Keskusta tullenee ottamaan paikkansa eronneista perussuomalaisista, joilla 47 paikkaa eduskunnassa. Jos kuten näyttää keskusta ottavan sen 47 paikkaa, perussuomalaiset odotetusti pudotetussa mallissa kolmasosalla, jos sekään riittää. Keskstalle voi olla siirtymää vielä demareista jotka hajoamis pisteessä, naisia ja miehiäkin vaatimassa Afgaani naista puheenjohtajaksi. Jotka jo ilmaisseet kantansa erottaa nykyinen puheenjohtaja.
Natsikäsi Antti.
Natsikäsi Antti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Valehtelu, herjaaminen ja panettelu, ja tietysti törkeydet sallitaan, arvostelu kiellettyä.
Kaikki viittaa että keskusta palaa entiseen mahtiin. Persut oli vahva, mutta nyt näyttää vahvuus kadonneen, luonnollisesti paluu emopuolue keskustaan, jonne myös SDP antaa jotain jos hajoaa kuten näyttää. Keskustaa kuitenkin pidetään maan asioiden hoitaja puolueena, se antaa äänestäjille vakautta. Sanna pilasi demareita pikässä juoksussa, että tuommoiseksiko mennyt toverit. Ei olisi kannattanut yökerholaista valita.
Sitä entistäkin on ollut monenlaista.
Vuodesta 1970 lähtien vuoteen 1987 kannatus oli noin 17 prosentin luokkaa, joka toi 35-40 kansanedustajaa. Vuonna 1991 kannatus nousi yllättäen 25 prosentin tuntumaan ja 55 paikkaan. Vuosina 1995 ja 1999 kannatus putosi noin 20 prosenttiin, jolla irtosi 44-48 paikkaa. Vuosina 2003 ja 2007 jälleen nousu lähes 25 prosenttiin ja 55-51 paikkaan. Vuonna 2011 romahdus 15 prosenttiin ja vain 35 paikkaa. Vuonna 2015 välinousu 21 prosenttiin ja 49 paikkaan. Vuonna 2019 kannatus putosi 14 prosenttiin ja 31 paikkaan ja 2023 kannatus laski edelleen 11 prosenttiin ja vain 23 paikkaan.
Tyytyväinen saa kepu olla, jos nousee 15 prosenttiin ja näin olleen noin 35 paikkaan.
Hyvä demokratia elää.- mm kommunistit suoraan tipahtaneet täysin. 1990 SKP liittyi vasemmistoliittoon, että siellä rippeet.
Vasemmistoliiton kannatus on laskenut tasaisesti, mutta ei ole kuitenkaan romahtanut yksissäkään vaaleissa. Kannatuksen aleneminen johtuu vanhempien ikäluokkien kuolemista. Nuorisossa on suhteellisen paljon vasureiden kannattajia, mutta se ei riitä paikkaamaan kuolemia kooltaan huomattavasti suuremmassa vanhusväestössä.
kommunistit suoraan tipahtaneet täysin. 1990 SKP liittyi vasemmistoliittoon,
"tullenee , Keskstalle, hajoamis pisteessä"
Pankkolängvitsiä aloituksessa, pankkomajuri asialla:
-laajenneksien
-Vasenlaita
-muumaa
-omamaa
-sepä siitä
-nyt saunaan
-seisokkiaika
-Burjetti
-Kommunisnuoret
-ratifinointi
-sosialitit
-ihmeellisäsanoja
-senkiun
-kahdenkeskisellä
-savuttettja
-sosilistista
-PalstanTietohelmeä
-toisa arvostelaa
-pääsosin
-erilatuja
-kokosuomeen
-Juniori.joukosanne
-matikaa
-tukeja
-nimejä
-sekäsikiö
-olleneekaan
-ollenee
-tulenee
-isoleuaka
-Enään
-Vasemmoito
-pääsoin
-jäsjestöineen
-ragaistusta
-kiinnostaan
-Katsellaampa
-Heitetäämpä
-jonkunverran
-senverran
-puolutusministeri
- pienikansa
- uhohtamaan
-ropan
-hajoamaistaan
-monenmaan
-Näyttäsi
-maissain
-heppaset
-Tuollallailla
-monile
- propakanta (tämä on suosikkini. Sivistyssanoista tietämätön "majuri" kirjoittaa varmuuden vuoksi ilman hankalia g-, ja d-kirjaimia)
-akrikaatti
Tämä lapsen tasoinen tätä listaansa jakaa.
Keskusta tullenee ottamaan paikkansa eronneista perussuomalaisista, joilla 47 paikkaa eduskunnassa. Jos kuten näyttää keskusta ottavan sen 47 paikkaa.
Vielä kengännumeroni.
Demareita myös siirtyy keskustaan otaksun, kun SDP hajoaa.
Natsikäsi Antti.