Työttömät suostuvat tinkimään elintasostaan, jotta muut voisivat elää leveästi. Tämän takia työttömiä tulee kunnioittaa yhteiskunnassa nykyistä enemmän. Työttömät ansaitsevat myös oman liputuspäivän.
Työttömät nostettava kunniakansalaisiksi
Anonyymi-ap
17157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
NATSIN IRVAILU EI VÄHENNÄ TYÖTTÖMYYTTÄ.
Yritä ymmärtää käänteistä positiivisuutta.
Onhan pahuus jo kaikessa muussa kääntänyt arvot ylösalaisin.
Hieno näkökulma!
Juuri näin!
Työttömän itsetunto on saatava kohotettua IHMISARVOISEKSI.
Eikä yhteiskunnan aivopesun mukaan roskaläjäksi kuten aina tehdään.
Eikös työttömyys poistu, kun vähennetään työttömyystukia?
Silloin vähenee ainoastaan työttömyystuet. Työttömyys vähenee siirtämällä työttömät töihin.
Työttömiä lyödään, koska meidän poliitikot suhtautuvat omiin kansalaisiinsa kuten Putin omiin venäläisiinsä lähettäessään heidät sotiinsa. Ihmisarvo nollataan perustuslakia rikkomalla. Kansanedustaja tietää varsin hyvin etteivät työttömien aktivoinnit ja uhkaileminen ole työpaikkoja lisännyt eikä hakijoiden ammattitaito tai työkyky parantunut. Jokainen Eduskunnassa tietää sen. Omien kansalaisten halveksunta on jollekin isänmaallisuutta. Se on myös ristiriidassa mm. terveydenhoidon tavoitteiden kanssa!
Ei yllä olevassa ole kenellekään mitään epäselvää.
Laitavasemmistolainen haluaa elää ja asustaa työttömänä.
Tarkasteleppa sitä mistä kansan nousut lähtevät. Tulet huomaamaan että lähtökohta on poikkeuksetta kansan köyhtyminen ja toimeentulovaikeudet . Kansan olojen kurjistaminen johtaa vääjäämättä konfliktiin ja siinä käy niin että nuo huutelijat on niitä joita vedetään pitkin katuja narun perässä joten sekö on on sitten hyvä? Vai olisiko kuitenkin parempi pyrkiä turvaamaan kansan/kansalaisten olot kaikissa elämäntilanteissa ja pyrkiä takaamaan kaikille ihmisarvoinen elämä?
Jo tuhansia vuosia sitten tämä ongelma oli vallankäytössä, oma hyvinvointi ja himo muiden orjuuttamiseen.
Jeremia
22:13 Voi häntä, joka ei vanhurskaudella taloansa rakenna eikä yläsalejansa oikeudella; joka ilmaiseksi teettää työtä lähimmäisellään eikä anna hänelle hänen palkkaansa;
22:14 joka sanoo: 'Minä rakennan itselleni tilavan talon ja avarat yläsalit', joka hakkauttaa siihen ikkunat, laudoittaa sen setripuulla ja maalauttaa punavärillä.
22:15 Siksikö sinä olet kuningas, että sinulla on into setripuuhun? Eikö sinun isäsikin syönyt ja juonut ja kuitenkin ollut oikeuden ja vanhurskauden tekijä? Ja silloin hänen kävi hyvin.
22:16 Hän hankki oikeuden kurjalle ja köyhälle; silloin kaikki kävi hyvin. Eikö tämä juuri ole minun tuntemistani, sanoo Herra?
22:17 Mutta sinun silmäsi ja sydämesi eivät pyydä muuta kuin omaa voittoasi, muuta kuin vuodattaa viatonta verta ja harjoittaa väkivaltaa ja sortoa.
Jeremia oli sen ajan "maailmanlopun saarnnaaja" ja silloin tulikin täydellinen tuho. Kuningas vietiin sodassa vangiksi toiseen maahan. Näin voi käydä nykyajassakin. Kuninkaat joutuvat maanpakoon kun heidän pahuutensa ylittää määrärajaan. Lähihistoriassa lienee monta esimerkkiä?
Punaliput liehuu menkää töihin.👷♂️🇻🇳🇻🇳
Mene sinä lasten tarhaan hässimään kunnallistätiä.
Joo.😇👍❤️
Työttömät pitäisi laittaa töihin, noin pääsisivät käsiksi normaaliin elämiseen.
Alma Tuuva ministeriksi!
Aloitus on täysin totta. Kerrankin palstalla on muutankin persujen ja r*ssien pölötystä.
Globaalin valtaeliitin ongelmana on juuri se ylikulutus, mutta jostain syystä työttömien elämäntapa on heiltä jäänyt huomaamatta. Rahan säästäminen on alku siihen, että kerskakulutus saatiin loppumaan ja vielä ylikulutusta pitäisi saada hillittyä.
Nyt kun kaikki ruotsalaiset menehtyivät siihen heidän ylihygieenisyyteensä, niin ehkä Nordean lakkauttaminenkin oli täysin välttämätöntä. Ruotsi oli johtanut koko maailman tulevaisuutta väärään suuntaan ja ilman Nordean lakkauttamista se suunta olisi saattanut jatkua. Ruotsin tekemät valinnat eli Sveriges väg oli perustunut alusta saakka suomalaisuuden vastustamiseen ja Suomeen kohdistuneen kapitalismin takia piti kaikki pankit lopulta lakkauttaa.
Kun kukaan ei saa elää leveästi. Ei se natsikaan enää pysty leveilemään, kun Nordean rahoituspuoli piti lakkauttaa. Kusiko homma omaan nilkkaan? Nordea sai pankkitoimintakiellon natsien keskitysleirien takia, koska pankkimaailmassa on omat sääntönsä. Rahan saaminen ja diagnoosin tekeminen yhdestä ja samasta pankista ei onnistu.
Kimmo Sasin tekemä kehitysvammadiagnoosi on sittenkin pelkkä lääkäreiden tekemä diagnoosi. Meni vellit ja puurot sekaisin. Choose the road on the west side. Eli olisi kannattanut vaan käydä Hesellä ja jättää terveyshuolet sikseen ja miettiä pankkia vain.
Jos menestysmiljardöörillä ja naistaiteilijalla pitää olla oma pankki rahan tienaamisen takia, niin aviopuolison täytyy olla pankista kiinnostunut. I needed a king. USA:n tuontitullien takia olisin joutunut jatkamaan kehnoiksi todettuja avioliittojani ja nyt pystyin eroamaan heistä. No more companies.
Globaalilla tasolla suomalaiset ovat kaikki valtaeliittiä ylikuluttamisen suhteen. Jopa toimeentulotukea maksetaan, jotta voi tilata Temusta krääsää.