Miksi kaikki menee päin helvettiä?

Mietin juurisyytä nykyiselle, ennennäkemättömälle maailman päin helvettiä menemiselle. Syynä on valehtelun salliminen demokratiassa. Orpon ja Trumpin annetaan valehdella räikeästi. Vastuu poistuu; demokratia valjastetaan omien ja kaverien etujen ajamiseen. Köyhistä ja maailmanlopusta piittaamatta.
14116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Höpöhöpö. Maailma menee ympäri aurinkoa kuten ennenkin. Ei kannata korviensa väliä muiden tekemisillä kuormittaa.

Äänestä

Äärioikeiston nousu. Siinä se syy.

Äänestä

Trump ei ole koskaan puhunut totta

Äänestä

Elämme totuuden jälkeistä aikaa.
Totuus, hyvyys, kauneus, nuo antiikin ja eurooppalaisen kulttuurin perusteet eivät 'myy'.

Kiina on valtiojohtoinen markkinatalous, kommunismi, jota ylläpidetään poistamalla toisinajattelijat.
Venäjä on valtiojohtoinen markkinatalous, kommunismi tiputettu pois, ei enää mitään höpinää kansan parhaaksi, toisinajattelijat poistetan systeemiä häiritsemästä.
USA on valtiojohtoihen markkinatalous, jonka seniili johtaja yrittää ottaa oppia noilta sankareilta, jota ovat kyenneet valtansa pitämään!

Meillä on mahdollisuus olla erilaisia? Onko?
Demokratia ei ole paras hallintomuoto ollenkaan, mutta eniten hyvää se on tuottanut isoimmalle joukolle kansalaisia.
Se vain on kovin työläs. On niin paljon helpompaa diktatuurissa. Ei tarvi kuunnella ketään, kun itse tietää jo kaikki! Jos siis on Johtaja. Muille hitusen kurjempaa, kun on ennakoitava, mitä Johtaja sanoo ja taputettava rytmissä!

Äänestä

Fasismi ja natsiaate tuo hyvää vain eliitille.
Vapaa markkinatalous on unelma.
Rikolliset ja mafia tekevät syndikaatteja , ja orjuuttavat ja tappavat vihollisiaan.
He elävät parhaiten juurikin diktatuureissa!

Äänestä

Populismin nousu on tuho. Valehtelu tahtiin sallituksi.
Esimerkkejä persut ja trump. Hirveä vahinko maailmalle.

Äänestä

Liittoutuneilla jäi homma selvästi kesken Nürnbergissä ja jälkeiset on nyt ryömineet esiin koloistaan.

Äänestä

Demokratia itsessään on ongelma.

Kansan enemmistö haluaa jatkuvasti lisää kaikkea kivaa. Siihen elinkelpoinen luonto tuhoutuu.

Äänestä
  • Ja sitten me kaikki muutetaan Marssiin, kun Tellus on loppuunkulutettu.

    Äänestä

  • Niin. Jos olis tasajako, sitä riittäiskin kaikille. Kohtuudella. Jos kuluttajamoodista pääsis elämään normaalisti.
    Ei se demokratian vika ole.
    Diktatuurit elää sillä, että työleireillä tehdään työtä kuolemaan saakka. Että ilman ruokaa jaksaa niin kauan kuin jaksaa, sitten tapetaan.
    Diktatuurit tarvii aina orjareservin tuottamaan eliitille hunajaa!

    Äänestä

  • Ei halua jos on mahdollisuus muuhun! Nyt on kulutettava! Markkinatalous perustuu kulutukseen!

    Äänestä

Juurisyy on se, että ihmiskunta itse tuhoaa tulevaisuuttaan. Ihmislaji vaan ei kestä tasaista rauhallista elämää, se haluaa tuhota.
Nyt on mennyt liian kauan nousukautta, joten pakkohan rysäyksen on tulla.
Ikävä kuulua tähän lajiin, varmaan olisi parempi olla muuttohaukka.

Äänestä
  • Totta. Rotanakin olisi varmaan mukavampaa olla, kun kaikki alkaa olla kulutettua loppuun?

    Äänestä

Juurisyy on velka. Se tulee tuhoamaan kaiken loppupelissä. Katsokaa kullan hintakehitystä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mietin juurisyytä nykyiselle, ennennäkemättömälle maailman päin helvettiä menemiselle. Syynä on valehtelun salliminen demokratiassa. Orpon ja Trumpin annetaan valehdella räikeästi. Vastuu poistuu; demokratia valjastetaan omien ja kaverien etujen ajamiseen. Köyhistä ja maailmanlopusta piittaamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu