Poliisi pyytää anteeksi kansalaisaktivisti Panu Huuhtasen aiheetonta kiinniottoa väkivalloin

Anonyymi-ap

Helsingin poliisi myöntää erehtyneensä keskustakirjasto Oodin lauantain operaation kohteista
Lauantaina 5.4.2025 Helsingin keskustakirjasto Oodissa oli poliisioperaatio. Operaation piti ilmeisesti kohdistua puoluehanke sinimustaliikkeen lukupiiriä vastaan.
Klo 16 ilmoitettuun lukupiiriin ei ilmeisesti kuitenkaan tullut yhtään sinimustaliikkeen edustajaa. Kävi ilmi, että sinimustaliike oli harhauttanut sekä keskustakirjasto Oodia että Helsingin poliisia lukupiirin suhteen. Lauantaina klo 16 liikkeen Youtube-kanavalla alkoi pyöriä livelähetykseltä vaikuttanut lukupiiri Oodista. Kyseessä oli kuitenkin viikkoa aikaisemmin Oodissa nauhoitettu tallenne.

Tilanteesta hämmentynyt kirjastonjohtaja Anna-Maria Soininvaara ja lukuisat operaatioon osallistuneet poliisit alkoivat kiivaasti etsiä sinimustien lukupiiriä Oodin tiloista. Paikalla oli myös useampia naamioituneita anarkisteilta tai äärivasemmistolaisilta vaikuttavia henkilöitä, jotka osallistuivat sinimustien jäsenten etsimiseen Oodista. Ketään ei tietenkään löytynyt, koska video oli kuvattu jo viikkoa aikaisemmin.

Väärää tietoa mediassa

Mediakin kiinnostui poliisioperaatiosta Oodissa. Sekä kirjastonjohtaja Soininvaara että Helsingin poliisi antoivat valheellista tietoa Oodin tapahtumista sekä Iltalehdelle että Helsingin Sanomille.

Helsingin Sanomissa väärä tieto päätyi otsikkoon saakka: 'Sinimusta liike kokoontui Oodissa kiellosta huolimatta: Poliisi poisti kaksi henkilöä'.

Iltalehdessä tapahtumasta otsikoitiin näin: 'Kumma välikohtaus Oodissa
Todellisuudessa lukupiiri paljastettiin kuvatuksi jo aiemmin.'

Kummastakin artikkelista välittyy sellainen kuva, että Oodissa olisi ollut sinimustaliikkeen jäseniä, joista kaksi olisi poistettu kirjastosta poliisivoimin. Sinimustaliikkeen jäseniä ei kuitenkaan Oodissa lauantaina 5.4.2025 ilmeisesti ollut.

Asioiden kulku Oodissa 5.4.2025

Reformi-studio tavoitti molemmat Oodista poistetut henkilöt. Kumpikaan heistä ei ole sinimustaliikkeen jäsen.

Ensimmäinen Oodista poistettu henkilö on kansalaisjournalisti ja poliitikko Junes Lokka. Lokka on parhaillaan ehdolla sekä Vantaan kuntavaalissa että Vantaa-Keravan aluevaalissa.

Lokka kuvasi itse live-lähetykseensä tapahtumia Oodissa 5.4.2025. Linkki lähetykseen tässä. Videolta voidaan havaita, ettei Lokka häirinnyt mitenkään Oodissa. Hänkin oli hämmentynyt, että eikö kirjastossa olekaan somessa paljon mainostettua lukupiiriä.

Kuitenkin jostain syystä kirjastonjohtaja Soininvaara pyysi poliiseja poistamaan Lokan kirjastosta ja näin tapahtui. Virallisena syynä oli Lokan live-striimaaminen kirjastossa, vaikka lain mukaan kirjasto on julkista tilaa ja siellä saa kuvata ja julkaista vapaasti yleisölle nähtäväksi.

Valhe toisesta poistetusta henkilöstä

Vielä erikoisemmaksi osoittautuu Oodin, Helsingin poliisin ja median väitteet toisesta 'poistetusta' henkilöstä Panu Huuhtasesta.

Huuhtanen kertoo Reformi-studiolle, että häntä ei poistettu Oodista lauantaina 5.4.2025. Huuhtanen oli ainoastaan käynyt Oodin kolmannen kerroksen infopisteellä kysymässä lukupiirin sijainnista. Kirjastonjohtaja Soininvaara oli kahden poliisivirkamiehen kanssa ilmoittanut Huuhtaselle, että lukupiiri on hajotettu ja siihen liittyvät henkilöt on poistettu kirjaston tiloista.

