Siitä päättelen että kaikki ateistit ovat kuten hän. Miksi te haluatte tapattaa niin paljon ihmisiä?
Stalin oli ateisti
68
3671
Vastaukset
- Diagoras
Väärin päättelet, trolli. Minäpä päättelen, että koska Bush on kristitty, niin kaikki kristityt ovat ahneita ja murhanhimoisia, miksi te haluatte murhata niin paljon ihmisiä? Miksi te vihaatte arabeja?
Päättelen myös, että koska suunnilleen kaikki eurooppalaiset maat viime 1600 vuoden ajalta ovat olleet kristittyjä niin kaikki ihmiset, jotka kuolivat niiden maiden käymissä sodissa, vainoissa, inkvisitioissa ja pakkokäännytyksissä kuolivat kristinuskon vuoksi. Mikä kamala uskonto se onkaan! Olettepa te kamalia ihmisiä! Ja kaikki pappien pedofiliatapaukset, teheän olette pedofiilejäkin! Kuinka kehtaatte!
Stalin tappoi poliittisista syistä, ei ateismin vuoksi. Ateistisiakin järjestöjä vainottiin, jos valtio katsoi ne uhkaksi. Ei NL:n tekemisistä voi tosiaankaan syyttää ateismia, paitsi jos on täysi peelo. Stalin muuten opiskeli papiksi, jos et tiennyt.
Minä en ainakaan ole kommunisti. Sinä näköjään oet, kun gallleriasivullasi on linkki SKP:n sivuille. Taidatkin itse olla Stalinin kaltainen, kun kerran olet kommunisti.- diabolos
NL ei toteuttanut oikeaa kommunismia. Ei ollut ihmisten välistä tasa-arvoa, eikä ihmiset saaneet tarpeensa mukaan, vaan sen mitä viisivuotis suunnitelmasta jäi jäljelle.
- Diagoras
diabolos kirjoitti:
NL ei toteuttanut oikeaa kommunismia. Ei ollut ihmisten välistä tasa-arvoa, eikä ihmiset saaneet tarpeensa mukaan, vaan sen mitä viisivuotis suunnitelmasta jäi jäljelle.
kommunismi ole todellisesti toiminut missään, sanoo jo paljon sen aatteen toimivuudesta.
Jos sanot, että Stalinin takia kaikki ateistit ovat muka Stalinin kaltaisia, niin sen logiikan mukaan myös sinä olet Stalinin kaltainen jos olet esimerkiksi lihansyöjä. Senkin murhaaja! - mke
jossain dokumentissa kerrottiin, että Stalin sai hieman ennen kuolemaansa katolilaiselta papilta synninpäästön... että se siitä ateismista.
- Sam.Andreevitsh
* * * * * * *
Nyt vähän tasapuolisuutta, Diagoras. Toisessa ketjussa, jossa kirjoitat ugandalaisesta Herran vastarinta-armeijasta, syytät "kristinuskon ilosanomaa" tämän armeijan teoista. Ja tässä taas olet sitä mieltä, että Stalinin hirmuteoilla ei ollut mitään tekemistä ateismin kanssa.
En ymmärrä, miksi kristittyjä pitäisi syyttää jonkun terroristijoukon teoista vain siksi, että nämä terroristit puhuvat "Herrasta" ja "Pyhästä Hengestä". Eiköhän ole itsestäänselvää, että herran vastarinta-armeijalla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
* * * * * * * - Diagoras
Sam.Andreevitsh kirjoitti:

* * * * * * *Luuletko, että he tappaisivat ihmisiä, jos eivät olisi varmoja toimivansa Jumalan nimessä? Varmasti Daavidin Oksankin jäsenet ajattelivat toimivansa juuri niin kuin Jumala haluaa.
Uskonnon vuoksi on paljon helpompaa yllyttää ihmiset tappamaan toisia kuin esimerkiksi ateismin. - Sam.Andreevitsh
Diagoras kirjoitti:
Luuletko, että he tappaisivat ihmisiä, jos eivät olisi varmoja toimivansa Jumalan nimessä? Varmasti Daavidin Oksankin jäsenet ajattelivat toimivansa juuri niin kuin Jumala haluaa.
Uskonnon vuoksi on paljon helpompaa yllyttää ihmiset tappamaan toisia kuin esimerkiksi ateismin.* * * * * * *
Sitä en kiistä, etteikö uskonnon nimissä tehtäisi paljon pahaa. Uskontoa on usein käytetty valtapolitiikan välineenä. Läntisen kirkon historiakin jostain 300-luvun lopulta on kenties enemmän maallisen kuin hengellisen vallankäytön historiaa.
Puutuinkin vain siihen, että Ugandan tapahtumista ei voi syyttää kristinuskon ilosanomaa. Vaikka he kuinka puhuisivat Jumalasta. Herran vastarinta-armeijan uskontoon on otettu paljon vaikutteita myös magiasta. Siten sillä ei ole mitään todellista tekemistä kristinuskon kanssa.
Mitä taas tulee Daavidin Oksaan, niin siinä taisi olla eniten kyse Koreshin halusta toteuttaa varsin vapaata seksiä. Sinänsä ihmeteltävää, miksi kaikki hänen seuraajansa eivät lähteneet nopeasti pois Daavidin Oksasta, kun huomasivat asioiden olevan pielessä. Kuinka paljon oli kyse siitä, että he uskoivat Koreshin uskonnollisia lupauksia? Ja kuinka paljon siitä, että ihmiset ovat usein laiskoja tekemään suuria muutoksia elämässään, vaikka tietäisivät päätösten johtavan hyvään suuntaan? Samaa lähtemättömyyttä voi ihmetellä esim. niiden tuhansien naisten kohdalla, jotka suostuvat elämään väkivaltaisessa suhteessa.
* * * * * * * - ???
Diagoras kirjoitti:
kommunismi ole todellisesti toiminut missään, sanoo jo paljon sen aatteen toimivuudesta.
Jos sanot, että Stalinin takia kaikki ateistit ovat muka Stalinin kaltaisia, niin sen logiikan mukaan myös sinä olet Stalinin kaltainen jos olet esimerkiksi lihansyöjä. Senkin murhaaja!Uskonto on kommunismin vihollinen ja uskontakia stalin listi ihmisiä. Ei kommunismin kaltaiseen ideologiaan sovi että on olemassa joku näkymätön ja kaiken yläpuolella oleva olento. Sen ajatteleminenkin sai stalinin tappamaan.
- awk
Sam.Andreevitsh kirjoitti:
* * * * * * *
Nyt vähän tasapuolisuutta, Diagoras. Toisessa ketjussa, jossa kirjoitat ugandalaisesta Herran vastarinta-armeijasta, syytät "kristinuskon ilosanomaa" tämän armeijan teoista. Ja tässä taas olet sitä mieltä, että Stalinin hirmuteoilla ei ollut mitään tekemistä ateismin kanssa.
En ymmärrä, miksi kristittyjä pitäisi syyttää jonkun terroristijoukon teoista vain siksi, että nämä terroristit puhuvat "Herrasta" ja "Pyhästä Hengestä". Eiköhän ole itsestäänselvää, että herran vastarinta-armeijalla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
* * * * * * *ettei mitään ateismi nimistä oppia tai ideologiaa ole edes olemassakaan (paitsi "sen" "vastustajien" kuvitelmissa). Jos ateismi ei ole ideologia kuinka kukaan voi tehdä hirmutekoja sen pohjalta? Toisin on ismit jotka ovat aatteita ja joiden koko olemassaolo perustuu siihen että ne vaikuttavat ajatuksiin ja tekoihin.
Herran armeija Ugandassa on nimenomaan kristitty armeija. Vaikka se ei ehkä ole sinun mielestäsi oikeaa kristinuskoa, sen johtajat toimivat nimenomaan kristinusko henkilökohtaisena yllykkeenään. - awk
Sam.Andreevitsh kirjoitti:
* * * * * * *
Sitä en kiistä, etteikö uskonnon nimissä tehtäisi paljon pahaa. Uskontoa on usein käytetty valtapolitiikan välineenä. Läntisen kirkon historiakin jostain 300-luvun lopulta on kenties enemmän maallisen kuin hengellisen vallankäytön historiaa.
Puutuinkin vain siihen, että Ugandan tapahtumista ei voi syyttää kristinuskon ilosanomaa. Vaikka he kuinka puhuisivat Jumalasta. Herran vastarinta-armeijan uskontoon on otettu paljon vaikutteita myös magiasta. Siten sillä ei ole mitään todellista tekemistä kristinuskon kanssa.
Mitä taas tulee Daavidin Oksaan, niin siinä taisi olla eniten kyse Koreshin halusta toteuttaa varsin vapaata seksiä. Sinänsä ihmeteltävää, miksi kaikki hänen seuraajansa eivät lähteneet nopeasti pois Daavidin Oksasta, kun huomasivat asioiden olevan pielessä. Kuinka paljon oli kyse siitä, että he uskoivat Koreshin uskonnollisia lupauksia? Ja kuinka paljon siitä, että ihmiset ovat usein laiskoja tekemään suuria muutoksia elämässään, vaikka tietäisivät päätösten johtavan hyvään suuntaan? Samaa lähtemättömyyttä voi ihmetellä esim. niiden tuhansien naisten kohdalla, jotka suostuvat elämään väkivaltaisessa suhteessa.
* * * * * * *Sudanin kristittyjen auttamiseksi kerättyä (Suomestakin) rahaa on opäätynyt sudanilaisilta kristityiltä Ugandan puolelle.
- Sam.Andreevitsh
awk kirjoitti:
ettei mitään ateismi nimistä oppia tai ideologiaa ole edes olemassakaan (paitsi "sen" "vastustajien" kuvitelmissa). Jos ateismi ei ole ideologia kuinka kukaan voi tehdä hirmutekoja sen pohjalta? Toisin on ismit jotka ovat aatteita ja joiden koko olemassaolo perustuu siihen että ne vaikuttavat ajatuksiin ja tekoihin.
Herran armeija Ugandassa on nimenomaan kristitty armeija. Vaikka se ei ehkä ole sinun mielestäsi oikeaa kristinuskoa, sen johtajat toimivat nimenomaan kristinusko henkilökohtaisena yllykkeenään.* * * * * * *
Tässä muutama syy "todiste":
Omien sanojensa mukaan johtaja Alice Auma (nykyään Alice Lakwenaksi kutsuttu) perusti Herran vastarinta-armeijan, kun henki nimeltä Lakwena (italialaisen kenraalin henki!) "valtasi" hänet.
Alice Auma toimi meedio-parantajana / oraakkelina ennen kuin perusti Herran vastarinta-armeijan.
Armeijan yhtenä ideologiana on kymmenen käskyn sijasta yksitoista käskyä. Yhdestoista kieltää polkupyörällä ajamisen...
Kristilliseltä kannalta katsoen Herran vastarinta-armeija on okkultistinen ja hyvin vahvasti antikristillinen. Jos joku sanoo joutuneensa kuolleen ihmisen hengen valtaamaksi, niin kyse ei voi olla Pyhästä Hengestä, vaan pahasta hengestä. Siten kyseessä on selkeästi saatanallinen liike, puhuvat he kuinka paljon tahansa Jumalasta tai Pyhästä Hengestä.
Eihän tämä ole mitenkään ensimmäinen kerta, kun joku noita tai muu vastaava tekeytyy Jumalan lähettilääksi. Onhan Uudessa Testamentissakin kerrottu tapauksesta, jossa kyproslainen noita nimeltä Elymas (toiselta nimeltään Barjeesus; Jeesuksen poika) esiintyi Jumalan lähettiläänä ja parantajana. Mitä tapahtui kun Paavali saapui paikalle? Noita alkoi vastustaa Paavalin sanomaa, kristinuskoa. Sen seurauksena noidasta tuli sokea joksikin aikaa.
Eli ei Jumalasta ja Pyhästä Hengestä puhuminen tee kenestäkään kristittyä. Valitettavaa Ugandan tapauksessa on se, että monet Herran vastarinta-armeijan sotilaista saattavat luulla olevansa Jumalan palveluksessa, vaikka olisivat todellisuudessa pahojen henkien valtaamia.
Ja jos vielä vähän jatkan. Onhan Koraanissakin puhuttu Jumalasta, Aadamista, Mooseksesta, Abrahamista ja Jeesuksesta. Ei se silti tee islamista kristillistä uskontoa. Islam on islamia, kristinusko on kristinuskoa ja Herran vastarinta-armeija on magiaa.

* * * * * * *mukaan tai ei, fact remains: He toimivat joka tapauksessa kristinuskon innoittamina.
Kyllä harhaoppinutkin kristitty varmasti pitää itseään kristittynä. - Sam.Andreevitsh
Diagoras kirjoitti:
mukaan tai ei, fact remains: He toimivat joka tapauksessa kristinuskon innoittamina.
Kyllä harhaoppinutkin kristitty varmasti pitää itseään kristittynä.* * * * * * *
Eipä kyllä mielestäni voi sanoa, että he toimisivat edes "kristinuskon innoittamina". Pikemminkin pahojen henkien innoittamina. Eiköhän liikkeen johtajat tiedä, mitkä voimat heidän toimintansa takana vaikuttavat.
Ja tämän vastarinta-armeijan kohdalla harhaoppi on kyllä liian lievä sana. Kyse on kaikkine magioineen niin selvästi antikristillisestä, okkulttisesta liikkeestä. Jehovan todistajien ja mormonien opeista tavataan käyttää nimitystä harhaoopi. He ovat monesta keskeisestä asiasta eri mieltä kuin muut kristityt, mutta tuskin antavat pahojen henkien vallata itseään.
Mitä sitten vielä tulee vastarinta-armeijan motiiveihin ja innoittajaan, niin eivät taustalla ole tietenkään pelkästään pahat henget. Kyllähän syy on kai pitkälti Idi Aminin julmassa valtakaudessa. Sieltä se pääinnoitus (=viha) tulee. Liike on todellisuudessa enemmän poliittinen kuin uskonnollinen, vaikka uskontoa käytetäänkin (jälleen kerran maailmanhistoriassa...) valtapyrkimysten avittajana.
* * * * * * *
- viaton ohikulkija
Joko olet täysi idiootti tai sitten tuo on vitsi.
Ei tuolla lailla sovi yleistää. - Kiesus Jr.
... milloin äly sarastaa?
- Riivaaja
diabolos 16-v HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH
- huhhui
minun auto on punainen, joten kaikki autot ovat punaisia.
- M@k3
Ja Hitler oli kristitty.
- jaina
Stalin oli syvästi kristinuskoinen mies ja nuoruudessaan hänestä piti tulla pappi.
Hän on mitä mainioin esimerkki siitä, että mihin se siperian tiikeri raidoistaan pääsisi. - yksi vain
minun kuolleista omaisistani ei ole tappanut ihminen.
Jumala on tappanut heidät tauteihin tai vanhuuteen. - Manalan mummo
Älä huoli Hitler oli evankelisluterilainen.
Että näin meitä viedään,lapsena kastettuja?
Ketä minnekin näiden Paarmojen talutettaviksi.- Liisa
Hitler oli lapsena kastettu katolilaiseksi. Hän ei tullut koskaan eronneeksi kirkosta, vaikka onkin suoraaan sanonut, että uskonto on hänen mielestään sairaiden aivojen keksintö.
- Elli
Liisa kirjoitti:
Hitler oli lapsena kastettu katolilaiseksi. Hän ei tullut koskaan eronneeksi kirkosta, vaikka onkin suoraaan sanonut, että uskonto on hänen mielestään sairaiden aivojen keksintö.
