Olen koko kevään kärsinyt vatsan takkuilusta ja nyt kuitulisällä saanut tavaran liikkumaan joten kuten eteen päin. Silti ulostamisen tarve on kateissa.
Tänäänkin tuntui aivan pientä painetta ja pusasin tällaiset ulosteet. eli määrällisesti aika paljon. Huom kuitulisä saa sen kellumaan. Ei ole pohjia myöten. Ihmettelen silti ulostamisen tarpeen puutetta tai vaimeutta. Mikä vikana? Olisin tänäänkin hakutessani voinut olla ulostamatta, vaikka diellä oli noin paljon tavaraa.
https://aijaa.com/7GB1z7
Onko tämä vielä oire siitä, että ummetus jatkuu. Miksi peräsuoleni ei ilmoittele tarpeesta?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Vai menenkö liian varhain vessaan? En oikein arva odotella, kun tuppaa menemään ohi ja sitten kokonaan ummelle.
Ap
Ihminen menee yleensä ulostamaan silloin, kun tuntee siihen tarvetta.
Eihän ilman hätää ole tarvetta mennä vessan pytylle puristamaan, tuleeko jotain vai ei.
Jotkut ulostavat päivittäin, jotkut vähän harvemmin, väliä voi olla 2-3 päivääkin.
No kun pieni tarve on.
Ap
Mainitsit ummetuksenkin. Juotko riittävästi vettä ? Suoli tarvitsee myös nestettä, vielä jos syöt jotain kuituvalmisteitakin, niin neste on tärkeää.
Vuosia sitten sairaalassa osa vatsalääkäreistä sanoi " syö kuituja " ja osa sanoi " vältä kuituja ", itse oli löydettävä se " kultainen keskitie ".
Itse oman suolistonsa parhaiten tuntee, mikä sille on hyväksi, mikä ei. Kokeilemalla yleensä selviää.
Voiko olla ummetusta jos tulee noin paljo ulostetta?
Hyvä kysymys.
Yleisesti ottaen sitähän ei sanota ummetukseksi, jos suolesta tavaraa reilusti tulee.
Ummetuksessa, tai jopa suolitukoksessakin, voi tulla jonkin verran ns. ohivuotoa, eli pieni määrä ulostetta, mutta silloin sitä ei tule runsaasti.
Mutta jos tuosta huolimatta paksuoli jumittaa. En ole varma, mutta sellainen tunne on.
Ap
Voithan ottaa asian tiimoilta yhteyttä lääkäriin, niin voivat tarkastaa suolen tilanteen.