Ihmisen ikä

Anonyymi-ap

Miksi jotkut ihmiset elivät Vanhan Testamentin aikoihin jopa satojen vuosien ikäisiksi mutta eivät Uudessa Liitossa ?

21

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, joko laskivat väärin vuodet tai ikuisesta elämästä (Paratiisin ajoista) vähennettiin vuosia hitaasti aikojen saatossa. Vahassakin Testamentissa Psalmeissa ihmisen ikä oli vain 70 . 80 vuotta enää.

      • Anonyymi

        "Psalmeissa ihmisen ikä oli vain 70 . 80 vuotta enää". Israelaiset kieltäytyivät astumasta luvattuun maahan ja napisivat. Jumala vastasi: niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, aivan niinkuin te olette minulle puhuneet, niin minä teille teen.
        Tähän erämaahan kaatuvat teidän ruumiinne, teidän kaikkien, jotka olette katselmuksessa olleet, niin monta kuin teitä on kaksikymmenvuotisia ja sitä vanhempia, jotka olette napisseet minua vastaan.
        totisesti, te ette pääse siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa teille asumasijaksi, ei kukaan teistä, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika.
        Mutta teidän lapsenne, joiden sanoitte joutuvan vihollisen saaliiksi, heidät minä vien sinne, ja he saavat tulla tuntemaan sen maan, jota te halveksitte.
        Mutta teidän ruumiinne kaatuvat tähän erämaahan,
        Siis koko Egyptistä lähtenyt Israelin kansa kuoli erämaassa. Ainoastaan Joosua ja Kaaleb saivat perintöosan Luvatusta Maasta. Erämaassa kansa koki: Sillä me hukumme sinun vihasi voimasta, ja sinun kiivastuksesi voimasta me häviämme pois... Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.

    • Anonyymi

      Itse asiassa eliniät lyhenivät jo vedenpaisumuksen jälkeen. Nooa ja hänen poikansa olivat viimeisiä pitkäikäisiä. Se oli seuraus ihmiskunnan synneistä. Jumala asetti ihmisen iäksi 120 vuotta (1. Moos. 6:3)

    • Anonyymi

      Minä en kuole koskaan..
      Vain ruumiini kuolee.

    • Anonyymi

      Oliko Adam ja Eeva ulkoavaruudesta ja kun heidän jälkeläiset meni maan asukkaiden kanssa naimisiin niin ikä putosi 150 vuoteen. Kun raamatussa puhutaan samoihin aikoihin Jumalan pojista

    • Anonyymi

      Heikot yksilöt kuolivat jo lapsena. Luonnollinen elinympäristö ilman saasteita. Luonnollinen ruokavalio. Ei vielä sairauksia aiheuttavia geenimutaatioita. Perinnölliset sairaudet lisääntyvät sukupolvien myötä.

    • Anonyymi

      Geneettinen rappeuma

      • Anonyymi

        Kuuden tuhannen vuoden aikana on tosiaan tapahtunut valtavasti mutaatioita joka sukupolvessa, eli geenistömme on nyt jo niin rappeutunut, että tuskinpa kovin monta vuosisataa täällä enää voisimme elää. Onneksi ei tarvitsekaan tällä menolla kauan jatkaa, vaan saamme pian kirkastetun, kuolemattoman ruumiin!

        Ennen vedenpaisumusta monet uskovat maapalloa kattaneen jääkuoren ilmakehän yläpuolella. Se suojasi auringonvalon haitallisilta säteiltä. Se myös piti ilmanpaineen suurempana. Happea myös oli ilmassa enemmän kuin nykyään; se taitaa olla ihan tieteellisesti havaittu asia. On löydetty valtavasti nykyihmistä suurempia luurankoja. Niistä ei kovin paljon puhuta, koska sehän on ristiriidassa evokkien uskontoa vastaan.

        Ennen vedenpaisumusta kaikki olivat kasvissyöjiä, myös eläimet. Maa ei ollut saastunut, niin kuin se nykyään on.

        Jumala loi käsittääkseni ihmisen kuolemattomaksi. Syntiinlankeaminen tappoi ihmisen hengen heti, ja hän tuli myös ruumiillisesti kuolevaiseksi. Vielä nykyisinkin ihmisen henki on kuollut. Kun tulemme uskoon, saamme sen tilalle Jumalan elävän pyhän hengen, joka ei koskaan kuole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntiinlankeaminen ei tappanut ihmisen henkeä, vaan ihmisestä tuli kuolemaantuomittu, ihminen kuoli. Ihmisessä, ei kenessäkään, ole kuollutta sisintä, henkeä, vaan ilman Jeesusta, ihminen kuollut, kuolemaan tuomittu. Ihmisen pitää kuolemalla kuoleman, siis ensin ruumiin kuolema ja sen jälkeen tuomio ja ikuinen kadotus.
        Tuhlaajapojan isä sanoi: 'tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Poika oli kuolemaan tuomittu, sillä Mooseksen lain käskyn mukaan isän olisi pitänyt viedä poika kaupungin vanhinten tuomittavaksi ja kivitettäväksi. Pojasta sanotaan: ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti...poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa,

    • Anonyymi

      Uskovaisen elämä vain on niin pitkästyttävää kärvistelyä.

      • Anonyymi

        Silmieni avautuminen totuudelle ja sieluni pelastuminen toi minulle ilon, joka on koko ajan taustalla, vaikka on ollut sairautta ja suruakin. Nytkään minun ei tarvitse pelätä kuolemista. En tunne vetoa syntiin. Toki valitettavasti sitä edelleen teen. Tai paremminkin lihani tekee, mutta henkeni on ikuisesti elävä Jumalan pyhä henki.

        Raamattu kutsuu synneissään vielä rypevää pelastumatonta 'luonnolliseksi ihmiseksi'. Luonnolliselle ihmiselle Raamattu ei avaudu. Sellainen ihminen luulee, että kaikki ilo on synnissä: ylensyönnissä, seksissä, juopottelussa, huumeissa, pornossa. He luulevat, että vain toisilta ihmisiltä saamansa arvostus tuo oikeaa onnea. He luulevat olevansa elämässään onnistuneita, jos heillä on omaisuutta, suuri palkka tai eläke. Siksi heille on hullutusta lukea Raamatusta, että ainoa tavoittelemisen arvoinen asia on ikuinen elämä ja että sen saavuttaa vain Jeesuksen sovitusveren kautta, uskomalla se ja ottamalla sen vastaan oman syntisyytensä kohdalle.

        Tunnen syvää sääliä lyhyen elämänsä maallisissa 'onnistumisissaan' vellovaa reppanaa kohtaan, joka ei tajua, että hänen kallisarvoinen elämänsä voidaan ottaa häneltä pois jo tänään, ja hän siirtyy heti helvettiin. Vain Jeesus on tie, joka johtaa uskovan pois sieltä, minkä ansaitsemme; ikuisesta kärsimyksestä helvetissä.

      • Anonyymi

        No onhan palkintona munkin tai papin makuupussi taivaassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onhan palkintona munkin tai papin makuupussi taivaassa.

        ????

        Kyl sul o vittumaane jumala jos siltä pittää armoa anella.
        Keksi vähä leppoosaampi!

    • Anonyymi

      Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala sanoi: Herra sanoi: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta."

    • Vuoden pituus oli
      ennen vedenpaisumusta
      lyhyempi kuin sen jälkeen.

      • Anonyymi

        Maa kiersi auringon nopeammin kuin nykyään? Miten? Siinäpä vasta joutuu mielikuvitus laukkaamaan, kun tuota yrität selittää!

      • Anonyymi

        Outoja hopiset, kalamos: Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä:

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maa kiersi auringon nopeammin kuin nykyään? Miten? Siinäpä vasta joutuu mielikuvitus laukkaamaan, kun tuota yrität selittää!

        Maa oli lähempänä aurinkoa.

    • Anonyymi

      Metusalem oli vanhin ihminen.

      • Anonyymi

        Metusalemin nimi tarkoitti 'kun hän kuolee, se tulee'. Hän kuoli juuri ennen vedenpaisumusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      143
      6132
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      188
      3779
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      29
      2713
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      476
      2702
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2345
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      184
      1998
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      129
      1479
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1294
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1284
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1056
    Aihe