Huuhtanen oli hämmästynyt tiedosta, että lukupiiri oli ehditty poistaa jo klo 16, jolloin lukupiirin piti vasta alkaa. Huuhtanen kertoi Soininvaaralle ja poliiseille, ettei hänelläkään ole sitten syytä jäädä Oodiin, koska oli tullut paikalle nimenomaan somessa olleiden lukupiirin mainosten takia mielenkiinnosta seuraamaan tapahtumaa. Huuhtanen poistui sen jälkeen rauhallisesti ja oma-aloitteisesti Oodista, kuitenkin jostain syystä kaksi poliisia kulkivat Huuhtasen kanssa ulko-ovelle.

Tämä sama kirjastonjohtaja Soininvaaran ja poliisin valhe levisi sitten Helsingin Sanomien ja Iltalehden artikkeleissa. Lukupiirin hajottamisella Soininvaara ja Helsingin poliisi viittasivat ilmeisesti Junes Lokan poistamiseen, vaikka Lokka ei liittynyt sinimustien lukupiiriin muuten kuin mielenkiinnosta seuraajana, kuten hän striimillään toteaa. Toinen valhe mediassa oli, että Huuhtanenkin jouduttiin poistamaan Oodista, vaikka hänen omien sanojensa mukaan hän poistui oma-aloitteisesti Oodista.

Kiinniotto Oodin ulkopuolella

Outoon valoon Helsingin poliisin toiminta asettuu, kun varsin nopeasti Huuhtasen Oodista poistumisen jälkeen Huuhtanen otettiin Oodin ulkopuolelta neljän poliisin voimatoimin kiinni. Huuhtanen kaadettiin maahan, käsiraudoitettiin ja kuljetettiin poliisiajoneuvolla Pasilan säilytyssuojaan kiinniotettuna kuudeksi tunniksi aina klo 23 saakka lauantai-iltana.

Reformi-studion toimittaja Tiina Keskimäki sai tiedon Huuhtasen kiinniotosta lauantaina noin klo 17, kun Helsingin poliisi soitti hänelle. Tämän jälkeen Keskimäki yritti saada tarkempaa tietoa Huuhtasen kiinniotosta, sen syistä ja Huuhtasen silloisesta sijaintipaikasta tavoittelemalla Huuhtasen seurassa olleita ihmisiä ja mm. hätäkeskuksen, Helsingin poliisin medi

42

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämähän se on läpimätä ja sairas maa. Toivottavasti tuo oodi poltetaan.

      • Anonyymi

        Ahaa. Kannatat kirjarovioita, taidat olla persu?


      • Anonyymi

        Vasemmiston uus työväentalo..nyt vai porukalla maksetaan ylläpito!


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Satusetä taas sepittämässä
      Linkki puuttu muuten hölynpölyä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kaikki tuossa hevonpaskajutussa nimetyt uuvatit pitäis muiluttaa Venäjälle ilman oikeutta palata koskaan takaisin Suomeen.

    • Anonyymi

      Eikö kirjastossa saa enää lukea?

      • Anonyymi

        Saa,mutta pitää olla Marx Lenin teoksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa,mutta pitää olla Marx Lenin teoksia.

        Talmud on em. kirjallisuuden kulmakivi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talmud on em. kirjallisuuden kulmakivi.

        persut on vaara.


    • Anonyymi

      Jaa, että Junes ja Huuhtanen olisivat lukemassa kirjastossa. Älkää unta nähkö. Kaksi häirikkökäyttäytyjää jo monien vuosien ajan. Siellä missä nuo kuvatukset liikkuvat riittää hässäkkää aina, jos tulevat julkisille paikoille.

      • Anonyymi

        Juu katuja luvattomasti kiinni ja eduskuntatalon maalausurakka..kaupungin omaisuuden maalausta.arhimäki!

        Kauheeta.


      • Anonyymi

        Heille kuuluu myös vapaa tila!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu katuja luvattomasti kiinni ja eduskuntatalon maalausurakka..kaupungin omaisuuden maalausta.arhimäki!

        Kauheeta.

        Arhimäki on kommunisti saastaa!!!!!


      • Anonyymi

        Milloin nämä olisivat käyneet kiinni johonkin ihmiseen kuten äärivassut ovat käyneet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin nämä olisivat käyneet kiinni johonkin ihmiseen kuten äärivassut ovat käyneet?

        En muista Lokkaa enkä Huuhtasta milloinkaan kenenkään kimpussa olleen. Sitä vastoin punikit kyllä tulee päälle. Sakari Rajamäki viimeksi sai tämän kokea.

