Miksi ääneni kääntyi vasemmalle

Miksikö? Me vaikuttajat, jotka käänsimme äänemme näissä vaaleissa!

Ainut asia mitä kuntapäättäjät voivat tehdä on satsata infraan, toimivaan yhteiskuntaan ja pitää vanhuksista ja nuorista huolta.

Verot laitetaan sen mukaan, että tulot riittävät kattamaan tarpeelliset menot. Kovina aikoina voi ottaa maltillisesti lisää velkaa - millä saadaan talouteenkin hieman piristettä. Koulujen peruskorjaukset ja muut kannattaa ajoittaa taantumiin, jolloin rakennusteollisuudessa sakkaa. Noususuhdanteessa velkaa maksetaan pois - ja säästetään. Talouspolitiikan pitää olla järkevää - haihattelut Turun pikaradoista pitää jättää pois - vaikka olisi nousukausi.

Mikään puolue ei kuitenkaan ymmärrä tätä suhdannepolitiikkaa. Joten:
Taantuma --> äänestä vasemmistoa
Nousukausi --> äänestä oikeistoa

Oma ääneni kääntyi vasemmalle, koska säästämisessä ollaan menty liian pitkälle. Vanhustenhuolto on ajettu häpeälliselle tasolle. Meillä on varaa parempaan.

Nytkin tämä hallitus on vain vähentänyt verotustani kuin mielelläni maksaisin vaikkapa tonnin vuodessa veroja enemmän, jos voin luottaa, että lapsiin satsataan ja vanhuksista pidetään huolta.

Jos tämä meno jatkuu, niin voin olla, etten palaa Kokoomuksen äänestäjäksi...
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ettekö te hemmetin haaveilijat tajua, että kun ei Suomen velkoja hoideta, menetetään luottoluokitus ja ajaudutaan holhoukseen, niin milläs rahoilla sitten mässäilette ?

Äänestä
  • Juurihan kirjoitin, että maksan mielelläni vaikkapa tonnin vuodessa enemmän veroja.

    Palveluista joutuu maksamaan. Kyse on vain siitä ostammeko ne yhdessä vain erikseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksikö? Me vaikuttajat, jotka käänsimme äänemme näissä vaaleissa!

Ainut asia mitä kuntapäättäjät voivat tehdä on satsata infraan, toimivaan yhteiskuntaan ja pitää vanhuksista ja nuorista huolta.

Verot laitetaan sen mukaan, että tulot riittävät kattamaan tarpeelliset menot. Kovina aikoina voi ottaa maltillisesti lisää velkaa - millä saadaan talouteenkin hieman piristettä. Koulujen peruskorjaukset ja muut kannattaa ajoittaa taantumiin, jolloin rakennusteollisuudessa sakkaa. Noususuhdanteessa velkaa maksetaan pois - ja säästetään. Talouspolitiikan pitää olla järkevää - haihattelut Turun pikaradoista pitää jättää pois - vaikka olisi nousukausi.

Mikään puolue ei kuitenkaan ymmärrä tätä suhdannepolitiikkaa. Joten:
Taantuma --> äänestä vasemmistoa
Nousukausi --> äänestä oikeistoa

Oma ääneni kääntyi vasemmalle, koska säästämisessä ollaan menty liian pitkälle. Vanhustenhuolto on ajettu häpeälliselle tasolle. Meillä on varaa parempaan.

Nytkin tämä hallitus on vain vähentänyt verotustani kuin mielelläni maksaisin vaikkapa tonnin vuodessa veroja enemmän, jos voin luottaa, että lapsiin satsataan ja vanhuksista pidetään huolta.

Jos tämä meno jatkuu, niin voin olla, etten palaa Kokoomuksen äänestäjäksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu