Porsas ja jänis istuivat vanhan tammen juurella, iltapäivän auringon viipyessä lehtien lomassa. He olivat ystäviä jo vuosien takaa, vaikka heillä oli erilainen tapa katsoa maailmaa.
"Tiedätkö, jänis," sanoi porsas mietteliäänä, "olen viime aikoina pohtinut omaa reikäisyyttäni."
"Ai että mitä?" jänis höristi korviaan.
"Porsaanreikää," porsas nyökkäsi vakavasti. "Sitä, joka löytyy jokaisesta järjestelmästä. Lainaukko, jonka kautta voi liukua kuin pieru Saharaan, ilman että kukaan huomaa."
Jänis kallisti päätään. "Kuulostaa vähän siltä kuin yrittäisit paeta vastuuta."
"Ei niinkään paeta, vaan löytää polku säännöissä, jota ei ole suljettu," porsas sanoi. "Onko vika minussa, jos käytän niitä? Vai siinä, joka reiän jätti?"
"Hmm," jänis mutisi ja tuijotti omaa kaninkoloaan, joka johti syvälle maan uumeniin. "Minun reikäni ei ole porsaanreikä. Se on kutsu syvyyksiin. Sellaiseen ajatteluun, josta ei aina pääse takaisin ehjänä."
Porsas mulkaisi häntä. "Eli siis... sinä putoat ajatuksiin, minä luikin pykälien läpi?"
"Jotakuinkin," jänis hymyili. "Minun koloni ei ole laiton tai kielletty. Se vain vie mukanaan. Yksi utelias ajatus, ja yhtäkkiä mietit, onko aika edes todellista."
"Onko se?" porsas kysyi.
"En ole vielä päässyt niin pitkälle," jänis virnisti. "Mutta sinäkin, ystäväni, ehkä käytät porsaanreikiä siksi, että haluat säilyttää hallinnan. Pelkäät ehkä pudota."
Porsas mietti hetken. "Ehkä. Ehkä minun maailmani on rakenteita ja porsaanreikiä – mutta sinun maailmassasi ei ole karttaa ollenkaan."
He istuivat hiljaa. Tammen oksilla lauloi lintu, ja tuuli kulki hiljaa ohi, kuin sekin olisi kuunnellut keskustelua.
"Ehkä kumpikin reikä paljastaa jotain olennaista," jänis sanoi lopulta. "Sinun reikäsi kertoo, mitä maailma yrittää piilottaa. Minun – mitä minä itse en vielä ymmärrä."
"Reikä kuin reikä," porsas nyökkäsi. "Kunhan sinne ei putoa yksin."
"Tiedätkö, jänis," sanoi porsas mietteliäänä, "olen viime aikoina pohtinut omaa reikäisyyttäni."
"Ai että mitä?" jänis höristi korviaan.
"Porsaanreikää," porsas nyökkäsi vakavasti. "Sitä, joka löytyy jokaisesta järjestelmästä. Lainaukko, jonka kautta voi liukua kuin pieru Saharaan, ilman että kukaan huomaa."
Jänis kallisti päätään. "Kuulostaa vähän siltä kuin yrittäisit paeta vastuuta."
"Ei niinkään paeta, vaan löytää polku säännöissä, jota ei ole suljettu," porsas sanoi. "Onko vika minussa, jos käytän niitä? Vai siinä, joka reiän jätti?"
"Hmm," jänis mutisi ja tuijotti omaa kaninkoloaan, joka johti syvälle maan uumeniin. "Minun reikäni ei ole porsaanreikä. Se on kutsu syvyyksiin. Sellaiseen ajatteluun, josta ei aina pääse takaisin ehjänä."
Porsas mulkaisi häntä. "Eli siis... sinä putoat ajatuksiin, minä luikin pykälien läpi?"
"Jotakuinkin," jänis hymyili. "Minun koloni ei ole laiton tai kielletty. Se vain vie mukanaan. Yksi utelias ajatus, ja yhtäkkiä mietit, onko aika edes todellista."
"Onko se?" porsas kysyi.
"En ole vielä päässyt niin pitkälle," jänis virnisti. "Mutta sinäkin, ystäväni, ehkä käytät porsaanreikiä siksi, että haluat säilyttää hallinnan. Pelkäät ehkä pudota."
Porsas mietti hetken. "Ehkä. Ehkä minun maailmani on rakenteita ja porsaanreikiä – mutta sinun maailmassasi ei ole karttaa ollenkaan."
He istuivat hiljaa. Tammen oksilla lauloi lintu, ja tuuli kulki hiljaa ohi, kuin sekin olisi kuunnellut keskustelua.
"Ehkä kumpikin reikä paljastaa jotain olennaista," jänis sanoi lopulta. "Sinun reikäsi kertoo, mitä maailma yrittää piilottaa. Minun – mitä minä itse en vielä ymmärrä."
"Reikä kuin reikä," porsas nyökkäsi. "Kunhan sinne ei putoa yksin."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.