        En ole näiden kannattaja mutta tällaista olen havainnut. Olen Persu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En muista Lokkaa enkä Huuhtasta milloinkaan kenenkään kimpussa olleen. Sitä vastoin punikit kyllä tulee päälle. Sakari Rajamäki viimeksi sai tämän kokea.

        En ole näiden kannattaja mutta tällaista olen havainnut. Olen Persu.

        Vassut käy päälle kuin yleinen syyttäjä.


    • Anonyymi

      Tosiaan se aika tavalla asioista pihalla olevalle vaikuttava kirjastonjohtaja onkin Osmo Soininvaaran vaimo.

      Varmaankin muuten ihan hyvä hommassaan, mutta tuo sekoilu siitä, mitä kirjastossa, "turvallisessa tilassa", saa tehdä tai ei saa tehdä, on kyllä aika naurettavaa.

      Sitten vielä vartijat, jotka vaikuttavat lähinnä aivovammaisille, ja valitettavan usein poliisiltakin onnistuu sama. Eipä ihme, ettei niistä ole lopettamaan rikollisuutta. Toisaalta aika useinhan ne ovat entisiä urheilijoita, joten vähä-älyisyys lienee ymmärrettävää. Kirjallisuus ja shakki kun eivät enää ole olympialajeja. Nykyisin urheiluksi lasketaan vain ähellyslajit.

      • Anonyymi

        Kaikki sinimustat tai oletetetut sinimustat tai sellaiset, jotka olisivat voineet olla sinimustia, jos olisivat halunneet olla, täytyy ehdottomasti poistaa yhteiskunnasta häpäisemästä ja häiritsemästä Oodi kirjastoa ja siellä olevia edistyksellisiä rauhanpuolustajia tai kirjaston välittömässä läheisyydessä olevia edistyksellisiä rauhanvoimia, jotka ovat esim. menossa mielenosoitukseen Oodiin vastustaakseen eri mieltä olevia taantumusvoimia lukemasta taantumuksellisia kirjoja.
        Sinimustat ja muut taantumusvoimat voi yhteiskunta määrätä poistumaan maasta, koska yhteiskunta on maksanut heidän koulutuksensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki sinimustat tai oletetetut sinimustat tai sellaiset, jotka olisivat voineet olla sinimustia, jos olisivat halunneet olla, täytyy ehdottomasti poistaa yhteiskunnasta häpäisemästä ja häiritsemästä Oodi kirjastoa ja siellä olevia edistyksellisiä rauhanpuolustajia tai kirjaston välittömässä läheisyydessä olevia edistyksellisiä rauhanvoimia, jotka ovat esim. menossa mielenosoitukseen Oodiin vastustaakseen eri mieltä olevia taantumusvoimia lukemasta taantumuksellisia kirjoja.
        Sinimustat ja muut taantumusvoimat voi yhteiskunta määrätä poistumaan maasta, koska yhteiskunta on maksanut heidän koulutuksensa.

        Vihervassut ovat taantumuksellisia. He janoaa maahan kivikautista uskontoa joka lopulta ottaa vallan.


    • Anonyymi

      En oikein jaksa uskoa että Lokka edes osaa lukea.

      • Anonyymi

        Lokka osaa lukea useallakin eri kielellä, toisin kuin häntä vihaavista suurinkaan osa.

        Se nyt ei tarkoita, että hänen kanssaan silti tarvitsisi olla samaa mieltä, tai pitää hänen tavastaan nimitellä ihmisiä.


      • Anonyymi

        Käyttää lunttilappuja kuten Antti lintmanni....


    • Anonyymi

      Soininvaarat rakennuttivat Oodin vastustamaan Halla-aho
      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1252856

      Helsingin joulukuussa avattua Oodi-kirjastoa kuvaillaan suojamuuriksi populismia vastaan.

      – Kyseessä on poliittinen hanke, Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio sanoo NYT:n haastattelun mukaan.

      New York Times kertoo samassa yhteydessä myös Jussi Halla-ahosta, jonka johtama oikeistopopulistinen perussuomalaiset on ollut Suomen hallituksessa. Jutussa Halla-ahon väitetään rinnastaneen islamin uskon ja pedofilian sekä ehdottaneen Kreikan velkakriisin ratkaisuksi sotilasjunttaa.

      • Anonyymi

        Nyt.....demokraattien korruptiomedia. Se siitä.


      • Anonyymi

        Suomen lain mukaan 9-vuotiaan naiminen on pedofiliaa ja sotilasjuntan aikana Kreikassa ei ollut velkakriisiä. Sotilasjuntta kun ei sentään koskaan ollut niin tyhmä, että olisi liittänyt maansa euroon. Sitä kyllä siihen aikaan olisi vastustanut myös vasemmisto. Kummatkin olivat oikeassa.

        Jos Oodin koko tarkoitus on äärioikeistolaisuuden torjuminen, niin sitten kai sinimustien lukupiiri siellä pitää kieltää. Sikäli kuin se koetaan laillisesti tai moraalisesti oikeaksi toimenpiteeksi.

        Ihan sama. Teologi Tuukka Kuru on jo lukenut aivan tarpeeksi haastaakseen tiedollisesti yhden jos toisen vastustajansa. Hän vain vaatimattomana ihmisenä ei yleensä tee siitä suurtakaan numeroa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen lain mukaan 9-vuotiaan naiminen on pedofiliaa ja sotilasjuntan aikana Kreikassa ei ollut velkakriisiä. Sotilasjuntta kun ei sentään koskaan ollut niin tyhmä, että olisi liittänyt maansa euroon. Sitä kyllä siihen aikaan olisi vastustanut myös vasemmisto. Kummatkin olivat oikeassa.

        Jos Oodin koko tarkoitus on äärioikeistolaisuuden torjuminen, niin sitten kai sinimustien lukupiiri siellä pitää kieltää. Sikäli kuin se koetaan laillisesti tai moraalisesti oikeaksi toimenpiteeksi.

        Ihan sama. Teologi Tuukka Kuru on jo lukenut aivan tarpeeksi haastaakseen tiedollisesti yhden jos toisen vastustajansa. Hän vain vaatimattomana ihmisenä ei yleensä tee siitä suurtakaan numeroa.

        ilman muuta sdp pitäisi kieltää kun se koetaan moraalisesti veronimennäksi
        ja kieltäminen moraaliseksi


    • Anonyymi

      Onneksi poliisi ei avannut tulta!

      Kun kyseessä on suuret rikolliset..kauhee kauheeta.

      • Anonyymi

        Eikä tarjonnut tulta, tupakointi kai lienee kielletty sisätiloissa ainakin. Ja pitääkin olla. Häiritsee ihmisiä paljon enemmän kuin muutama Mein Kampfia sisälukeva natsi.


    • Anonyymi

      Poliisi on eläin

      • Anonyymi

        Anteeksipyytävä poliisi on minusta ihminen. Olen yllättynyt asiasta, positiivisesti.

        Näkeehän ihan järkevän oloisen oloisia poliiseja toki Youtubessa. Ihan voisin Kale Puontin tai Kentsun kanssa lähteä kahville tai kaljalle, mukaville hepuille vaikuttavat. Kavereita, jotka käyttävät koviakin otteita jos tarvitaan, mutta pyytävät myös anteeksi, jos sattuvat erehtymään. Ammattimiehinä taisivat kyllä aika harvoin erehtyä. Ihannenaapureita paitsi sen suhteen, että ehkä siinä saisi sitten pelätä jotain kranaatti-iskua naapurissakin.


    • Anonyymi

      Panu Huuhtanen on kaikkien janoisten sankari

      • Anonyymi

        Opiskelut jäivät Panulta kesken, samoin kuin armeijassa Auk. Luuseri hän on. Kaikki rys*itään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opiskelut jäivät Panulta kesken, samoin kuin armeijassa Auk. Luuseri hän on. Kaikki rys*itään.

        Siksi hänestä tuli ryssänmielinen?


    • Anonyymi

      Vain typerys, alkaa tappelemaan poliisia vastaa. Asiat voi järkevämminkin selvittää.

    • Anonyymi

      Marco de Wit pelastaa Panun pahoilta miehiltä.

    • Anonyymi

      Suomessa viattomia vainotaan. Huhtanen selkeästi uhri. Samoin Kavonius

      • Anonyymi

        Isoot jaxuhalit täältä telle vainotuille. Muuten joko sekonuis on viety suljetulle?


    • Anonyymi

      Jo aikoinaan valtiomiesoletettu Vldimir Lenin sanoi, että jos 100 oletettua luokkavihollista tapetaan ja yksi heistä osoittautuu luokkaviholliseksi, tappaminen oli oikeutettu.

      Sama koskee myös Suomea.

      Jos Oodista poistetaan väkivaltaisesti 100 oletettua ei-sosialistia ja yksi heistä osoittautuu ei-sosialistiksi, väkivalta oli oikeutettua vasemmistolaista toimintaa ja oppisiittäjä Leninin mukaan toimittua.

      • Anonyymi

        Tuota voisi kutsua mega-luokan uhriutumiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota voisi kutsua mega-luokan uhriutumiseksi.

        Tuo ei ole itse-uhriutumista vaan kommunismia ja itsepyrkyryyttä. Sosialistit hävitetään kun kommunismi on saavutettu.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe