Olen eräs perussuomalaisten kansanedustaja ja mietin loikkausta

Vaihtoehtoiset puolueet ovat SDP ja keskusta -demareitten kannatus on myötätuulessa, Kepu sopisi aatteellisen arvomaailmansa puolesta minulle ehkä SDP:tä paremmin. Molemmat tosin ovat ihan Ok, SDP:kin minulle käy.

Olen miettinyt kansanedustajana tehtävä loikkausta, että se puolueloikkaus olisi viisasta suorittaa jo hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Meidän perussuomalaisten kannatus kun on nyt niin alamäkeen menevää, että he puolueloikkaus on viisain vaihtoehto, välttämättömyys, jos aion seuraavien vaalien jälkeenkin kansanedustajana toimia.
52401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Oletko maanviljelijä vai työlöispeeheestä

Kai tiedät, että jos ammattiliittoja ei olisi,


ei meillä olisi läheskään kaikkia niitä oikeuksia, joita tänään pidetään itsestään selvinä. Näitä ovat muun muassa:

Kahdeksan tunnin työpäivä
Viisipäiväinen työviikko
Kesäloma
Lomaraha
Talviloma
Sairausjan palkka
Ylityökorvaukset
Työterveyshuolto
Irtisanomissuoja
Työttömyysturva
Vuorotteluvapaa
Äitiys- ja vanhempainvapaa
Isyysvapaa
Lapsilisät


Äänestä SDP kansan puolesta ja kokoomuksen riisto eikkaille vastaan


Äänestä🚜🚜🚜🚜🚜💤💤💤👺👺👺🥷🌸🥀🥀👺🪨👺😄👜👜👜👜
Maataloustuki keskimäärin normaalilla 2 h tilalla noin 150 000 e. Verotonta ja vastikkeetonta sosiaalie etuutta

Jonka yksin duunari veronmaksajat lahjoittaa


Äänestä. SDP

Äänestä
  • PS rotille on tullut laivasta poistumisen aika. Pohjasta kuuluu paheneva pulputus.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    PS rotille on tullut laivasta poistumisen aika. Pohjasta kuuluu paheneva pulputus.

    Rotille joo mutta valtaosa onneksi nukkuu vain prisessa Ruususen unta. Pientä heräilyä ek vaalien kohdalla jytkyä pukatessa taas 2031.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Rotille joo mutta valtaosa onneksi nukkuu vain prisessa Ruususen unta. Pientä heräilyä ek vaalien kohdalla jytkyä pukatessa taas 2031.

    Voi noita aatteeseensa vielä uskovien persujen todellisuudesta vieraantuneita kuvitelmia...

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Rotille joo mutta valtaosa onneksi nukkuu vain prisessa Ruususen unta. Pientä heräilyä ek vaalien kohdalla jytkyä pukatessa taas 2031.

    Marin on se suurin rotta, kylläkin!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi noita aatteeseensa vielä uskovien persujen todellisuudesta vieraantuneita kuvitelmia...

    Onko persuilla joku aatekin? Muu kuin se, että vastustetaan kaikkea mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Marin on se suurin rotta, kylläkin!

    Persuilla ja Kremlillä näkyy olevan yhteinen näkemys Marinista.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    PS rotille on tullut laivasta poistumisen aika. Pohjasta kuuluu paheneva pulputus.

    Ihanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voi noita aatteeseensa vielä uskovien persujen todellisuudesta vieraantuneita kuvitelmia...

    Voi tosiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Marin on se suurin rotta, kylläkin!

    Ota lääkkeet tai halpaa ööliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Persuilla ja Kremlillä näkyy olevan yhteinen näkemys Marinista.

    #PetosJytky2025

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Onko persuilla joku aatekin? Muu kuin se, että vastustetaan kaikkea mahdollista.

    Se on heidän aate ja uskonto.

    Äänestä

Kumpaan tahansa puolueeseen loikkaatkin, onnea ja tukea valintaasi sekä kiitos siitä, että haluat erota persuista.

Äänestä
  • Puoluetoimistossakin vallitsee apatia, alitajuntainen tietoisuus tulevasta vaalitappiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Puoluetoimistossakin vallitsee apatia, alitajuntainen tietoisuus tulevasta vaalitappiosta.

    Apatiaa ja pessimismiä on myös kentällä, rökäletappio tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Puoluetoimistossakin vallitsee apatia, alitajuntainen tietoisuus tulevasta vaalitappiosta.

    Petoskyykky iskee. Syvään.

    Äänestä

  • Kiitos täältäkin.

    Äänestä

Persujen maanpetos ylittää kaikki rajat. Pahimmat petturit pitäisi koota ja kuljettaa Venäjän rajalle.

Äänestä
  • Piruako niitä niin kauas kuljettelemaan?

    Lähimmän montun reunalle vaan.

    Ps. Tulipa riikkamainen kirjoitus ja olisiko ollut vaikutteita mestari-juSSinkin kirjoitteluista:)))

    Äänestä

  • Pääsithän tuota näköjään rajan ylikin kremlin trolli ap. 😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Piruako niitä niin kauas kuljettelemaan?

    Lähimmän montun reunalle vaan.

    Ps. Tulipa riikkamainen kirjoitus ja olisiko ollut vaikutteita mestari-juSSinkin kirjoitteluista:)))

    Minä piirrän ristin seinälle jos tulee päivä vastaan minkä aikana sinä ap et fantasioisi väkivallalla persut sen kohteina.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Minä piirrän ristin seinälle jos tulee päivä vastaan minkä aikana sinä ap et fantasioisi väkivallalla persut sen kohteina.

    Mitä väkivaltaa tuossa oli?
    Piirrä vaikka perseeseesi risti minun puolestani.

    Äänestä

  • En usko edes Venäjän huolivan niitä. Pahimmillaan se luokiteltaisiin biologiseksi sodankäynniksi jossa vieraaseen mahaan lähetetään valtion roskaa.

    Toimiihan nuo tosin kätevänä pelotteena Venäjälle. Jos tulisivat tänne niin saisivat ne riesakseen. Harmi vain kuinka se saastuttaa kauniin Suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Piruako niitä niin kauas kuljettelemaan?

    Lähimmän montun reunalle vaan.

    Ps. Tulipa riikkamainen kirjoitus ja olisiko ollut vaikutteita mestari-juSSinkin kirjoitteluista:)))

    Ehkä. Minulla samoja ajatuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Minä piirrän ristin seinälle jos tulee päivä vastaan minkä aikana sinä ap et fantasioisi väkivallalla persut sen kohteina.

    Miksi seinäsi pilaat ?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mitä väkivaltaa tuossa oli?
    Piirrä vaikka perseeseesi risti minun puolestani.

    Hyvin sanottu !

    Äänestä

Taitaa olla koko ketju vastauksineen yhden ja saman antipersun tuotoksia, hih. Jaksaa jaksaa.. ..

Äänestä
  • Missä se uutinen oli antipersulle vttuileva antipersu?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Missä se uutinen oli antipersulle vttuileva antipersu?

    Mikä uutinen? Kuka antipersulle veetuileva antipersu? Puhu niin että muutkin ymmärtää

    Äänestä

  • Mielisairas demari se on, kirjoittelee toisen puolueen kansanedustajana mukamas ja loikkivansa tähän punikkipuolueeseen.
    Miten syvä kateus ja katkeruus voi olla vihervasuilla sekä punikkidemareilla vielä kahden vuoden takaisista eduskuntavaalien tappiosta?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mielisairas demari se on, kirjoittelee toisen puolueen kansanedustajana mukamas ja loikkivansa tähän punikkipuolueeseen.
    Miten syvä kateus ja katkeruus voi olla vihervasuilla sekä punikkidemareilla vielä kahden vuoden takaisista eduskuntavaalien tappiosta?

    Ei minkäänlaista.

    Äänestä

Heh heh,,,Vai persujen kansanedustaja sinä sinimustia ja Soinia fanittava antipersukopiokone tällä kertaa olet? 😁😁

Äänestä
  • Eikö ala jo kyllästyttää tehdä aloitus ja vastata itselleen ,en tosin noita toivottavasti eivät muutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eikö ala jo kyllästyttää tehdä aloitus ja vastata itselleen ,en tosin noita toivottavasti eivät muutkaan.

    Mietippä sitä ap joka 20 vuotta elämästäsi olet jo hukannut suoli24 palstoilla itsesi kanssa väittelemiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mietippä sitä ap joka 20 vuotta elämästäsi olet jo hukannut suoli24 palstoilla itsesi kanssa väittelemiseen.

    Tervetuloa keskustaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tervetuloa keskustaan!

    HK eikun OK. Se sininen..

    Äänestä

Senkun loikit. Ajattelet vain uraasi. Aatetta sinussa ei ole.

Äänestä
  • Persujen aate on puhdasta fasistista paskaa.

    Äänestä

Kun puolueloikkaukseni julkaisen, siitä uutisoi koko mediakenttä. Puoluetoimistossa tullaan suu auki ihmettelemään, että "tuoko nyt loikkasi".

Minun loikkaukseni perusuomalaisten riveistä puolueeseen "X" tule olemaan paljon suurempi ja merkittävämpi uutinen, mitä jonkun takarivin kansanedustaja Pekka Aittakummun loikka jokunen kuukausi sitten kepusta perussuomalaisiin oli.

Äänestä
  • Draamaa ja tragediikkaa tiedossa. Pääset ehkä 7-lehden kansikuvaankin!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Draamaa ja tragediikkaa tiedossa. Pääset ehkä 7-lehden kansikuvaankin!

    Pääsen myös monen muun lehden etusivulle ja Tv-uutisiin, kun puolueloikkaukseni julkistan.

    Siitä uutisesta tulee Suomen eri mediat laidasta laitaan medioimaan.

    Äänestä

Ei kannata loikata muihin puolueisiin, jatkat vaan persuissa ja lupaat olla köyhien puolella kuten tähänkin asti niin taivaspaikka on varma. Suoraselkäisyys on aina kunnioitettava asia 😇

Äänestä
  • Haahahahaaaa.

    Äänestä

  • Suoraselkäisyys ja persu.....

    Selkäkeikkanaurua :)))))))))))))))))))))))

    Äänestä

#PetosJytky2025

Äänestä

..pienen pieni kirjoitusvirhe sepustuksessasi ja heti otsikossa : kansaa edustaessasi titteli kirjoitetaan KANSAN EDUSTAJA , ... kansanedustaja on taas vaaleilla valittu ja nauttii (kohtuutonta ) korvausta hukkaan menneestä työajasta ...

Äänestä

Lapuan liikkeen perillisille tulee vielä lähtö itänaapuriin? 1918 sinne meni jo kommunistit, kun silloin oli aateveljeys kohdillaan Moskovassa. Nyt siellä istuu kansalliskonservatiivinen nationalisti ja imperialisti, joka puolestaan istuu kuin nenä päähän Lapuan liikkeen perillisille.

"Putin helpottaa länsimaisia arvoja vastustavien muuttoa Venäjälle

Venäjä on pyrkinyt viime aikoina houkuttelemaan konservatiiveja muuttamaan Yhdysvalloista ja Euroopasta Venäjälle."

https://yle.fi/a/74-20105983

Suomalaisten enemmistö ei ole koskaan pitänyt ääriajattelijoista. Aseveliakseli oli Suomen turva sotien aikana.

"Asevelisosialistit olivat vaikutusvaltainen ryhmä suomalaisia oikeistososiaalidemokraatteja, jotka olivat sotavuosina toimineet Suomen Aseveljien Liitossa (SAL). Aseveliliitto oli talvi- ja jatkosodan muistotoimintaan ja muun muassa invalidien, sotaleskien ja sotaorpojen huoltotoimintaan keskittynyt järjestö. Vuonna 1945 SAL jouduttiin Neuvostoliiton vaatimuksesta lakkauttamaan, kun kommunistit leimasivat sen fasistiseksi. Asevelisosialistit siirtyivät jatkosodan jälkeen vaikuttamaan SDP:ssä, jossa heistä muodostui hyvin vaikutusvaltainen ryhmä kahden vuosikymmenen ajaksi.

Asevelisosialistit ja heidän poliittinen linjansa viitoittivat monin tavoin sosialidemokraattien politiikkaa aina 1960-luvun puoliväliin asti. Leimallista sille oli tiukka rajanveto suomalaisten kommunistien suuntaan, joiden vaikutusvaltaa asevelisosialistit pyrkivät kaikin keinoin rajoittamaan. Sen sijaan asevelisosialistit olivat valmiita yhteistyöhön oikeistolaisten kanssa ja muun muassa Tampereen kunnallispolitiikassa sosiaalidemokraattien ja Kokoomuksen yhteistyötä kutsuttiin aseveliakseliksi. Tunnetuimpia asevelisosialisteja olivat Erkki Lindfors,[1] Unto Varjonen, Väinö Leskinen, Penna Tervo, Yrjö ”Jahvetti” Kilpeläinen, Aarre Simonen ja Arvi E. Heiskanen.[2] Heistä Lindfors ja Simonen siirtyivät vuonna 1955 SDP:n puoluehajaannuksen aikana ”leskisläisten” leiristä tukemaan ”skogilaisia”.[3] Asevelisosialistit olivat pitkään myös Urho Kekkosen poliittisia vastustajia. Tunnetuin asevelisosialisti Väinö Leskinen käänsi poliittisen linjansa ympäri 1960-luvun puolivälin jälkeen."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Asevelisosialistit

Äänestä

Kato käy pois persuista. Meidän valtuustossa on myös nähty persuista pois loikanneita. Tulleet jörkiinsä.

Äänestä
  • Raijalle ääni vai mitä ap?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Raijalle ääni vai mitä ap?

    Pyöröovi käy persulassa yhteen suuntaan. Lähtijöitä riittää.

    Äänestä

  • Persupuolueessa riittää myös kolmiloikkaajia. Dorgaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaihtoehtoiset puolueet ovat SDP ja keskusta -demareitten kannatus on myötätuulessa, Kepu sopisi aatteellisen arvomaailmansa puolesta minulle ehkä SDP:tä paremmin. Molemmat tosin ovat ihan Ok, SDP:kin minulle käy.

Olen miettinyt kansanedustajana tehtävä loikkausta, että se puolueloikkaus olisi viisasta suorittaa jo hyvissä ajoin ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Meidän perussuomalaisten kannatus kun on nyt niin alamäkeen menevää, että he puolueloikkaus on viisain vaihtoehto, välttämättömyys, jos aion seuraavien vaalien jälkeenkin kansanedustajana toimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu