Tänään selviää idioottien määrä äänestäneistä ja sillä otannalla voi päätelllä heidän osuutensa koko kunnan väestöstä.
Onko heitä yli vai alle 30%, vai onko peräti 40%, kepulaisia siis.
Mihinkään joukkoviisastumiseen en kepulaisten keskuudessa usko, seurannevat oppi-isäänsä Mikkoa uurnille.
Alle 30% kannatus kepulle Ähtärissä olisi kuitenkin suunta kestävämpää talouden pitoa kohti.
Mahtava ilta tulossa.
12
438
Vastaukset
- Anonyymi
Idioottien määrä on laskenut, jos tilastoihin katsoo.
PS ovat korkeintaan neljäntenä, näyttää viimeinen ennuste, että heitä on myös poistunut tuonpuoleiseen, koska viidettä siata on tarjolla. - Anonyymi
Olen pessimisti. Kepulla on jo nyt 11 valtuutettua ja saanevat 1- 2 lisää, koska haukkuvat vain maan hallitusta.
Kukaan ei ole huolissaan Ähtärin taloudesta!- Anonyymi
Ei niitä kuole sen senempää kuin muitakaan?
Ihan tavallisia hyväntahtoisia isänmaallisia ihmisiä ne on. - Anonyymi
Voi noita Persuja, kun ovat hallituksessa opposittiosta ei saa heitä arvostelle.
Mutta kun he ovat opposittiossa, huudetaan kitarisatpunaisena siellä.
Vielä kun teille joskus kasvaisi selkäranka, pystyisitte luultavasti kantamaan vastuuta, kuten muutkin puolueet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä kuole sen senempää kuin muitakaan?
Ihan tavallisia hyväntahtoisia isänmaallisia ihmisiä ne on.Tykkää huumorista 😂🤣😂🤣😂🤣.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi noita Persuja, kun ovat hallituksessa opposittiosta ei saa heitä arvostelle.
Mutta kun he ovat opposittiossa, huudetaan kitarisatpunaisena siellä.
Vielä kun teille joskus kasvaisi selkäranka, pystyisitte luultavasti kantamaan vastuuta, kuten muutkin puolueet.Keskusta on hyvä esimerkki vastuunkannosta, ainakin Ähtärissä.
Täällä kepu meriittejä löytyy
Ykkössija lähes kaikissa asioissa koko valtakunnassa.
Mutta antavat ansion näistä saavutuksista auliisti muille.
Sellainen vastuunkanto
Juu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta on hyvä esimerkki vastuunkannosta, ainakin Ähtärissä.
Täällä kepu meriittejä löytyy
Ykkössija lähes kaikissa asioissa koko valtakunnassa.
Mutta antavat ansion näistä saavutuksista auliisti muille.
Sellainen vastuunkanto
JuuKepu ja Ähtäri. Saavutukset kerrottu valtakunnan uutisissa monta kertaa!
- Anonyymi
Ei ole kuin yksi idiootti, sinä.
- Anonyymi
Keskustaa tykkää jotkut täällä parjata vaan onhan se selvä että Kokoomus ja Vihreät yrittävät Suomea romauttaa
- Anonyymi
Minkäslainen voima se vihreä täällä oikein on?
En tiedä muuta kuin yhden idunsyöjän ja sekin on haalittu täydentämään kepun listaa...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkäslainen voima se vihreä täällä oikein on?
En tiedä muuta kuin yhden idunsyöjän ja sekin on haalittu täydentämään kepun listaa...?Ossi on keskustan 1 varaosia, Abdullah pääsi läpi ukrainalaisten äänillä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke332283- 1231936
- 771591
- 1601222
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671217- 611046
- 481043
- 661028
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t30930Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62927