Jääkö alle 50 %? Joko ei kiinnosta tai ei vaan uskota enää kuntapäättäjiin. Aluevaaleissa vielä alhaisempi?
Alhainen äänestysprosentti tulossa
14
285
Vastaukset
- Anonyymi
Ei jää. Sunnuntaina on ruuhkaa vaalipaikalla. Kuunnelkaa ihmisiä.
He ovat todella väsyneet tähän laittomaan ja salaiseen meininkiin ja he ovat vihaisia kaupungin ajamisesta konkurssitilasto!- Anonyymi
Samanlainen havainto täälläkin. Kyllä nyt tulee tietyille puolueille kunnolla piiskaa! Toivottavasti maksavat myös korvaukset meille veronmaksajille
- Anonyymi
Milläköhän konstilla keskusta koijaa äänet näissä vaaleissa. Takaan että todellinen kepua äänestävien määrä näissä vaaleissa on pienempi kuin persuilla.
- Anonyymi
Menkää nyt äänestämään! Alhainen äänestysprosentti oli ainakin viimeksi Ähtärissä, nyt on viimeinkin aika herätä siihen, mitä kaupungin taloudelle on viimeksi valittujen päättäjien toimesta tehty. Ei voi jatkua samalla tavalla, että jätetään äänestämättä laiskuuttaan tai äänestetään vanhasta tottumuksesta samoja kuin viimeksikin. Erinomainen tilaisuus vaikuttaa, ei voi syyttää enää kuin itseään, jos ei äänestä ja muutosta ei tapahdu tulevankaan neljän vuoden aikana. Lopputulos näkyy sitten veroprosentissa, eli omassa kukkarossa ja pankkitilillä.
- Anonyymi
Muistatteko miten viime vaaleissa ääniä hylättiin, miten nyt on vaalivirkailijat opetettu?
- Anonyymi
Joka vuosi on hylätty.
- Anonyymi
Äänestäkää sunnuntaina #55 - 72 niin nykyinen taloudenpito muuttuu.
- Anonyymi
Kuntavaalit ei kiinnosta.
Tuolllsaiseen tyhmään tappeluun ei viitti ääntään antaa - Anonyymi
Tavallaan kuntavaalit kiinnostavat. Mitään liikkumavaraa päätöksentekoon, ei kunnan talouteen jäänyt Kepun jäljiltä. Sinänsä sama vaikka valittaisiin pelkkiä kepulaisia koska valtio ottaa kohta kunnan ohjaukseensa ja vie kuntalaisten onneksi päätäntävallan kokonaan pois valtuustolta. Enään ei ole asioita joilla kuntaa voisi kehittää, tai jos asioita olisikin ei ole varoja. Edessä on vain vuosien taival loputonta velanmaksua. Samaan aikaan Nisu selittää miten Ähtäri tarvitsee matkailua.
- Anonyymi
Ei kiinnosta vaikuttaa yhdellä äänellä joka on kuin tippa idioottien meressä
Viimeaikoina päätin pysyä elossa ja nähdä yhteiskunnan kuolevan
Katson ympärilleni ja näen vain dystopian
Pahaa kaikkialla eikä kukaan ole turvassa
Olette kaikki syyllisiä
Jatka sen kieltämistä - Anonyymi
Neljä vuotta sitten vain 50 %.
Jos haluatte muutosta nykyiseen taloudenpitoon ja hallintoon niin menkää hyvät ihmiset äänestämään.
Äänestysaktiivisuus on helposti nostettavissa jopa 65 % Iin ja välillä saisimme positiivistakin julkisuutta, että Ähtärin demokratia todella toimii..- Anonyymi
Hyvä ehdotus.
Näytetään niille, mitä mieltä tavalliset ähtäriläiset ovat nykymenosta.
Nyt on vuosi 2025, jolloin tälläinen meinkäoki ei pitäisi olla enää missään mahdollista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ehdotus.
Näytetään niille, mitä mieltä tavalliset ähtäriläiset ovat nykymenosta.
Nyt on vuosi 2025, jolloin tälläinen meinkäoki ei pitäisi olla enää missään mahdollistaNyt on koittanut aika jolloin Perut vie näitä Ähtärin kunnallispolittiikan jättiläiskiä kuin märkää rättiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on koittanut aika jolloin Perut vie näitä Ähtärin kunnallispolittiikan jättiläiskiä kuin märkää rättiä.
Ehkä parikin lisäpaikkaa riittäisi, jotta vallanpitäjät heräisi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045281Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17610821Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858498Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok02850Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321485
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261470