tulee jatkumaan sijoitusten ja perintöjen myötä.
"Suomalaisten varallisuuden arvo on pudonnut vauhdilla, jota nähdään vain harvoin – edellisen kerran kolme vuosikymmentä sitten.
Tilastokeskuksen mukaan vuosia jatkunut varallisuuden kasvu taittui laskuun kymmenen vuotta sitten ja alamäki jatkuu yhä.
Suomalaisten tyypillisin eli mediaanivarallisuus oli vuonna 2013 lähes 109 000 euroa, mutta kymmenen vuotta myöhemmin se oli pudonnut 96 000 euroon.
Neljän vuoden välein Tilastokeskuksen tekemän perusteellinen tutkimus päättyy vuoteen 2023, mutta Lähi-Tapiolan varainhoidon ekonomisti Hannu Nummiaro arvioi, että tutkimusjakson jälkeen asuntojen hintojen hiipuva kehitys on vielä jatkunut.
Hänen mukaansa pohja alkaa kuitenkin olla vihdoin lähellä"
yle.fi/a/74-20150298

Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomalaisten varallisuus on pörssiosakkeita, tyhjillään olevia rapistuvia rakennuksia ja metsäsoita. "Vauraus" on vain kasaantunut kuten käytöstä poistetut tavaramme autotalleissa ja ullakoilla tai sen "sopimuksellinen" arvo voi huomenna olla nolla. En olisi kateellinen tästä, mutta huolissaan pitäisi olla alimmasta kuukauden toimeentulon määrästä. Se on oleellista kun keskustellaan yhteiskunnan vauraudesta, rikkaista ja köyhistä. Todellinen vauraus on sellaisessa mitä tarvitaan ja minkä kunnosta on huolehdittu.
Valtiolle kasaantuu yhä enemmän arvottomia "perintöjä" joita jälkeläiset ei halua ottaa vastaan
urpo ja purra tietenkin,tyhmä kysymys
Aika järkyttävä tuo kuvio pudotus on meneillään parast'aikaa koht'sillään
Kotitalouksien varallisuus pienenee
https://tinyurl.com/suomikoyhtyy
Orpon 1% jengi senkun rikastuu.
Alkaa totuus paljastua tästä "Maailman onnellisimmasta" maasta...,,,,