Ihan mielenkiintoisia yksityiskohtia sisältävä kirjoitus Pesoselta. Mutta ei mitään uutta. Itse asiassa Molotov ja kumppanit esittivät tulevan Euroopan suuntaviivat jo syksyllä 1941 Moskovassa länsiliittoutuneiden edustajille. NL valmistautui tuolloin pysäyttämään saksalaisten hyökkäyksen Moskovaan ja ideoivat jo mahdollista tulevaa vastahyökkäystä, joka sitten alkoikin joulukuussa. Heillä oli toki silloin niin paljon tekemistä yrittäessään selvittää kaikkea sitä sotkua, mitä saksalaisten hyvin menestynyt hyökkäys oli saanut aikaan, että mitään komiteoita ei silloin ollut asetettu, vaan korkein johto kertoi vain, mitkä NL:n tavoitteet olivat, mikä tietenkin tarkoitti silloinkin, että muiden oli ne hyväksyttävä. Pesosen mainitsemat komiteat sitten muuttivat ne suuntaviivat selkeiksi suunnitelmiksi, sisältäen ne muutokset, jotka oli sillä välillä mahdollisesti keksitty ja kuinka tilanteen katsottiin muuttuneen.
Suomen osalta asioita oli mietetty toki jo pidempään. Rajan yli 1918 paenneet punaiset, joista osa nousi Leningradin sotilaspiirin vaikuttavillekin paikoille, tekivät suunnitelmia uudesta yrityksestä tehdä Suomesta kommunistinen. Leningradin sotilaspiirin johto ylipäätään tarkkaili Suomea tarkasti ja teki suunnitelmia, joissa Suomi tarvittaessa pyrittäisiin eliminoimaan uhkana. Niiden suunnitelmien pohjalta rakennettiin teitä kohti rajaa. Eräät historioitsijat väittävät neukkujen asiakirjoihin tukeutuen, että Talvisodassa toteutunut hyökkäys Pohjois-Suomessa olisi ollut Stalininn viime tingassa tekemä lisäys. Ehkä, mutta kyllä siitä on saattanut olla jotain suunnitelmaluonnoksia jo aiemminkin ja tietyllä tavalla hyökkäys kokonaisuutena muistuttaa hyvin paljon Suomesta Venäjälle loikanneen Sprengtportenin laatimaa Suomen valloittamisen suunnitelmaa vuodelta 1808. Silloinen suunnitelma rakentui osittain sen pohjalle, että Sp tiesi puolustussuunnitelman, mutta se sisälsi paljon sellaista, mikä oli yleispätevää strategiseen asemaamme liittyvää. Niinpä yhtäläisyys ei välttämättä ole jäljittelyä, vaan ehkä johtui vain siitä, että maantieteessä ja strategiassa asiat muuttuvat hitaasti, ja siksi suunnitelmista tulee tietyllä tavalla samanlaisia, vaikka ei olisi mitään tietoa aiemmista suunnitelmista.
Leningradin sijainnin vuoksi Suomen asemaa on todennäköisesti mietitty montakin kertaa neuvostojohdossa jo paljon ennen sodan syttymistä.
Suomen osalta Moskovassa syksyllä 1941 esitetty suuripiirtein toteutui. Eli että saamme säilyttää itsenäisyytemme vuoden 1940 rajoilla. Euroopan jaosta ei varmaankaan tuolloin vielä ollut paljon hahmotelmia, niitä alettiin piirrellä Churchillin vieraillessa Moskovassa vuotta myöhemmin, hetkellä, jolloin Stalingradin taistelu vielä riehui ilman ratkaisua. Neukut kylläkin jo tuolloin laskivat voivansa pysäyttää sakemannien hyökkäyksen ja voivansa iskeä takaisin talven tultua, kuten olivat tehneet Moskovankin edustalla 1941. Britit olivat onnistuneet pysäyttämään Rommelin El Alameinissa ja valmistautuivat torjumaan saksalaisten läpimurtoa siellä, tarkoituksena vahvistaa joukkonsa niin, että voivat sen jälkeen alkaa ajaa saksalaisia kokonaan pois Pohjois-Afrikasta.
Syksyllä 1941 neukut laskivat, että pystyvät pysäyttämään saksalaiset lopulta, vaikka tilanne juuri sillä hetkellä näytti todella pahalle. He laskivat oikein. Heidän sotaoppiinsa kuului aivan oikeaoppisesti vastaisku vihollisen hyökkäyksen saavutettua kulminaatiopisteensä. Suunnitteilla oli maailman historian suurin saarrostustaistelu, jossa tuli tuottaa saksmanneille niin kova tappio, että se kääntäisi sodan suunnan ja kevään kuluessa rintamaa työnnettäisiin länteen reippaasti. Saarrostus ei aivan toteutunut, ja niinpä saksalaiset pelastuivat yrittämään uutta hyökkäystä vielä seuraavana vuonna.
Syksyllä 1943 tilanne oli toki erilainen sikäli, että oli saavutettu jo kaksi ratkaisevaksi laskettavaa voittoa ja oli selvää, että Saksan peli oli pelattu. Suuri uhka oli poissa ja voitiin keskittyä muuttamaan suuntalinjat tarkoiksi suunnitelmiksi tulevasta.
Maailmanhistoria toimii aika eri tavalla kuin lehtien huuto-otsikot antavat ymmärtää.
Suomen osalta asioita oli mietetty toki jo pidempään. Rajan yli 1918 paenneet punaiset, joista osa nousi Leningradin sotilaspiirin vaikuttavillekin paikoille, tekivät suunnitelmia uudesta yrityksestä tehdä Suomesta kommunistinen. Leningradin sotilaspiirin johto ylipäätään tarkkaili Suomea tarkasti ja teki suunnitelmia, joissa Suomi tarvittaessa pyrittäisiin eliminoimaan uhkana. Niiden suunnitelmien pohjalta rakennettiin teitä kohti rajaa. Eräät historioitsijat väittävät neukkujen asiakirjoihin tukeutuen, että Talvisodassa toteutunut hyökkäys Pohjois-Suomessa olisi ollut Stalininn viime tingassa tekemä lisäys. Ehkä, mutta kyllä siitä on saattanut olla jotain suunnitelmaluonnoksia jo aiemminkin ja tietyllä tavalla hyökkäys kokonaisuutena muistuttaa hyvin paljon Suomesta Venäjälle loikanneen Sprengtportenin laatimaa Suomen valloittamisen suunnitelmaa vuodelta 1808. Silloinen suunnitelma rakentui osittain sen pohjalle, että Sp tiesi puolustussuunnitelman, mutta se sisälsi paljon sellaista, mikä oli yleispätevää strategiseen asemaamme liittyvää. Niinpä yhtäläisyys ei välttämättä ole jäljittelyä, vaan ehkä johtui vain siitä, että maantieteessä ja strategiassa asiat muuttuvat hitaasti, ja siksi suunnitelmista tulee tietyllä tavalla samanlaisia, vaikka ei olisi mitään tietoa aiemmista suunnitelmista.
Leningradin sijainnin vuoksi Suomen asemaa on todennäköisesti mietitty montakin kertaa neuvostojohdossa jo paljon ennen sodan syttymistä.
Suomen osalta Moskovassa syksyllä 1941 esitetty suuripiirtein toteutui. Eli että saamme säilyttää itsenäisyytemme vuoden 1940 rajoilla. Euroopan jaosta ei varmaankaan tuolloin vielä ollut paljon hahmotelmia, niitä alettiin piirrellä Churchillin vieraillessa Moskovassa vuotta myöhemmin, hetkellä, jolloin Stalingradin taistelu vielä riehui ilman ratkaisua. Neukut kylläkin jo tuolloin laskivat voivansa pysäyttää sakemannien hyökkäyksen ja voivansa iskeä takaisin talven tultua, kuten olivat tehneet Moskovankin edustalla 1941. Britit olivat onnistuneet pysäyttämään Rommelin El Alameinissa ja valmistautuivat torjumaan saksalaisten läpimurtoa siellä, tarkoituksena vahvistaa joukkonsa niin, että voivat sen jälkeen alkaa ajaa saksalaisia kokonaan pois Pohjois-Afrikasta.
Syksyllä 1941 neukut laskivat, että pystyvät pysäyttämään saksalaiset lopulta, vaikka tilanne juuri sillä hetkellä näytti todella pahalle. He laskivat oikein. Heidän sotaoppiinsa kuului aivan oikeaoppisesti vastaisku vihollisen hyökkäyksen saavutettua kulminaatiopisteensä. Suunnitteilla oli maailman historian suurin saarrostustaistelu, jossa tuli tuottaa saksmanneille niin kova tappio, että se kääntäisi sodan suunnan ja kevään kuluessa rintamaa työnnettäisiin länteen reippaasti. Saarrostus ei aivan toteutunut, ja niinpä saksalaiset pelastuivat yrittämään uutta hyökkäystä vielä seuraavana vuonna.
Syksyllä 1943 tilanne oli toki erilainen sikäli, että oli saavutettu jo kaksi ratkaisevaksi laskettavaa voittoa ja oli selvää, että Saksan peli oli pelattu. Suuri uhka oli poissa ja voitiin keskittyä muuttamaan suuntalinjat tarkoiksi suunnitelmiksi tulevasta.
Maailmanhistoria toimii aika eri tavalla kuin lehtien huuto-otsikot antavat ymmärtää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Linkki Pesosen kirjoitukseen:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/on-ehka-vaarallista-olla-amerikkalaisten-vihollinen-mutta-tappavaa-on-olla-heidan-ystavansa/
Demokratiat kykenevät huonommin kauaskantoiseen suunnitteluun, mutta kyllä siihen Suomessakin pystyttiin vielä Kekkosen aikana. Sitten alkoi "parlamentarisoituminen", joka on tehnyt kaikesta tollon törmäilyä sinne ja tänne: markkinat hoitaa, takapään pyyhkimisenkin ja ainakin ulkopolitiikan, kuten Venäjälle sijoittamisen.
Aika välillä pirun lyhyt, suunnitelmat liian pitkäveteisiä.