– Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo lupasi ennen eduskuntavaaleja, että sosiaali- ja terveyspalveluista ei leikata, eikä keneltäkään vaadita kohtuuttomuuksia, mutta molemmat lupaukset on petetty hallituksessa räikeästi. On harvinaisen härskiä toimia näin ja väittää sitten, että oppositio voitti vaalit antamalla katteettomia lupauksia, Razmyar arvostelee.
Sdp:n Razmyarilta raju syytös Orpolle
Anonyymi-ap
9151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Razmyar arvelee, että kaupunkilaista sivistysporvariakaan ei miellytä se, että Suomessa leikataan koko ajan heikoimmassa asemassa olevilta.
– Näissä vaaleissa puhui suomalaisten omantunnon ääni. Ihmiset haluavat muutosta. Suosittelen, että muiden puolueiden syyttelyn sijasta pääministeri Orpo katsoo peilin ja muuttaa kurssia.
Kyllä vaalin tulos on selvästi Orpon hallituksen sanelupolitiikkaa vastaan tehty mielenilmaus. Kokoomuksen kohtalainen tulos kertoo vain heidän äänestäjiensä, eli rikkaimman viidenneksen uskollisuus äänestää Kokoomusta.
Nasima voisi lähteä takaisin sinne Afganistaniin perheensä kanssa.
Oikeistohallituksen toimet ovat pääsääntöisesti tulonsiirtoa köyhiltä ja duunareilta suuryritysten osakkeenomistajille.
Orpolta ilmoitti tiedotustilaisuudessa puoluehallituksen kokouksen yhteydessä, ettei hallitus aio perua hoitotakuun pidennystä, jota hän pitää ”sosiaalidemokraattisena lainsäädäntönä”. Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman on vaatinut hallitusta perumaan hoitotakuupäätöksen Sdp:n vaalivoiton vuoksi.
– Ihmiset äänestivät näissä vaaleissa nopeamman hoitoonpääsyn ja parempien sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta. Myös pääministeri Orpo kertoi ennen vaaleja kannattavansa kahden viikon hoitotakuuta, ja samaa mieltä oli iso osa kokoomuksen ehdokkaista, Razmyar muistuttaa.
Hänen mukaansa nyt puolueilla on yhteinen tehtävä etsiä hoitotakuun toteuttamiseen rahat.
– Hallituksella on siihen mahdollisuus jo ensi viikon puoliväliriihessä, jos se on tavoitteeseen niin sitoutunut kuin vielä viime viikolla väitti olevansa, Razmyar sanoo.
Nyt sosdemit voivat hoitaa asiat kuntoon kunnissa ja aluevaltuustoissa kun voittivat vaalit. Hallitus hoitaa valtakunnan asiat. Sossut joutuvat nyt odottamaan eduskuntavaaleja. Toivottavasti eivät pärjää niissä vaaleissa.
Miksi pitäisi perua hoitotakuun pidennys?
Kyllä hyvinvointialueilla on oikeus ja myös velvollisuus järjestää hoitoonpääsy mahdollisimman nopeasti. Tarkkaa rajaa on vaikea vetää, mutta kohtuullisen nopeasti hoitoon on päästävä. Marinin hallitus sääti laiksi 2 viikkoa, mikä useilla hyvinvointialueilla jäi toteutumatta.
Jos akuuttia, mutta vain vähän oireilevaa sairautta ei tutkija ja hoideta heti, niin hoitokulut nousee ja potilaan terveys vaarantuu.
Sinä haluat tietysti kuolla päivystysjonossa kun saat slaagin.