Tahtoisin olla ulkona ihailemassa puutarhanalkuani, mutten ole siellä, koska ilmassa on liikaa pirullisen Jahven luomaa heinän siitepölyä.
Millaiset aivot sinun mielestäsi ovat keksineet uskonnon? Ovelatko? Kysyn vain näin aikani kuluksi. - Liisa
Elli kirjoitti:
Tahtoisin olla ulkona ihailemassa puutarhanalkuani, mutten ole siellä, koska ilmassa on liikaa pirullisen Jahven luomaa heinän siitepölyä.
Millaiset aivot sinun mielestäsi ovat keksineet uskonnon? Ovelatko? Kysyn vain näin aikani kuluksi.Kirjoittelen sitten minäkin aikani kuluksi.
Kun en tiedä aivoista enkä aivotutkimuksista paljon mitään, niin minun on helppo vastata. En väittäisi aivojen keksineen uskontoja enkä osaisi antaa aivoille inhimillisiä ominaisuuksia. Siksi en puhuisi ovelista, yksinkertaisista, laiskoista, ahkerista, viisaista, tyhmistä tms. aivoista. Tuo olisikin toisaalta liian helppo ratkaisu, jos riittäisi se, että sanoisi, että ateisteilla on viisaat aivot ja uskovilla tyhmät tai päinvastoin.
Kyllä se siitepölykin on evoluution mukanaan tuomaa, niin että yritä vain kestää. ( Minä taas kärsin kaupungistumisen mukanaan tuomasta ilman saastumisesta. ) Evoluutiosta olemme tietääkseni molemmat samaa mieltä. - arvaa kuka
Martti Luther oli Hitlerille oikea oppi-isä.
Siihen aikaan ei ollu sellaista vaihtoehtoa että olis voinukkaan erota katolisesta kirkosta.
Ainoo menetelmä oli sama kuin mitä Martti Luther käytti, eli KIRKONKIROUS. - tode'
Elli kirjoitti:
Tahtoisin olla ulkona ihailemassa puutarhanalkuani, mutten ole siellä, koska ilmassa on liikaa pirullisen Jahven luomaa heinän siitepölyä.
Millaiset aivot sinun mielestäsi ovat keksineet uskonnon? Ovelatko? Kysyn vain näin aikani kuluksi.asianne vierestä ja ottamatta kantaan uskomukseesi siitepölyn kehittymisestä aattelin kysäistä,
onko heinä-allegiasi tänä kesänä samansorttista, kuin muulloin? meinaan, kun meidän perheen heinänuhainen oireilee aika pahasti monen, monen vuoden jälkeen. - Elli
tode' kirjoitti:
asianne vierestä ja ottamatta kantaan uskomukseesi siitepölyn kehittymisestä aattelin kysäistä,
onko heinä-allegiasi tänä kesänä samansorttista, kuin muulloin? meinaan, kun meidän perheen heinänuhainen oireilee aika pahasti monen, monen vuoden jälkeen.lienee lähipäivinä, mutta aika normaalisti on toistaiseksi kehittynyt. Olen joskus ottanut siedätyshoidon, ja se lievensi oireita niin paljon, että pärjää lähes ilman lääkkeitä, jos, #¤%&, pysyy pahimmat päivät sisällä.
Mutta olen kyllä sitä mieltä, että heinän siitepöly on jonkun häijyläisen suunnittelemaa, tai sitten jonkun pölvästin kuten evoluution. - awk
arvaa kuka kirjoitti:
Martti Luther oli Hitlerille oikea oppi-isä.
Siihen aikaan ei ollu sellaista vaihtoehtoa että olis voinukkaan erota katolisesta kirkosta.
Ainoo menetelmä oli sama kuin mitä Martti Luther käytti, eli KIRKONKIROUS.Saksankielisellä alueella oli protestantteja ja katolilaisia tuohon aikaan. Kääntyminen uskontokunnasta toiseen ei ollut laitonta eikä vaikeaakaan. Esim.monet ihmiset olivat eronneet kaikista kirkoista.
- awk
vaan oli katolilainen.
- tode'
Elli kirjoitti:
lienee lähipäivinä, mutta aika normaalisti on toistaiseksi kehittynyt. Olen joskus ottanut siedätyshoidon, ja se lievensi oireita niin paljon, että pärjää lähes ilman lääkkeitä, jos, #¤%&, pysyy pahimmat päivät sisällä.
Mutta olen kyllä sitä mieltä, että heinän siitepöly on jonkun häijyläisen suunnittelemaa, tai sitten jonkun pölvästin kuten evoluution.mitäs olisi elämä ilman siitepölyä? senhän sinä biologiaa tuntevana tiedät eli voimme kuin yhdestä suusta todeta, että siitepölyn keksijä ole pölvästi ollenkaan.
liekö sinunlaisiasi allergikkoja ollut telluksella kuinkakin kauan? - Elli
tode' kirjoitti:
mitäs olisi elämä ilman siitepölyä? senhän sinä biologiaa tuntevana tiedät eli voimme kuin yhdestä suusta todeta, että siitepölyn keksijä ole pölvästi ollenkaan.
liekö sinunlaisiasi allergikkoja ollut telluksella kuinkakin kauan?biologian tuntijana ymmärrän, että siellä kasvit lisääntyivät neitseellisesti kukin lajinsa mukaan.
Siitepölyjä ilmestyi vasta sitten, kun kasvit alkoivat geneettisesti rappeutua paratiisista häädön jälkeen. - tode'
Elli kirjoitti:
biologian tuntijana ymmärrän, että siellä kasvit lisääntyivät neitseellisesti kukin lajinsa mukaan.
Siitepölyjä ilmestyi vasta sitten, kun kasvit alkoivat geneettisesti rappeutua paratiisista häädön jälkeen.tarkoitatko, että synnin seurauksena siitepölyä? eikös neitseellisesti lisääntyviä olioita ja kasveja ole tänäänkin olemassa? kuinka ne ovat livahtaneet paratiisin portista..
- Aurelianus
awk kirjoitti:
Saksankielisellä alueella oli protestantteja ja katolilaisia tuohon aikaan. Kääntyminen uskontokunnasta toiseen ei ollut laitonta eikä vaikeaakaan. Esim.monet ihmiset olivat eronneet kaikista kirkoista.
Anna kun arvaan! Kirjoittaja ei ole tutustunut edes siihen vähään, mitä Peruskoulu kertoo Uskonpuhdistuksenajan historiasta?
Tuollaisten sammakoiden irtiotot puheen aikana halkaisisivat isommankin kidan... - awk
Aurelianus kirjoitti:
Anna kun arvaan! Kirjoittaja ei ole tutustunut edes siihen vähään, mitä Peruskoulu kertoo Uskonpuhdistuksenajan historiasta?
Tuollaisten sammakoiden irtiotot puheen aikana halkaisisivat isommankin kidan...uskonpuhdistus. Pysykää edes aiheessa tai pysykää poissa.
- Nassen
tode' kirjoitti:
tarkoitatko, että synnin seurauksena siitepölyä? eikös neitseellisesti lisääntyviä olioita ja kasveja ole tänäänkin olemassa? kuinka ne ovat livahtaneet paratiisin portista..
valuu kuivaan maaperään
- arvaa kuka
Stalin, trotski, lenin, marx, freud, jung.....
Ja moni muu oli Ateisti, mutta myös Juutalaista sukua.
Miksi niin monet Juutalais suvun edustajat ovat tahtoneet käyttää ja tahtovat edelleen käyttää väkivaltaista sortopolitiikkaa pieniä kansoja vastaan??
George w Busmanninkin suku on Juutalainen.- ja havainnut
Miettinyt itsekin joskus samaa asiaa. Tullut siihen lopputulokseen että tuntemiani ihmisiä ei yhdistä mitkään älylliset ominaispiirteet. Niin se vain on. Voit uskoa, tai voit olla uskomatta, tämänhetkisillä aivoillasikin. Voit keksiä perusteet kummallekkin näkökannalle, järkevätkin. Tunnen ihmisiä, eikä kestään heistä erityisemmin huomaa mitä elämänkatsomusta he edustavat, ellei tunne.
- awk
Stalin oli georgialainen ja ortodoksi.
Lenin oli venakko ja ateisti.
GW Bushin suku on hollantilainen (nimi tarkoittaa puuta ja puukenkää, myös pimeää viinaa->vrt.am.engl.sanaan "booze").
Jung oli ruotsalainen ja ev.lut.
Mitä muuta seuraavaksi aiot valehdella?
Ettei hitler ollutkaan katolilainen tai ettei jeesus ollutkaan juutalainen. - arvaa kuka
awk kirjoitti:
Stalin oli georgialainen ja ortodoksi.
Lenin oli venakko ja ateisti.
GW Bushin suku on hollantilainen (nimi tarkoittaa puuta ja puukenkää, myös pimeää viinaa->vrt.am.engl.sanaan "booze").
Jung oli ruotsalainen ja ev.lut.
Mitä muuta seuraavaksi aiot valehdella?
Ettei hitler ollutkaan katolilainen tai ettei jeesus ollutkaan juutalainen.Eipä ollu ei, ei ollu hitlerin aatu katolilainen, kun siteerasi niinkin ahkerasti Martti Lutherin kirjaa: Juutalaisista ja heidän valheistaan.
Ja samoin Jeesus ei ollut juutalainen mikäli
nykyiset juutalaisiksi itseään kutsuvat sitä ovat, tai toisinpäin: Jeesus oli oikea juutalainen ja ne jotka nykyään väittävät olevansa juutalaisia, eivät sitä ole.
Lue "syntyperäisen juutalaisen" benjamin Freedmanin tutkielma aiheesta, niin sitten tiedät enempi.
linkissä:
http://100777.com/node/519?PHPSESSID=b9f17263339c548487219fd79e2e1e69 - awk
arvaa kuka kirjoitti:
Eipä ollu ei, ei ollu hitlerin aatu katolilainen, kun siteerasi niinkin ahkerasti Martti Lutherin kirjaa: Juutalaisista ja heidän valheistaan.
Ja samoin Jeesus ei ollut juutalainen mikäli
nykyiset juutalaisiksi itseään kutsuvat sitä ovat, tai toisinpäin: Jeesus oli oikea juutalainen ja ne jotka nykyään väittävät olevansa juutalaisia, eivät sitä ole.
Lue "syntyperäisen juutalaisen" benjamin Freedmanin tutkielma aiheesta, niin sitten tiedät enempi.
linkissä:
http://100777.com/node/519?PHPSESSID=b9f17263339c548487219fd79e2e1e69Esim.Mein kampfissa Hitler sanoo uskovansa kaikkivaltiaaseen luojajumalaan "joka on meidän kaikkien oikeaoppisten kristittyjen jumala".
Kirjoittamisaikaan kirkko ei tukenut hitleriä joten valehtelua oman edun tavoitteluksi tuota tuskin voidaan pitää.Hitlerin sukutukimuksessa viitataan esim.hänen syntymätodistukseen joka löytyy paikallisen katolilaisen seurakunnan arkistosta.
Hitler esim.toimi kuoripoikana pitkään sen jälkeen kun hänen ikänsä puolesta olisi pitänyt lopettaa.
Hänen rippi-isänsä kertoi pitäneensä hitleria tunnollisena katolilaisena. - Diagoras
awk kirjoitti:
Stalin oli georgialainen ja ortodoksi.
Lenin oli venakko ja ateisti.
GW Bushin suku on hollantilainen (nimi tarkoittaa puuta ja puukenkää, myös pimeää viinaa->vrt.am.engl.sanaan "booze").
Jung oli ruotsalainen ja ev.lut.
Mitä muuta seuraavaksi aiot valehdella?
Ettei hitler ollutkaan katolilainen tai ettei jeesus ollutkaan juutalainen.oli juutalaissukuinen äidinsä suvun puolelta.
- tosi on
arvaa kuka kirjoitti:
Eipä ollu ei, ei ollu hitlerin aatu katolilainen, kun siteerasi niinkin ahkerasti Martti Lutherin kirjaa: Juutalaisista ja heidän valheistaan.
Ja samoin Jeesus ei ollut juutalainen mikäli
nykyiset juutalaisiksi itseään kutsuvat sitä ovat, tai toisinpäin: Jeesus oli oikea juutalainen ja ne jotka nykyään väittävät olevansa juutalaisia, eivät sitä ole.
Lue "syntyperäisen juutalaisen" benjamin Freedmanin tutkielma aiheesta, niin sitten tiedät enempi.
linkissä:
http://100777.com/node/519?PHPSESSID=b9f17263339c548487219fd79e2e1e69oli musta nuubialainen, raamattukin kertoo sen: Zakarjan sukua. zaka =musta jah= avioton . Mustan Marian poika siis. Hän myös vihasi valkoisia kristittyjä lähettipä heille kirjeenkin avattavaksi vappuna 2008.
Rothschildit ja illuminaatit säilyttävät sitä nyt. Juutalaisloikkari O.J Äättiir on tämän salaisuuden kertonut. Äättiir tunsi monia tärkeitä ihmisiä kuten Giagomo Cattoren. - Aurelianus
Niin kuin hän vihasi juutalaisia!
Herra oli ateisti ja kommunistikin, mutta hänessä ole vähemmän juutalaista kuin Leninissä, jos ei katsota juutalaisuutta uskonnoksi vaan kansallisuudeksi.
Stalinin äiti kato oli osaksi georgialainen, jossa oli parin sukupolven takaa vuoristolaista osseettia ja isäukko Vissarion Dzukasvili oli georgialainen suutari, jonka suku oli georgialaista alkuperää vuoristolaisten pikkuheimojen geeneillä terästetynä.
Stalinissa oli isänsä näköä ja varsinkin luonnetta ,joten se siitä. - awk
Aurelianus kirjoitti:
Niin kuin hän vihasi juutalaisia!
Herra oli ateisti ja kommunistikin, mutta hänessä ole vähemmän juutalaista kuin Leninissä, jos ei katsota juutalaisuutta uskonnoksi vaan kansallisuudeksi.
Stalinin äiti kato oli osaksi georgialainen, jossa oli parin sukupolven takaa vuoristolaista osseettia ja isäukko Vissarion Dzukasvili oli georgialainen suutari, jonka suku oli georgialaista alkuperää vuoristolaisten pikkuheimojen geeneillä terästetynä.
Stalinissa oli isänsä näköä ja varsinkin luonnetta ,joten se siitä.stalin ollut juutalainen.Sanoin että stalin oli georgialainen. mitä siitä et ymmärtänyt!
- awk
Diagoras kirjoitti:
oli juutalaissukuinen äidinsä suvun puolelta.
jos leninin juutalaiset juuret selviävät vasta sukututkimuksen kautta eikä lenin itsekään niitä tiennyt, mitä merkitystä niillä oli.
- Diagoras
awk kirjoitti:
jos leninin juutalaiset juuret selviävät vasta sukututkimuksen kautta eikä lenin itsekään niitä tiennyt, mitä merkitystä niillä oli.
tiesi siitä ja puhui jiddishiäkin...
- sthrth
Trotski oli juutalainen.
Lenin isoisä oli osaksi juutalainen (ei uskonnollisesti). Eli lenin oli n.1/32 osaltaan juutalainen.Mitä sitten.
Jung oli sveitsiläinen protestantti. Hänen isänsä oli seurakunnan työntekijöitä.
Bushin suku oli Hollannista. - awk
Diagoras kirjoitti:
tiesi siitä ja puhui jiddishiäkin...
puhui jonkin verran jiddishiä.Vaikka ei 100% varmasti ollut tippaakaan juutalainen.Leninin isoisän isovanhemmista joku oli juutalainen.
- Fafner
arvaa kuka kirjoitti:
Eipä ollu ei, ei ollu hitlerin aatu katolilainen, kun siteerasi niinkin ahkerasti Martti Lutherin kirjaa: Juutalaisista ja heidän valheistaan.
Ja samoin Jeesus ei ollut juutalainen mikäli
nykyiset juutalaisiksi itseään kutsuvat sitä ovat, tai toisinpäin: Jeesus oli oikea juutalainen ja ne jotka nykyään väittävät olevansa juutalaisia, eivät sitä ole.
Lue "syntyperäisen juutalaisen" benjamin Freedmanin tutkielma aiheesta, niin sitten tiedät enempi.
linkissä:
http://100777.com/node/519?PHPSESSID=b9f17263339c548487219fd79e2e1e69Perkele katolilainen ja Stalin muuten vain täys mulukku. Ei se nyt niin yksinkertaista ole että jos "kuuluu" johonkin kirkkoon, puolueeseen tai vaikka parinvaihtoklubiin että olisi sen takia yksinomaan paha tai hyvä. Juutalaisuuteen ja siihen voi helposti tutustua lukemalla VANHAN TESTAMENTIN joka on heidän historiaansa mitä ei taas UUSI pelkästään ole vaan irtiotto tietyn veren yksinkertaiselle ylistykselle.
- Pitkä jussi
Sammaa paskaa jälleen kerran, katsoisit edes montako kertaa tuokin turhio on jo ollut aloituksena!
Ei ihme että vakiopalstalaisia alkaa tympiä...
Kukaan jaksa vastata jatkuvasti samaan hölmöilyyn... - awk
Stalin ei ollut ateisti. Hänen elämänkertansa perusteella kävi vuosittain ripillä ja oli koulutukseltaan ortodoksinen pappi.Ateisti ei usko jkumalaa, stalin uskoi.
- Liisa
En tiedä, millaista elämäkertaa sinä luit Stalinista, mutta tällaisia faktoja ( Otavan Iso tietosanakirja ) minä löysin: Stalin, gruusialaisen suutarin ja tehdastyöläisen poika. Kävi Tbilisin pappisseminaaria 1894 - 1899, erotettiin toimittuaan seminaarin marxilaisen ryhmän johtajana. Liittyi sos.- dem. puolueeseen 1898, bolsevikkeihin 1903. Kaukasian maanalaisen liikkeen johtomiehenä otti yhteyden Leniniin Tampereen neuvottelukokouksessa 1905, ryösti bolsevikkien kassan täydennykseksi valtionpankin rahankuljetuksen 1907, 8 kertaa pidätettynä, 7 kertaa karkotettuna 1902 - 1903, yhtämittaisesti Siperiassa 1913 - 1917. Osallistui Venäjällä 1917 lokakuun vallankumouksen järjestelytehtäviin ja nimitettiin politbyroon jäseneksi. Jne.
Miten noiden tietojen kanssa sopii väitteesi, että Stalin kävi vuosittain ripillä ja oli ortodoksinen pappi, kun hänet erotettiin kesken kaiken pappisseminaarista? - awk
Liisa kirjoitti:
En tiedä, millaista elämäkertaa sinä luit Stalinista, mutta tällaisia faktoja ( Otavan Iso tietosanakirja ) minä löysin: Stalin, gruusialaisen suutarin ja tehdastyöläisen poika. Kävi Tbilisin pappisseminaaria 1894 - 1899, erotettiin toimittuaan seminaarin marxilaisen ryhmän johtajana. Liittyi sos.- dem. puolueeseen 1898, bolsevikkeihin 1903. Kaukasian maanalaisen liikkeen johtomiehenä otti yhteyden Leniniin Tampereen neuvottelukokouksessa 1905, ryösti bolsevikkien kassan täydennykseksi valtionpankin rahankuljetuksen 1907, 8 kertaa pidätettynä, 7 kertaa karkotettuna 1902 - 1903, yhtämittaisesti Siperiassa 1913 - 1917. Osallistui Venäjällä 1917 lokakuun vallankumouksen järjestelytehtäviin ja nimitettiin politbyroon jäseneksi. Jne.
Miten noiden tietojen kanssa sopii väitteesi, että Stalin kävi vuosittain ripillä ja oli ortodoksinen pappi, kun hänet erotettiin kesken kaiken pappisseminaarista?mainitsi lähimpien esim.sihteerien ja adjutanttien kertoneen että Stalin kävi säännöllisesti ripillä.Ylen sivuilta löytynee tietoa.
- Liisa
awk kirjoitti:
mainitsi lähimpien esim.sihteerien ja adjutanttien kertoneen että Stalin kävi säännöllisesti ripillä.Ylen sivuilta löytynee tietoa.
Olisitko niin ystävällinen, että etsisit minulle nuo Ylen sivut ja antaisit linkin, kun minä en nyt satu sitä löytämään? Lukisin asiasta ihan uteliaisuuttani. Minun piti katsoa se dokumentti, yleensä niitä seuraan, mutta jostain syystä unohdin katsoa tämän.
Siteeraan nyt vähän vielä tietoja Stalinista: " Stalinin valta rakentui pääasiassa toisiaan valvovien valtionpoliisin, puna-armeijan ja puolueen valvontakomitean toiminnan varaan ja moninkertaisen urkintajärjestelmän synnyttämä pelko ja kauhu tekivät neuvostokansalaisen elämän epävarmaksi ja ehkäisivät kapinayritykset. Stalinin suorittamissa puhdistuksissa yli 100 000 jäsentä erotettiin puolueesta 1933 - 1935, ennen 1929 erotetut bolsevikkijohtajat sekä joukko virkamiehiä ja yli 30 000 upseeria tuomittiin kuolemaan 1936 - 1938." - Aurelianus
Liisa kirjoitti:
Olisitko niin ystävällinen, että etsisit minulle nuo Ylen sivut ja antaisit linkin, kun minä en nyt satu sitä löytämään? Lukisin asiasta ihan uteliaisuuttani. Minun piti katsoa se dokumentti, yleensä niitä seuraan, mutta jostain syystä unohdin katsoa tämän.
Siteeraan nyt vähän vielä tietoja Stalinista: " Stalinin valta rakentui pääasiassa toisiaan valvovien valtionpoliisin, puna-armeijan ja puolueen valvontakomitean toiminnan varaan ja moninkertaisen urkintajärjestelmän synnyttämä pelko ja kauhu tekivät neuvostokansalaisen elämän epävarmaksi ja ehkäisivät kapinayritykset. Stalinin suorittamissa puhdistuksissa yli 100 000 jäsentä erotettiin puolueesta 1933 - 1935, ennen 1929 erotetut bolsevikkijohtajat sekä joukko virkamiehiä ja yli 30 000 upseeria tuomittiin kuolemaan 1936 - 1938."Radzinski:Stalin.
Muitakin on, mutta yllämainitussa on vähemmän virheitä ja ainakin se vältää erään humpukipsykiatrin kaltaisten idioottien horinat Hitleristä Stalinin isähahmona jne!
- diabolos
parodioida niitä kaikkia typeriä yleistyksiä, joita tällä palstalla näkee, tyyliin katolisen kirkon inkvisition teot. Eihän sen pitäisi millään tavalla liittyä nykykristityn elämään, saati sitten toveri Stalinin tempaukset ateistien.
- Pitkä jussi
Sinähän oletkin fiksu jätkä ;)
Sääli vain, että mutkikkaat esimerkit menevät hukkaan tässä teinitunkiossa! - diabolos
Pitkä jussi kirjoitti:
Sinähän oletkin fiksu jätkä ;)
Sääli vain, että mutkikkaat esimerkit menevät hukkaan tässä teinitunkiossa!olen itsekin vasta 16v.
Inkvisiittorit olivat kristittyjä. Heitä oli jopa monia. Miksi haluat polttaa ihmisiä?
- HipHoppari
Onko rappari? Mikä bändi?
- awk
Olen aina ihmetellyt miksi teidän on niin vaikea saada ne sormet osumaa sinne sieraimiin vaikka kädet heiluu koko ajan.Onkos teillä joku Tourotte
- Fileas
Miksi uskovat haluavat kiduttaa ja tappaa?
- Cthulhu
Loistava teoria! Olen aina ihmetellytkin mistä järjettömät murhanhimoni johtuvat, siitä tietysti, että olen ateisti! Nyt voisin lähteä ristiretkelle levittämään ateismin sulosanomaa maailmalle :)
Vai johtuuko ateismi sittenkin murhanhimostani? Tähän ei autakaan funktionaaliset ja kausaaliset selitykset, vaan asiaa on pohdittava juodessani uhrieni verta. - Kee
Hei !
Tälläiset provoviestit eivät kuulut tänne. Voisitteko ystävällisesti tutustua suomi24.fi sääntöihin ja alkaa käyttäytymään.
Tv. Kee- Cthulhu
minun mielestäni viesti oli vallan piristävä... Kun tuon tulkitsee niin helposti läpäksi, niin en pitäisi sitä niin provosoivana.
En sitten tiedä valtaosasta, kai tästäkin saisi keskustelun aikaan :) - diabolos
Cthulhu kirjoitti:
minun mielestäni viesti oli vallan piristävä... Kun tuon tulkitsee niin helposti läpäksi, niin en pitäisi sitä niin provosoivana.
En sitten tiedä valtaosasta, kai tästäkin saisi keskustelun aikaan :)Eikö herra seriffi lukenut hieman ylempänä olevaa viestiäni, jossa selitin viestini tarkoituksen?
Ja sitten viellä Cthulhulle. Lovecraft=vieläkin yksi parhaista novellisteista.
- Pekka
Ateisteja yhdistää vain ja ainoastaan se etteivät he usko minkäänlaisen jumalolennon olemassaoloon.
Muutoin he voivat olla ihan miten sekopäisiä tai mukavia tahansa. Kuten uskovatkin.- M@k3
Ateisti rikolliset vain joutuvat keksimään sekopäiselle käyttäytymiselleen jonkin muun tekosyyn
kuin uskonto.
Usein tämä tekosyy on järkeenkäypä eikä siten pääse uutisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475875
- 495361
- 513746
- 143695
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1003441- 313146
- 592894
- 592766
- 552413
- 381864