Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä.

Paikat palautuovat entiseen eli 12 valtuutettuun, joka hävittiin v .2021

Mikon äänimäärä pieneni silti hieman, vaikka prosenttiosuus kepulla kasvoi koko maassa ja Ähtärissä.

Sosialistit pitivät kannatuksensa, mutta eivät voittaneet yhtään mitään. Niina pelasti heidät tappiolta.

Saavat pitää hallituspaikan ja lautakunnat.

Kokoomus romahti - 9,7 % ja syynä lienee kahden naisen toiminta viime kesäm ajojahdin aikana.

Valtakunnassa kuitenkin voittivat.

Poukka lisäsi äänimääräänsä, koska on ajatellut rohkeasti omilla aivoillaan.

Kokkarien kannatus ei kuitenkasn riitä edes hallituksen tai lautakuntiin ilman muiden apuja. Ei kovin hyvä homma.

Kd sai odotetusti yhden paikan samoin kuin vasemmiston ikinuori Seppo Laine

Perussuomalaiset valtakunnassa kovassa vastatuulessa - 7, 7. Ähtärissä taas aivan päinvastoin eli + 7,2 %
.
Valtuutettujen määrä kasvoi 50 % eli neljästä kuuteen. Toiseksi suurin ryhmä Ähtärissä. Tulos on tässä ilmapiirissä kova.

Viimeiset paikat ovat kolmen ehdokkaan kesken arvonassa. Miten käy Lindin?

Tuhmat tekivät kovan tuloksen. Nortunen 124 ääntä ja Salo 101 ääntä

Persut saa omillaam kaksi paikkaa hallitukseen ja lautakuntiin.
.
Ähtärissä on vuosikymmenten perinne, että suurin puolue johtaa valtuuston kokousta ja toiseksi suurin hallitusta.

Suurin jännitys onkin vaalien jälkeen se, että toimitaanko nyt niin kuten on aina toimittu vai alkaako likainen pelin politiikka?

Onko Ähtärissä siihen oikeasti varaa? Ei ole.

Uskaltaako Mikko kerätä vahvan opposition ympärilleen kaksi vuotta ennen eduskuntavaaleja vai syntyykö konsensus Ähtärin talouden ja itsenäisyyden pelastamiseksi?

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.

Kansa on puhunut. Heidän tahtoa kannattaa aina kunnioittaa.
382162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Hyvä analyysi!

Suurin kysymys onkin se, että osaako puolueet tehdä oikeasti yhtäteistyötä ja jakaa paikat sovussa vaalien tulosten mukaisesti.

Äänestä

Keskusta on täysin kykenemätön yheistyöhön persujen kanssa. Persut ovat useita kertoja, asiallisesti pyytäneet, että he voisivat keskustalaisten kanssa yhdessä suunnitella tulevaisuutta.

Äänestä
  • Sitä kaikki nyt seuraavat. Perussuomalaiset ovat Ähtärissä jo yli 20 % kannatuksen porukka.

    Harvoin on kuitenkaan missään kunnassa nähty, sellaista, että vaalien suurin voittaja heitetään yli laidan.

    Sen voi tehdä toki kerran, mutta kansalaisten reaktio on ennustettavissa jo seuraavien eduskuntavaalien aikaan.

    Äänestä

No joopa joo

Äänestä

Kepulla hermo pinnassa sillä eivät pysty keskittymään asioihin ,kun on valtavien velkojen selvittely edessä,ja aina vain meinataan jatkaa elukkapuiston pitoa joka ei pyöri kuin tappiolla ,viime voudeltakin tulossa miljoonia tappioo,mihinkähän nekin alaskirjataan kysyn vaan .

Äänestä
  • Onneks meidän rahoja ei matkailubisnekseen laiteta. Pari tyyppiä on minisuomi sotkujen jäleen vannoneet, että enää koskaan ei meidän verorahoja sinne tulla laittamaan. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • Vasta toukokuussa paljastuu koko kurjuus Ähtärissä..

    Tilinpäätökset hyväksytään valtuustossa ja yhtiöiden saneerausohjelma vahvistetaan tai sitten ei.

    Seurauksena voi olla jopa konkurssi.

    Ei näytä hyvältä!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vasta toukokuussa paljastuu koko kurjuus Ähtärissä..

    Tilinpäätökset hyväksytään valtuustossa ja yhtiöiden saneerausohjelma vahvistetaan tai sitten ei.

    Seurauksena voi olla jopa konkurssi.

    Ei näytä hyvältä!

    Sitä mietin, että kannattaako perussuomalaisten ottaa edes lisää vastuuta?

    Olisiko parempi, että ne jotka sotkun saaneet aikaiseksi myös putsaavat sen!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sitä mietin, että kannattaako perussuomalaisten ottaa edes lisää vastuuta?

    Olisiko parempi, että ne jotka sotkun saaneet aikaiseksi myös putsaavat sen!

    Mielenkiintoinen huomio. Helpompaa olisi vain seurata sivusta ja ihmetellä.

    Katsokaa kuinka Purran kävi kun yrittää laittaa Suomen taloutta kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mielenkiintoinen huomio. Helpompaa olisi vain seurata sivusta ja ihmetellä.

    Katsokaa kuinka Purran kävi kun yrittää laittaa Suomen taloutta kuntoon.

    Purra ei halunnut taloutta kuntoon vaan köyhiä ulos puolueesta mikä onnistuikin hyvin.

    Äänestä

Kyllä nyt pitäisi kaikkien puhaltaa yhteen hiileen. Ähtäri on tosi syvällä..

Äänestä

Savola on sanonut että matkailua ei jätetä, ennemmin peruspalveluita alas kuin kunnan matkailubisnestä. Kepulle ja sossuille on tärkeitä matkailu maksoi mitä maksoi.
Savola väläytti jo veronkorotuksia.

Äänestä
  • Kepu ja kumppanit sitten maksaa, jos toimintaa ei muuten saada kannattavaksi. Yksinkertaista!

    Äänestä

Kepun ja demareiden kiitos ähtäriläisille äänestäjille.Otson linna ja hovi myös kela kuntoutus loppuu 31.5-25.Kiittäkäämme aluehallintoa tästä jota hallitsee kepu ja demarit.

Äänestä
  • Voi ei.

    Äänestä

  • Kaiken voi tehdä reilummin

    Vai mitä mieltä on demari?

    Äänestä

  • Tämö on aika iso asia, työpaikkoja ja palveluja menee ja ihan Kuusiolinnan ja Hyvinvointialueen hölmöilyllä. Pörssifirma on pörssifirma ( Pihlajalinna ), mutta Hyvinvointialue käänsi liikkeenluovutuksessa takkinsa totaalisesti. Voisiko esim. alueen oma kansanedustaja hoitaa suhteillaan ja verkostoillaan asiaa kuntoon / uusia toimijoita hyviin 2019-2020 remontoituihin tiloihin ( remontin kustannus 2,2 milj. euroa )?

    Äänestä

Kanki-kaikkonen lupasi lähipalveluiden pysyvän , ei pysy kepu keskittää ja demarit myötäilee.

Äänestä

Tehkää nyt jotain järkevää! Koko Ähtärin kaupunki on kohta konkurssissa. Kaikki lopetaan ja loppuu , jos ei saada järkeä tähän toimintaan. Ei voida mennä ”vanhanaikaisesti” eteenpäin vaan tarvitaan uudistusta!

Äänestä
  • Tee uudistuksia 70 miljoonan velkareppu selässä ?

    Äänestä

Puheenjohtajien tehtävät on nyt jaettava Ähtärin vaalivoittajien kesken. Muuten ei kansan tahto toteudu!

Nyt ei ole enää pelinpolitiikan aika. Uskon, että myös suurin puolue eli Keskusta tajuaa sen.

Äänestä
  • No ei tolla ääliöoikeston "vaalivoitolla" vielä kuuhun mennä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    No ei tolla ääliöoikeston "vaalivoitolla" vielä kuuhun mennä.

    No, kyllä se tulos äsken noteerattiin jopa YLE TV 1 uutisissa klo 18. 00 ja tullee vielä uudestaan klo 20.30.

    Pääsi sillä ainakin Pasilaan asti!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    No, kyllä se tulos äsken noteerattiin jopa YLE TV 1 uutisissa klo 18. 00 ja tullee vielä uudestaan klo 20.30.

    Pääsi sillä ainakin Pasilaan asti!

    Voe mahoton. On hienoo hommooo.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Voe mahoton. On hienoo hommooo.

    Kerrankin myönteisiä asioita uutisissa.

    Kepu on erikoistunut uutisissa vaim laittomiin ja salaisiin kähmintöihin joita poliisikin jo tutkii.

    Äänestä

Nyt on heilläkin näytön paikka. Puheenjohtajaksi niin ei jää energiaa mutista tv.ssä.

Äänestä
  • Eikö se parempi sanoa jotain kun toimittaja kysyy? Tottahan pojat puhuu joka sanan.

    Ähtärin tapa on ollut että en kommentoi tai asia on salainen.

    Missä on muuten valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien tai eläinpuiston kommentit?

    Entäs entisen kaupunginjohtajan? Ei taida kukaan vastata.

    Äänestä

Kaikkien katseet on suunnattu silmälasikarhuihin !

Koko mailma tulee sellaisia katsomaan se on varmaa se.

Äänestä

Nyt yhteistyötä ja vastuunjakoa!

Vain siten saadaan tuloksia. Nyt ollaan pohjalla.

Koulukiusaamisen aika on ohi!

Äänestä

Kunhan eivät Alibia soita paikalle, kun käsittelevät luottamuksellisia asioita.
Sitä toivon vitsiniekoilta.

Äänestä
  • Kepu on hoitanut asiat niin luottamuksellisesti ja salassa, että nyt poliisi tutkii asiaa.

    Hintalappu 6-7 miljoonaa tappiota veronmaksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kepu on hoitanut asiat niin luottamuksellisesti ja salassa, että nyt poliisi tutkii asiaa.

    Hintalappu 6-7 miljoonaa tappiota veronmaksajille.

    Mitähän taas vkl tulee kun otetaan perseet olalle ja kehutaan persuuksia.

    Äänestä

Eiköhän pääsiäinen tee hyvää...

Äänestä

Minä suuresti ihmettelen edustajien määrää valtuustossa.

Ähtäri pärjää hyvin 10-15 edustajalla. Ei joka polun reunalta tarvitse olla edustajaa.

Osto palveluna kunnanjohtaja ja lautakuntia jokunen niin säästetään muutamassa vuodessa tuommoinen velkamäärä sileäksi.

No, tuolle elukkanurkalle vois laittaa 3 hengen lautakunnan ottamaan vastaan auton alle jääneet ruokapalat.

Äänestä

Kolmen vaaliliitto.
Se olis parasta.

Äänestä
  • Kokoomus ja Laine eivät lähde tuhoajien kepun ja sosialistien vaaliliittoon heillä kun ei ole muuta tavoitetta kuin saada Ähtäri tuhottua.

    Äänestä

Kepu voi antaa sosialisteille toisen puheenjohtajan paikan. Keskari tai huutohelena?

Äänestä

Sosialistit eivät voittaneet Ähtärin vaaleissa mitään ja Perussuomalaiset ovat selkeästi toiseksi suurin puolue.

Näin on tehty ennenkin kun Kokoomus on pitänyt toista puheenjohtajan paikkaa vuosikymmeniä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä.

Paikat palautuovat entiseen eli 12 valtuutettuun, joka hävittiin v .2021

Mikon äänimäärä pieneni silti hieman, vaikka prosenttiosuus kepulla kasvoi koko maassa ja Ähtärissä.

Sosialistit pitivät kannatuksensa, mutta eivät voittaneet yhtään mitään. Niina pelasti heidät tappiolta.

Saavat pitää hallituspaikan ja lautakunnat.

Kokoomus romahti - 9,7 % ja syynä lienee kahden naisen toiminta viime kesäm ajojahdin aikana.

Valtakunnassa kuitenkin voittivat.

Poukka lisäsi äänimääräänsä, koska on ajatellut rohkeasti omilla aivoillaan.

Kokkarien kannatus ei kuitenkasn riitä edes hallituksen tai lautakuntiin ilman muiden apuja. Ei kovin hyvä homma.

Kd sai odotetusti yhden paikan samoin kuin vasemmiston ikinuori Seppo Laine

Perussuomalaiset valtakunnassa kovassa vastatuulessa - 7, 7. Ähtärissä taas aivan päinvastoin eli + 7,2 %
.
Valtuutettujen määrä kasvoi 50 % eli neljästä kuuteen. Toiseksi suurin ryhmä Ähtärissä. Tulos on tässä ilmapiirissä kova.

Viimeiset paikat ovat kolmen ehdokkaan kesken arvonassa. Miten käy Lindin?

Tuhmat tekivät kovan tuloksen. Nortunen 124 ääntä ja Salo 101 ääntä

Persut saa omillaam kaksi paikkaa hallitukseen ja lautakuntiin.
.
Ähtärissä on vuosikymmenten perinne, että suurin puolue johtaa valtuuston kokousta ja toiseksi suurin hallitusta.

Suurin jännitys onkin vaalien jälkeen se, että toimitaanko nyt niin kuten on aina toimittu vai alkaako likainen pelin politiikka?

Onko Ähtärissä siihen oikeasti varaa? Ei ole.

Uskaltaako Mikko kerätä vahvan opposition ympärilleen kaksi vuotta ennen eduskuntavaaleja vai syntyykö konsensus Ähtärin talouden ja itsenäisyyden pelastamiseksi?

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.

Kansa on puhunut. Heidän tahtoa kannattaa aina kunnioittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu