Joko Orpo valehtelee tai Ranne valehtelee

Molemmat väittämät ei voi olla voimassa yhtäaikaa?

"Liikenneministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan länsiradan rahoitusta koskevat neuvottelut kuntien kanssa on keskeytetty, koska osapuolten näkymykset rahoituksesta poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Ranne kertoi viime viikolla neuvottelujen keskeytymisestä.

– Esitykset ja linjaukset, joita on tullut kuntien suunnalta, ovat erittäin kaukana valtion tekemästä päätöksestä, hän sanoo Ylelle.
Ranteen mukaan osapuolten näkemykset ovat niin kaukana toisistaan, ettei ole edes odotettavaa, että valtio ja kunnat jatkaisivat neuvotteluja lähiaikoina.
– Tällä hetkellä ei ole edellytyksiä jatkoneuvotteluille, Ranne toteaa.

Pääministeri Orpo sanoo, että neuvotteluissa on edetty

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan länsirata-hankkeen neuvotteluissa kaupunkien kanssa on edetty.
– Stoppia ei voi painaa, koska länsirata on hallitusohjelmassa, Orpo sanoi tiistaina."

https://yle.fi/a/74-20156298
10206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ole huoletta moktar gubta sdp

käytä omaa nim.

Äänestä

Käsittämätöntä ylimielisyyttä yrittää kävellä kuntien yli tunnin junan rahoituksessa. Orpolla on jokin taikaseinä mistä rahaa revitään Turun junan rahoitukseen

Äänestä
  • Niin huolestuttavalta kuulostaa se revitäänkö tuohon lopuksi raha sairaidenhoidosta kun asiasta tulee lopuksi periaatteen kysymys?

    Äänestä

Lulu Ranne valehtelee. Hän yrittää vain lepytellä äänestäjiä. Tulemme vielä kuulemaan lisää persuvalheita.

Äänestä
  • On yksi mahdollisuus että Ranne yritti juuri vaalien alla kerätä kannattajia persuille. Kun en muuta keksinyt, sanoisi Urpokin

    Äänestä

Saako hyvällä palkalla valehdella?

Äänestä
  • sipilän syy

    Äänestä

  • Orpon hallitus on profiloitunut valehtelussa.

    Äänestä

Tunninjuna ei ole yksittäisen henkilön idea, vaan sosialistit ovat kunnissa vahvasti hankkeen takana, valtion pitäisi vaan kipata enemmän veronmaksajien rahaa, vaikka Helsingin vihreät vetäytyvät koko rahoituksesta vuosi sitten ulos.

Äänestä
  • Tunnin juna sosialistinen hanke. Hah hah, taidat olla melko tyhmä. Turun uusi rata on puhtaasti Turun kokoomuksen kaveriprojekti, jolla sosialisoidaan valtion varoja länsi-Suomeen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Molemmat väittämät ei voi olla voimassa yhtäaikaa?

"Liikenneministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan länsiradan rahoitusta koskevat neuvottelut kuntien kanssa on keskeytetty, koska osapuolten näkymykset rahoituksesta poikkeavat hyvin paljon toisistaan. Ranne kertoi viime viikolla neuvottelujen keskeytymisestä.

– Esitykset ja linjaukset, joita on tullut kuntien suunnalta, ovat erittäin kaukana valtion tekemästä päätöksestä, hän sanoo Ylelle.
Ranteen mukaan osapuolten näkemykset ovat niin kaukana toisistaan, ettei ole edes odotettavaa, että valtio ja kunnat jatkaisivat neuvotteluja lähiaikoina.
– Tällä hetkellä ei ole edellytyksiä jatkoneuvotteluille, Ranne toteaa.

Pääministeri Orpo sanoo, että neuvotteluissa on edetty

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan länsirata-hankkeen neuvotteluissa kaupunkien kanssa on edetty.
– Stoppia ei voi painaa, koska länsirata on hallitusohjelmassa, Orpo sanoi tiistaina."

https://yle.fi/a/74-20156298

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu