Purra on oikeassa koulutusvaatimuksista

Purran mukaan oppilaat pääsevät kouluasteelta toiselle heikoin tuloksin. Hänen mukaansa esimerkiksi peruskoulusta päästetään oppilaita toisen asteen koulutukseen rimaa hipoen.
Aikoinaan kansakoulussa sai numeroarjostelun 4-10 sen mukaan mitä oli oppinut. Nykyjään peruskoulussa kerrotaan vain, että olet hyvä, mutta voisit olla vielä parempi. Kullanmussukat kasvatetaan pumpulissa ja myöhemmin kova maailma paiskataan päin maanaan eivätkä lapset ole osanneet siihen valmistautua.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Surkeaa myös että "ammattikoulussa" ei opita ammattia.

Äänestä

Puŕra on oikeassa, miten osaamattomat rakentavat osaamiseen ja korkeaan teknologiaan perustuvaa Hyvinvointi-Suomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Purran mukaan oppilaat pääsevät kouluasteelta toiselle heikoin tuloksin. Hänen mukaansa esimerkiksi peruskoulusta päästetään oppilaita toisen asteen koulutukseen rimaa hipoen.
Aikoinaan kansakoulussa sai numeroarjostelun 4-10 sen mukaan mitä oli oppinut. Nykyjään peruskoulussa kerrotaan vain, että olet hyvä, mutta voisit olla vielä parempi. Kullanmussukat kasvatetaan pumpulissa ja myöhemmin kova maailma paiskataan päin maanaan eivätkä lapset ole osanneet siihen valmistautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu