Raamattua ei nykymuodossaan ollut olemassa ennen kuin Raamattu kanonisoitiin vuosisatoja Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen. Ja oikeastaan se sai nykyisen muotonsa - eli siitä tuli yksien kansien sisässä oleva kirjoitusten kokoelma eli YKSI ESINE eikä useita erillisiä papyruspinkkoja - vasta Gutenbergin keksimän painokoneen myötä 1400-luvun lopulla.
Nykyihminen ei ole koskaan mieltänyt Raamattua
a) toisistaan erillisten kirjoittajien
b) historian eri aikakausien aikana kirjoittamien
c) toisistaan erillisten satunnaisten kirjoitusten
d) poiminnoksi ja poikkileikkaukseksi
- siis KASAKSI AJALLISESTI JA ASIASISÄLLÖLLISESTI TOISISTAAN ERILLISIÄ KIRJOITUKSIA.
Yksien kansien sisään ymppääminen, jonka seurauksena muodostui Yksi, Ihmeellinen, Pyhä Esine, joka pitää sisällään maagis-mystisen Totuuden, tapahtui siis vasta 1483.
Laajalle levinnyt Raamattu-fundamentalismi edustaa yhdenlaista kanonisoitua epäjumalanpalvelusta.
Historiankirjat eivät tunne kertomuksia, joiden mukaan Raamatun kanonisoineen kirkolliskokouksen tai ensimmäisen painetun Raamatun julkaisun jälkeen taivaasta olisi kuulunut ääni, joka sanoisi: "Nämä ovat minun rakkaat kirjoitukseni, joita teidän tulee kutsua Jumalan Sanaksi eli samalla nimellä kuin rakasta Poikaani."
Niin kauan kuin tällaista epäjumalanpalvelusta ylläpidetään, ihmisiä estetään seuraamasta Paavalia niin kuin hän seurasi Kristusta - eli päättämästä "olla tuntematta MITÄÄN MUUTA kuin Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna".
Raamatun palvonta on on yhdenlaista antikristillisyyttä. Takuuvarmasti se on antievankeliumia.
On nimittäin niin, että Raamattu on alisteinen sovituksen sanalle, joka kuuluu:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."
Joka muuta väittää, ei tosiasiassa usko sovituksen sanaan.
Raamatun epäjumalanpalvonta
Anonyymi-ap
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5111908Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3791586Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H181377- 113982
- 51939
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19936Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66773Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15771Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11764