Päivisin Jenna on ollut työ- ja päivätoimintakeskuksessa. (Meidän kylältä lopetetaan.)
Politiikkaan Rantanen lähti alun perin vammaisten asioiden parantamiseksi, ja myöhemmin muut teemat ovat tulleet mukaan. Rantanen on omakohtaisesti huomannut, mitä kehitysvammaisten perheiden arkea vaikeuttavia epäkohtia lainsäädännössä on.
Jenna ei esimerkiksi voi saada vapaa-ajan avustajaa lakiin kirjatun henkilökohtaisen avun voimavararajauksen vuoksi.
Rantanen on tyytyväinen, että hoivakotien epäkohdat ovat nyt nousseet julkisuuteen, ja viranomaiset valvovat niiden toimintaa tarkemmalla syynillä.
– Olemme Esperin tilanteen uhreja myös. Jennalta meni samassa rytäkässä tilapäishoidon paikka, jossa hän kävi pari kertaa kuukaudessa.
Myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen valintakriteerien muuttaminen hintaa painottavammiksi oli Rantasesta järjetöntä.
Rantasesta on väärin, että jaksamisen äärirajoilla muutoinkin olevat kehitysvammaisten perheet joutuvat jatkuvasti taistelemaan byrokratian kanssa ja usein reklamoimaan saadakseen tarvitsemiaan palveluja. Tähän hän toivoo pystyvänsä osaltaan vaikuttamaan päättäjänä.
Fysioterapialla ja kuntoutuksella pyritään ylläpitämään Jennan nykyistä toimintakykyä ja sitä, etteivät kivut pahenisi.
Toivon kaikkea hyvää perheellesi .
Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka te oikein nyt pärjäätte, kun vammaisiin kohdistuu taas säästöjä. Eikä kukaan ääntään korota hallituksessa heidän puolestaan!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Omat marit purivat
Ai että, Juuson motiivi politiikkaan lähtöön oli dementikkojen hoivan parantaminen, Rantasella vammaisten aseman parantaminen.
Pitkä matka on kuljettu ja monta omaa hyvää aietta on nielty. Onkohan puolue tarkoituksella ottanut hyväuskoisia hömelöitä remmiin? Eikö sieltä nyt jämäkämpää sote-ministeriäkään löytynyt vaikka Teemu Keskisarja. Sisäministeriks kaikkien alojen erikoisosaaja Bergbom.Ei empatia päätä kiristäis.
Hän palkkaa yksityisen avustajan joka hoitaa kaiken ja paljon halvemmalla kuin laitokset.
Hyvä ratkaisu. Kannattais olla kuitenkin fysioterapeutti tai kuntouttaja. Ja sotekulut 28%.
Siitä vaan mallia muillekin!
Rantanen mainosti itseään ennen vaaleja monessa lehdessä, että haluaa eduskuntaan, että voi parantaa omaishoitajien asemaa.
Mutta kun istuu ministerin auton takapenkillä, kaikki tämmönen unohtuu.
Kunhan oma elämä on kunnossa, eipä muilla väliä.
Käytti omaa vammaista lastaan vaalikampanjassa mainoksena
Laskepa hinta lapsellesi. Kysy Purralta, jos et osaa. Paljonko on mennyt omaishoitajan palkkoinin ym. tukiin veronmaksajien rahoja.
Ei vais. Anteeksi. On epäeettistä laittaa hintalappua ihmisen ainutkertaiselle elämälle.
Tuttavaperheellä ALS-lapsi. Ihana ihminen. Niin paljon opetti meillekin ihmisenä olemisesta ja luottamukesta.