alkoholisti isän tytär, voimat on nyt loppu

Anonyymi-ap

Isäni on pelannut ja juonut kaiken., koko oman omaisuutensa ja juominen aiheutti myös eron avovaimosta. Ulosotossa kymmeniä velkoja, joihin haettu velkasaneerausta.

Isäni erosi vuosi sitten ja minä maksoin hänelle kolmen kuukauden vuokravakuuden ja kahden kk:n vuokran. Tein töitä yötä päivää, että sain rahat kasaan muutamassa viikossa. Ajattelin, että sen jälkeen hän pärjää omillaan. Ei pärjännyt....

Se mikä jää eläkkeestä menee kurkusta alas. Jos eläke tulee 1. päivä, viimeistään 5 pv on pyytämässä minulta rahaa. Olen vuoden ostanut hänelle ruuat, tupakat, jo edesmenneen koiran ruuat ja kulut (viime vuonna kun oli siis elossa vielä). Olen kuskannut isää kännisenä pois ravintolasta kotiin tai vienyt baariin. Päivittäin hän pyytää rahaa, rööökiä, kyytiä.

Teen pienipalkkaista hoitotyötä ja olen koko viime vuoden tehnyt keikkaa, jotta rahani riittävät, silti kaikki menee mitä tulee. Hän valittaa ja haukkuu muita tilanteestaan. Kännipäissään tarjoaa muille, jopa kadun narkeille kaljat (minun rahoilla ostetut). Hän valehtelee nykyään kaikesta.

Joka kuukausi vannotan, että nyt hänen pitää pärjätä omillaan ja olen antanut velat anteeksi. Viime vuonna olin lainannut antanut n. 15 000 e rahaa (jota en siis ikinä saa takaisin) sekä maksanut tupakat ja ruuat.

Olen aivan loppu tähän tilanteeseen, jokainen viesti joka häneltä tulee on vaatimus jostain. Olen alkanut vihata häntä ja viestejä. En enää käy hänen luonaan.

Olen siis 43 v. mutta silti aina sorrun antamaan rahaa yms.

Tässä kuussa sama tilanne taas, eilen 7.4 tuli viesti, että rahat loppu, eikä riitä laskuihin ja pitäisi saada tupakkaa yms. Kuulemma ei ole ruokaa ja siskonsa oli jo vähän vienyt.

Pakkohan se on taas auttaa, kun ei voi isää jättää nälkiintymäänkään. Mutta olen niin loppu tähän. Itsellä jää laskuja maksamatta kun makselen hänen elämäänsä. enkä jaksa enää tehdä kahta työtäkään. Onko kohtalotovereita??? Miten te jaksatte?

4

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliko moinen hyysääminen edes viisasta.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Tilanteesi vaikuttaa raskaalta. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Laitan tähän alle lisäksi infoa auttamistahoista, joihin voit halutessasi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja anonyymisti.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi:

      MIELI Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      tai

      Tukea psyykkisesti oireilevien tai sairastavien läheisille tukisuhdepalvelusta https://tukinet.net/teemat/tukea-psyykkisesti-oireilevien-tai-sairastavien-laheisille/tukisuhteet/

      Jälkimminen tukisuhdepalvelu on nimestään huolimatta suunnattu myös päihteiden käyttäjien läheisille.

      Lisäksi ma ja to klo 15-21 sekä ti ja ke klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.


      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    • Anonyymi

      Voi hyvät hyssykät! Ymmärrätkö, että sinä mahdollistat isäsi elämäntavat? Sinä tuet isäsi juomista, tupakointia ja velkaantumista. Ja kärsit itse.

      Anteeksi, että sanon, mutta isäsi on julma oman lapsensa hyväksikäyttäjä. Mitä sinä saat tästä hyväksikäytöstä?

    • Anonyymi

      Entisenä juoppona uskallan väittää, että juovaa alkoholistia ei voi auttaa muuta kuin juomaan lisää. Hän kääntää kaiken saamansa avun palvelemaan omaa juomistaan.

      Olet todella hankalassa tilanteessa, joskin kymmenet tuhannet alkoholistien lapset Suomessakin ovat juuri samanlaisessa tilanteessa. Tietämättään he mahdollistavat alkoholistin juomista, joku pyykkäämällä, siivoamalla, kokkaamalla, kuskaamalla, valehtelemalla työnantajalle tai sukulaisille, naapureille ja ystäville sen yhden juopon puolesta. Jotkut jopa kantavat juotavaa tai rahoittavat alkoholistin juomista, kun uskovat tämän valheisiin ja odottavat muutoksen pian tapahtuvan.

      Kun mahdollistettu juominen kuitenkin aina jatkuu, niin olisikin parasta lopettaa sen mahdollistaminen. Kyseessä on silloin ns. "julma rakkaus" jossa pakotetaan alkoholisti kohtaamaan oma juomisensa ja sen seuraukset.

      Sinusta varmaan tuntuu että olet yksin ja voimaton tämän ongelmasi kanssa, mutta sinulla on kymmeniä tuhansia kohtalotovereita, jotka kaikki puhuvat suomenkieltä.
      Siksi minäkin kehoittaisin sinua hakemaan itsellesi apua ja voimia jostain vertaistukiryhmästä.
      Kun huomaa ettei olekaan yksin tämän ongelman kanssa, niin se antaa valtavasti voimia jaksamiseen. Parvessa on niin paljon helpompi lentää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45159
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      121
      25963
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      163
      10782
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9311
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7923
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe