Sekään ei riittänyt, vaan vouhotusta jatkettiin covid19 piikeillä, joiden takia monet menettivät henkensä. Eivätkä ole edes pyytäneet anteeksi.
Rokotevouhojen takia moni lapsi sai narkolepsian.
Anonyymi-ap
8119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta tuo on. Narkolepsiaa esiintyi sikainfluessan jälkeen.
Rokotuksia seurannut narkolepsiaepidemia. Väestölle ja rokotusasiantuntijoillekin tuli yllätyksenä, että sikainfluenssarokotus lisäsi nuorten riskiä sairastua nukahtelusairauteen eli narkolepsiaan. Rokotetuilla oli rokottamattomiin verrattuna noin 10-kertainen riski sairastua tähän varsin harvinaiseen sairauteen.
Mutta covid 19 oli eri juttu.Olen nähnyt niitä kuolleita, kaikin tavoin hoidettuja. Teholla. Eivät henkeään menettäneet rokotusten, vaan taudin takia. Se oli vakava tauti, ennen rokotuksia, joilla sai suojaa!
Ne rokotukset nimenomaan monille ongelmia toivat.
Mihinkäs ne ennen rokotteita kuolleet pääsivät hengestään eroon?
vouhotusta oli lapsuuteni aikaan 1990
luvulla antaa poliot yms jäykkäkuristusrokotteet
en ottanut
lisään avaukseeni
KAIKKEN NATSEITA OLI TUTKIA LAPSET ALASTI
en menynt
Totta tuo on. Entäs jos olet harras perlkuri
Avaaja?
Pyydä toki anteeksi nyt rokotevouho.
Olisiko pitänyt antaa ihmistenkuolla kuten espanjantaudin aikana jolloinka ei ollut mitään lääkkeitä tautia vastaan!!!
Tosin luonto kiittäisi tänä päivänä jos tulisi parisen miljaardia kalmoa,,,