Ateismin nousu ja tuho

Anonyymi-ap

Ateismi nousi ihmisen kehittyessä ja tullessa älykkäämmäksi. Lisääntynyt tieto ja tieteellinen tutkimus ovat vakuuttaneet sivistyneet ihmiset siitä, ettei mitään yliluonnollista tai jumalia ole olemassa. Ateismin suosio kasvaa räjähdysmäisesti. Pian yli 90 % sivistyneiden maiden väestöstä on ateisteja.

Miten sitten on mahdollista, että ateismi tuhoutuu pian valtaan nousun jälkeen? Siten, että ihminen hulluudessaan alkaa kolmannen maailmansodan ja tuhoaa valtaosan väestöstä. Loput alkavat taas alusta teistisen kierroksen. Uusia uskontoja keksitään ja hullut uskovat niiden jumaliin.

Ei saatana!

12

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika optimisti saa olla, jos luulee, että ihmisten älykkyys ja tieteellinen ajattelu paranevat tässä Twitter/X ja TikTok:in aikakautena. Ihmisen taantuvat ja kohta tietokoneet ajattelevat suuren osan puolesta.

    • "Miten sitten on mahdollista, että ateismi tuhoutuu pian valtaan nousun jälkeen? Siten, että ihminen hulluudessaan alkaa kolmannen maailmansodan ja tuhoaa valtaosan väestöstä."

      Ihan järkevä ensimmäinen kappale, mutta toisessa hypätään ihan älyttömiin johtopäätöksiin. Mainitse edes yksi sota, joka on käyty sen vuoksi, ettei uskota niihin tuhansiin mielikuvitusjumaliin, joita ihmiset ovat keksineet?

    • Anonyymi

      Tik-tok ja Jay lenox75 ateisti. K5sykää ateistilta. Järkyttävintä mitä voi olla. Suomalainen juoppo.jos tulevaisuutta niin katastrofi. Ei vastaavaa löydy. Siksi pakko seurata

    • Anonyymi

      Montako ateistia on keskimäärin 100 ihmisen joukossa. Jos olemme Usassa niin määrä on ehkä max 20-30. Suomessa enemmän mutta joko puolet 50-60. Tämä Ruotsissa jo nyt eli kasvaa. Syy; siirtolaiset

    • Anonyymi

      Uusia uskontoja tulee vasta sitten kun maapallolle tulee vieraita muualta. Kristinuskon häipyminen tai vahvistus edessä. Mytologiat häviää kaikki.

    • Anonyymi

      Jos tulee muukalaisia niin ateismi kääntyy laskuun. Teistejä verrataan joulupukkiin edelleen tai ufoihin

    • Anonyymi

      eiköhän se ole niin että jos päästää uskovaisen atomiaseen napin taakse niin s evoi painaa sitä , koska on hullu ja ajattelee pääsevänsä taivaaseen

    • Anonyymi

      Ateismi on eräänlainen paholaisen palvontaa. Mutta ateistit eivät usko Jumalaan, vaikka jopa satanistit uskovat että on Jumala (he valitsivat Saatanan). Ateisti palvoo itseään (epä)jumalana. Se on Herralle kauhistus!

    • Anonyymi

      Kyllä muualla universumissa on asutusta
      Paljon. Pakko olla. Myös ihan sama Luoja.
      Kehitys pidemmällä. Voisivat tallata mutta kun ei.
      Jumala estää tuhoamisen. Omatunto puhuu.

    • Anonyymi

      Ateismi säilyy elinaikana. Ei enää kuoleman jälkeen.

    • Anonyymi

      Ateismia kannattaa edelleen vähemmistö. Mutta ainakin tällä palstalla saa eri kuvan. Kyllä atet muuttuu jumalan lapsiksi. Jäätelö sulaa repussa vaika olet kylmä vielä.

    • Anonyymi

      Jumaliin uskominen on aivan uskomaton juttu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1639
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1044
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      960
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      932
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      744
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      719
    7. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      690
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      661
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe