Purra leikkasi köyhiltä ja samalla persujen kannatuksesta

Joko Purran pitää yksin erota tai persujen lähteä pois hallituksesta, muuten persujt jää pienpuolueiden tasolle.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Purra voisi leikata vielä lisää. Siitä kannatuksestaan.

Äänestä
  • Hänhän aikoo jatkaa samalla linjalla

    Äänestä

Purra vaan touhatkoon niin kilpailee nyt liikkeen kanssa kannatuksestaan seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

P pi pitääkö jo juosta lujaa pa pa pakoon?

”Kyllä se siitä!” (Mauno Koivisto)

”Soini ennusti viime elokuussa blogissaan, että perussuomalaisia kohtaa kunta- ja aluevaaleissa samanlainen romahdus kuin eurovaaleissa.
Soini kirjoitti tuolloin, että kansanedustajat keskittyvät olemaan herroina, eivätkä kerää ehdokkaita vaaleihin.” IS 14.4.2025
”Perussuomalaisissa pohditaan nyt, mikä on mennyt pieleen. Esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä pohti jo, että perussuomalaiset ei ole saanut tuotua julkisuuteen saavutuksiaan hallituksessa tarpeeksi hyvin, ja joidenkin mielestä hallituksessa ei ylipäätään olla onnistuttu. IL 15.4.2025

Perussuomalaiset alkoivat pelottaa suomalaisia. Itsekin mietin, mitähän tuosta menosta seuraa. Oppositiopuolueet käyttivät kaikki populistikorttinsa luomaan perussuomalaisten imagosta ylpeän ja häikäilemättömän vaikutelman. Se, että rahaa ei ollut sinne, missä muut kuin akateemiset eliitit ”ajoivat ökyautoillaan ja joivat shampanjaa” ja juhlivat valtion herroina alamaisia kyykyttäen, mutta heille itselleen oli aina rahaa. Valta turmeli menon ”Köyhät olkoot hiljaa, sopeutukaa ja menkää kyykkyyn kun me määräämme” -politiikka henkilöityi perussuomalaisiin.”

Soini luonnehti, että perussuomalaisista oli tullut kokoomuksen ”purkkiorjia”. -Mitä se sitten tarkoittaneekaan. Terveiset Soinille: Keksi lisää noita hauskoja sloganejasi. Niitä tarvitsemme nauraaksemme edes hiukan elämän kiusaamisten kohteinakin. Olet sutkautusten suhteen mainio innovaattori. Populismi ilmeisesti sinussa luo niitä. Se on arvokasta! Tapasimme ja juttelimme viimeksi kun lapsemme kävivät samassa harrastuksessa. Humoristista asennettasi elämään tarvitsemme. Itse asiassa ilman huumorintahua emme edes seviä elämästä hengissä. ”Ei elämästä selviä hengissä…” =B^))

Mutta ennen vaaleja perussuomalaisten käytös kuvaa pelottavaa puoluetta, joka tuntui siltä, että maa on jo katastrofin partaalla. Joutumassa EU:n valvontaan taloudessaan. Ihmiset mielsivät, että kaikille rikkaille riittää kyllä varoja ja Brysseliin yms., mutta tavalliset ihmiset hävetkööt olemassaoloaan ja ”menkööt töihin!” 500 työhakemuksen jälkeen kun töitä ei saanut, moni alkoi todella pelätä, ehkä meidät jätetään oman onnemme nojaan kuolemaan nälkään. On etsittävä pienempää asuntoa, syötävä silakkaa ja makaronia. Samaan aikaan kun kunnanjohtajat ovat juuri hankkineet itselleen ökyauton, kuten vaikkapa BMW:n kalleimman version. Tuntui, että köyhemmille hymyiltiin vinosti ja heitä halvennettiin.

Kuinka ollakaan, kokoomusta ei koettu samoin. Kokoomus hävisi populistisesti kampanjoineelle oppositiolle itse asiassa hyvin vähän. Se on ihme! Se on todella ihme!

Perussuomalaiset näyttivät ihan tosissaan ajattelevansa tekevänsä hyvää Suomen saattamiseksi elämään kestävästi suu säkkiä myöten. Itsestänikin se alkoi näyttää siltä, että ”nenien alle alkoi kasvaa näävelit naisillekin.”

Pelon ilmapiirissä alkoi ihmisiä ahdistaa ja epätoivo alkoi ottaa alaa. Perussuomalaiset alkoivat näyttäytyä vaarallisilta ja kovilta byrokraateilta. Moni koki helpotukseksi, että perussuomalaiset hävisivät ja luulot kasvoivat siihen, että kohtuus ja hyvinvointi palaavat Suomeen.

Siitä saattaa seurata perussuomalaisten moralistien kosto tavallisille suomalaisille?
Siitä saattaa myös seurata populismin uusi nousu. Mutta jos innovaattoreita, joita todellisuudessa on erittäin harvassa ja pienyrittäjiäkin aletaan tukea, heitähän on ehkä 99% kaikista yrittäjistä, maa voi lähteä nousuun keskustan voittaessa vaalit? No, pelon ilmapiiri, uhan ilmapiiri ahdistaa yhä niitä, jotka eivät perusta menestystään valtion tukiin vain valituille eliittiyrityksille ja eliittiin kuuluville yrittäjille.

Ennen eduskuntavaaleja on tulossa pieniä yrittäjiä varten uusi ryhmittymä, joka oikeasti ajaa myös pienten yrittäjien etuja ja asemapaikkoja yhteiskunnan vihreille oksille. Elleivät he saakin ryhminä hyviä yhteistyö- ja/tai ostotarjouksia esimerkiksi Kiinasta, Venäjältä tai USA:sta. Pienyrittäjätkin, ja he vasta, ovatkin kansakunnalle tärkeitä. Eikä lainkaan halvennettavia vinohymyjen vallankäytön objekteja.

Mistä seuraavaksi ollaan onnellisimpia???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joko Purran pitää yksin erota tai persujen lähteä pois hallituksesta, muuten persujt jää pienpuolueiden tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu