Asunnottomuus kasvussa - miten hallitus toimii

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtama oikeistohallitus kiristi viime vuonna toimeentulotuen hyväksyttävien asumismenojen sääntelyä. Lakimuutos rajoitti Kelan mahdollisuuksia hyväksyä toimeentulotuen saajien enimmäisrajoja ylittäviä asumismenoja ilman laissa säädettyä erityisperustetta.

– Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tuhannet kotitaloudet ovat saaneet Kelalta kehotuksen etsiä halvempaa asuntoa, alueilla, joilla kohtuuhintaisia asuntoja ei yksinkertaisesti ole, Furuholm sanoo.

Lakimuutoksen yhteydessä hyväksyttiin lausuma, jonka mukaan sääntelyn vaikutuksia on seurattava. Furuholmin mukaan alustavat tiedot vaikutuksista ovat niin hälyttäviä, että hallituksen on kiireesti toimitettava eduskunnalle selvitys ja ryhdyttävä korjaaviin toimiin.

– Enimmäisasumismenot ovat monilla alueilla täysin irti todellisuudesta. Esimerkiksi Turussa asunnottomuus oli jo ennalta iso haaste, ja nyt hallituksen toimet ajavat ihmisiä epätoivoisiin tilanteisiin.

Vuonna 2024 Kela antoi muuttokehotuksen jopa 33 000 kotitaloudelle.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) johtama oikeistohallitus kiristi viime vuonna toimeentulotuen hyväksyttävien asumismenojen sääntelyä. Lakimuutos rajoitti Kelan mahdollisuuksia hyväksyä toimeentulotuen saajien enimmäisrajoja ylittäviä asumismenoja ilman laissa säädettyä erityisperustetta.

– Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tuhannet kotitaloudet ovat saaneet Kelalta kehotuksen etsiä halvempaa asuntoa, alueilla, joilla kohtuuhintaisia asuntoja ei yksinkertaisesti ole, Furuholm sanoo.

Lakimuutoksen yhteydessä hyväksyttiin lausuma, jonka mukaan sääntelyn vaikutuksia on seurattava. Furuholmin mukaan alustavat tiedot vaikutuksista ovat niin hälyttäviä, että hallituksen on kiireesti toimitettava eduskunnalle selvitys ja ryhdyttävä korjaaviin toimiin.

– Enimmäisasumismenot ovat monilla alueilla täysin irti todellisuudesta. Esimerkiksi Turussa asunnottomuus oli jo ennalta iso haaste, ja nyt hallituksen toimet ajavat ihmisiä epätoivoisiin tilanteisiin.

Vuonna 2024 Kela antoi muuttokehotuksen jopa 33 000 kotitaloudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu