Purra nosti bensan hinnan melkein 2 euroon.
Lisäksi Sannan aikaan pudotettiin sähkön arvonlisävero 10 prosenttiin. Purra nosti sen 25,5 prosenttiin.
Lisäksi Sannan aikaan pudotettiin sähkön arvonlisävero 10 prosenttiin. Purra nosti sen 25,5 prosenttiin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Muistan nuo halvan bensan ajat.
Autoilu oli silloin halpaa, eikä kahvipakettikaan maksanut kuin pari euroa.
Persuparat tekevät paikallisvaalimainontaa valtakuntapolitiikalla ja puhuvat puuta heinää.
Kyllä persua on nyt petetty.
Oli hienoja aikoja nuo.
ap,mitä sie köyhä vikiset mee töihin niin ne muukki tekke ja nai sun akkaa haaheheh
Mutta bensa on silti kallimpaa persuhallituksen toimin.
sannan aikaan suomi sai aivan vitusti lainaa 0 korolla 🤣
Niin sai orpopurra ei
S.Marinin aikaan hammaslääkäriinkin pääsimme nopeasti,joustavasti. Muista lääkäreistä puhumattakaan.
Joo. Muistan ne ajat.
Mutta Sanna sen SOTEn runnoi läpi, SOTE on Sannan syytä!!!
Kultaisia aikoja Suomelle ne.
Työmatkakorvauksetkin olivat paremmat.
Aika vähän mahdollisuuksia on suomen valtiolla vaikuttaa polttoaineiden markkinahintoihin. Ainoa, johon voivat vaikuttaa, on päälle lätkäistävän veron suuruuteen.
Sannan aikaan bensa maksoi 2,70 euroa litra.
Ohisalo oli nostamassa yli kolmeen euroon. Ohisalon mies on ST1 yhtiön johtajia 😭😭😭😭
Kummanko asiaa vihreän liiton PJ Ohisalo ajoi, öljyyhtiön vai luonnon hähähää
"Sannan aikaan bensa maksoi 2,70 euroa litra."
Opppoppop.
Oppoppoppop
Älä noin paksua valhetta laita. Minä olen seurannut autoni bensankulutusta ja -kustannuksia, ja tässä keskimääräisiä benaan hintoja. Toki olen tankannut autoni aina silloin, kun tolppahinnat ovat olleet matalimmillaan.
Vuonna 2019 bensa oli keskimäärin n. 1 5 eur/litra
Vuonna 2020 1,4 eur
Vuonna 2021 1,8 eur
vuonna 2022 2 eur
vuonna 2023 1,9 eur
vuonna 2024 noin 1,7 eur ja samalla tasolla ollaan tänäkin vuonna
Hutisalo veivasi miehelleen korruptio miljoonat.
Raha menee vihreillä aattee edelle.
Toki Sanna Marin ei ole niin vihreä mutta yhtä ahne kuitenkin.
Työtä riitti ja niistä maksettiin kohtuukorvaus.
Ei rajoitettu lailla työläisen oikeuksia.
Bensa oli halpaa, rahat riitti.
Marin jätti hyvän perinnön Suomalaisille.
SDP voitti kuntavaaleissa ja aluevaaleissa. Sen seurauksena maailmalla raakaöljyn hinta laski ja dollarin kurssi heikkeni ja siten SDP:n voiton ansiosta myös bensiinin hinta Suomessa laski.
Jos persut olisivat voittaneet, raakaöljyn brent hinta olisi noussut, dollari vahvistunut ja bensiinin hinta Suomessa noussut. Onneksi sosialismi ja punavihreys voittivat kunta- ja aluevaaleissa.
Heheheheee.... hauska juttu.
Persuntäyyydeltä onnea kaikille persulle.