Aivotutkija Jukka Häkkinen VAbaarissa 22.4.

Anonyymi-ap

Hallusinaatiot ja salaliitot mielessämme
Huhtikuun VAbaarissa 22.4. klo 18.00 avaajana on tietokirjailija, aivotutkija Jukka Häkkinen. Miksi aivomme eivät ole kiinnostuneita totuudesta? Mistä hallusinaatiot ja salaliitot kumpuavat?
VAbaari on vapaamuotoinen keskustelutilaisuus, jossa ei ole pitkiä alustuksia. Paikka Hakaniemen ympyrätalon ravintola Memphisissä, kabinettitilassa on tarjolla vettä maksutta. Tiskiltä tai salissa voi myös tilata muita juomia ja ruokaakin.
Vapaa pääsy. Järjestää Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry

Ps. Avaaja Jukka Häkkinen
työskentelee Helsingin yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Psykologian ja logopedian osastolla ja tutkii aivojen visuaalista tiedonkäsittelyä, päätöksentekoa, kuvien havaitsemisesta ja ihmisen vuorovaikutusta teknologian kanssa.
Hän on kirjoittanut teokset
”Outojen kokemusten psykologia” (2018), jonka painos on myyty loppuun, joten se ei ole myynnissä kirjakaupoissa.
”Mielen oudot maisemat – Hallusinaatioiden psykologia” (2019), joka löytyy Docendon verkkokaupasta.
”Salaliitot ympärilläni – miksi aivomme eivät ole kiinnostuneita totuudesta?”, joka löytyy SKS verkkokaupasta. Kirjan voi ostaa tilaisuudessa.

35

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielen kiin toista.

    • Anonyymi

      Kiinnostava aihe.

    • Anonyymi

      Pistetään muistikirjaan.

    • Anonyymi

      Onhan puoluemielikuvakin eräänlainen hallusinaatio, joka ei toteudu neljässä vuodessa.

    • Anonyymi

      Ei huono aihe.

    • Anonyymi

      Kahden viikon päästä, tiistaina.

    • Anonyymi

      Onko Häkkinen entinen Skepsiksen puheenjohtaja?

      • Juu, sitäkin. Aasinsiltana, yhteistyötä Va-Skepsis saisi olla enemmänkin.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Juu, sitäkin. Aasinsiltana, yhteistyötä Va-Skepsis saisi olla enemmänkin.

        Sehän on helppoa, asiaa voi auttaa kun jaat
        kiinteistöomaisuuden järjestöjen kesken hou kuttimena

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on helppoa, asiaa voi auttaa kun jaat
        kiinteistöomaisuuden järjestöjen kesken hou kuttimena

        Sinulle varmaankin raha ja omaisuus on ainoa merkittävä asia. Älä kuitenkaan oleta etteikö muilla olisi muitakin motiiveja toiminnalle.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Sinulle varmaankin raha ja omaisuus on ainoa merkittävä asia. Älä kuitenkaan oleta etteikö muilla olisi muitakin motiiveja toiminnalle.

        Tekopyhä heitto sitä tulee sossuilta vuolaasti takapajusosdemiassa Suomessa

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Juu, sitäkin. Aasinsiltana, yhteistyötä Va-Skepsis saisi olla enemmänkin.

        Joo, arvelinkin että tää on Skepsis yhteistyötä.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Sinulle varmaankin raha ja omaisuus on ainoa merkittävä asia. Älä kuitenkaan oleta etteikö muilla olisi muitakin motiiveja toiminnalle.

        Eroa kirkosta - älä maksa kirkollisveroa. Mihin siinä vedotaan? Tieteelliseen ajatteluun?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eroa kirkosta - älä maksa kirkollisveroa. Mihin siinä vedotaan? Tieteelliseen ajatteluun?

        Siihen että jumalia ei ole, ihan samalla tavoin kuin homeopatia ei toimi.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Siihen että jumalia ei ole, ihan samalla tavoin kuin homeopatia ei toimi.

        Ilmanko valiitolla on vaikeuksia, kun sanotaan mitä ei tarkoiteta eikä sanota mitä tarkoitetaan.

        Hokema esiintyy järjestyksessä: Älä maksa kirkollisveroa - eroa kirkosta.
        Pöllömpi saattaisi luulla, että vedotaan menoerään eli kirkollisveroon.

        Onko Jumalan olemassa olemattomuudesta varmaa tutkimuksellista tietoa?

        Jos lumelääke auttaa tutkimusten mukaan yhtä paljon kuin oikea lääke jolla on myös haittavaikutuksia, kumpaa käyttäisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko Jumalan olemassa olemattomuudesta varmaa tutkimuksellista tietoa?"

        Ei tarvita.
        Mutta jonkinlaista ymmärryskykyä ilmeisesti vaaditaan, tajutakseen jumalien olevan täysin ihmislähtöisiä luomuksia.
        Kaikilla vaadittua ymmärryskykyä ei ilmeisesti ole.
        Ikävää, mutta totta!

        "Jos lumelääke auttaa tutkimusten mukaan yhtä paljon kuin oikea lääke jolla on myös haittavaikutuksia, kumpaa käyttäisit?"

        Jos noin olisi, ei lääkettä hyväksyttäisi käyttöönotettavaksi.
        Ja jos on otettu käyttöön, ja vasta myöhemmin havaitaan nuo haittavaikutukset, peruttaisiin käyttölupa.

        Höpö höpö, oletko sinä ainoa joka et lue lääke pakkauksen pitkiä selostuksia mahdollisista ja yllättävistä haittavaikutuksista? Myyntilupa kielletään vasta kun todella vakavia haittavaikutuksia ilmenee.

        Ei tarvitse mennä edes luontoon, voi katsella vaikka luonto-ohjelmia ja ymmärtää, ettei tämä sattumalta ole syntynyt.

    • Anonyymi

      Valiiton porukka tarvitsee tutkimuksen päässään
      ja taivaallisuudesta erikseen

      mutta tämä on joku makrotieteilijä bysgologi joka tuskin tietää aivoista

      tuo taivaallista

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijoissa kaivattaisiin raivotutkijaa. Mistä raivo toisten katsomuksia kohtaan johtuu. Poikkeava aivojen rakenne?

      • Heh. Pisteet sanaleikistä.

      • Anonyymi

        Mistä antivaparin jatkuva raivo vapareita kohtaan johtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä antivaparin jatkuva raivo vapareita kohtaan johtuu?

        En tunne tapausta. Ehkä hän antaa rakentavaa, muutokseen kannustavaa palautetta vapsuille. Tai sitten metsä vastaa....

    • Anonyymi

      Hyvä juttu on myös VA-lehdessä.

    • Anonyymi

      Levitetään tietoa.

    • Anonyymi

      Tekis hyvä sullekin?

    • Anonyymi

      Suositeltava kirja.

    • Anonyymi

      Asiastahan on juttu Vapaa Ajattelijassa 1/25.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli kuulemma hyvä tilaisuus. Tässä hyvä haastattelu.

        Paikalla oli 18 osallistujaa. Sopivasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikalla oli 18 osallistujaa. Sopivasti.

        Tupa täynnä.

    • Anonyymi

      Tilaisuudessa voi myös ostaa upouutta Risto Puumalaisen kirjaa Uskomatonta elämää Suomessa.

    • Anonyymi

      Voisko tulla Tampereelle jotta vois tuben kautta katsoa?

      • Anonyymi

        Hän oli Tampereella, tallenne on vapaaklubin tarjonnassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2145
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      38
      1493
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1174
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      932
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      252
      855
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      812
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      745
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      733
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      204
      693
    Aihe