Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto on päättänyt jatkaa Iltalehden toimittaja Ida Erämaahan kohdistuneiden epäiltyjen kunnianloukkausten esitutkintaa.
Kyse on arvosteluryöpystä, joka Erämaahan kohdistui kesällä 2023. Hän oli kirjoittanut näkökulmakirjoituksen, jossa kritisoi toimittajien työtä rajoittavia perussuomalaisia poliitikkoja.
Kirjoitus julkaistiin Iltalehdessä 2. heinäkuuta 2023. Se aiheutti valtavan törkytulvan Erämaata kohtaan. Viestien joukossa oli tappo- ja raiskausuhkauksia. Solvaavia viestejä lähetettiin myös Erämaan lähipiirille.
Iltalehden toimittaja Ida Erämaa joutui maalituskampanjan kohteeksi kesällä 2023.
Erämaa teki asiassa rikosilmoituksen. Syyttäjä päätti kuitenkin lopettaa esitutkinnan 28. maaliskuuta kuluvaa vuotta. Asiaa seliteltiin vähäisyys- ja kustannusperusteella. Erämaa kanteli päätöksestä, ja valtakunnansyyttäjä Koivisto on nyt tuoreeltaan tulkinnut asiaa toisin.
– Osan arvostelusta epäillään kohdistuneen toimittajaan henkilönä ja siten ylittäneen hyväksyttävyyden rajat. Epäiltyjen kunnianloukkausten esitutkintaa ei valtakunnansyyttäjän päätöksen mukaan voi lopettaa rikosten vähäisyyden tai niiden tutkimisesta aiheutuvien kustannusten perusteella.
”Tärkeä yleinen etu”
Tutkinnanjohtaja Juha-Matti Suomisen mukaan Erämaan näkökulmakirjoitus oli leimaava ja joidenkin arvostelijoiden mukaan hyvin loukkaava.
– Erämaa on tietoisesti asettanut itsensä julkisuuteen, kritiikille alttiiksi ja pyrkinyt provosoimaan ison puolueen kannattajia saamaan levikkiä kirjoittamalleen artikkelille ja mielipiteelleen, Suominen perusteli.
Koiviston mukaan Erämaan kolumni ei ole sisältänyt sellaista vihamielisyyttä tai halventavaa kielenkäyttöä, joka tekisi häneen kohdistuvat hyökkäykset ”merkittävällä tavalla tavanomaista vähemmän moitittavaksi”.
Koivisto kiinnittää huomiota myös siihen, että toimittajan häirintä saattaa vähentää tai jopa kokonaan estää tiettyjen asioiden käsittelyn mediassa.
– Siksi sananvapauteen ja yhteiskunnallisen keskustelun turvaamiseen liittyvä tärkeä yleinen etu muodosti esteen esitutkinnan rajoittamiselle.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9f1e8822-a98a-41ec-9b73-08d5f61b66bd

Vastaukset 44
Vanhimmat
Valtakunnasyyttäjävirasto joutaa lakkauttaa, kun se tärkein tehtävä ennenkin on ollut vastoin käräjien päätöksiä nostaa väärät mielipiteet uudelleen tuomittavaksi.
Valtakunnansyyttäjä ei puuttunut käröjäoikeuden toimintaan, vaan tutkinnanjohtajan syyttämättäjättämispäätökseen!
Saikohan tutkinnanjohtaja määräyksen itse poliisiministeriltä?
Samaa sarjaa kun ex valtakunnan syyttäjä joka vei samoista sanoista Peltokankaan käräjille vapauttaen kepulaisen syytteistä samoista sanomisista. Perusteluineen kuinka lakien vastainen kiihottaminen kepulaisen kohdalla olikin ihan jees, kun ao. ei kohdistanut vihapuhettaan kaikkiin mamuihin vaan pelkästään osaan heistä. Mitä erinäiset professorit ja asiantuntijat ilmestyi komppaamaan.
Vihapuhelainsäädännön laatika joka sen vesitti vapauttamalla kepulaisen syytteistä. Persujen saadessa pilvin ja pimein sulkia hattuihinsa kiihottamisesta ennen kuin se oli lakien vastaista, Muistini mukaan ei ensimmäistäkään sen jälkeen kun siitä tuli lakien vastaista? Jokin sinimusta sai tuomion ja that´s it?
https://www.suomenuutiset.fi/peltokankaan-vapauttava-tuomio-on-poikkeuksellinen-tappio-valtakunnansyyttajalle-uran-loppumetreilla/v.
Lataamotapaus persuvainon suhteen mutta jonka siirsivät eläkkeelle?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7e5b3223-59cc-44d8-9f04-25596962bbbc "lakien vastainen kiihottaminen kepulaisen kohdalla olikin ihan jees, kun ao. ei kohdistanut vihapuhettaan kaikkiin mamuihin vaan pelkästään osaan heistä"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/357c921d-339f-416a-a54a-bdc52cf072fc .
Niinhän se Sipulikin jäi ilman syytteitä vaikka katumapäälle tultuaan kertoi kuinka valtaosa hänen tänne kutsumistaan tuli tänne rahan perässä ei turvapaikan tarpeen takia.
Vihapuhe ja kiihottaminen kansaa tai jotain sen ryhmää vastaan on rikos.
https://pbs.twimg.com/media/Gm0sBL2WYAA8Bhk.jpg:large
Paitsi silloin kun sitä harrastaa vihervassarit tms. jolloin se muuttuu hyveeksi mitä muidenkin tulisi harrastaa.
Kait hesari tms lähti taas taloudelliseksi tukijaksi tms jotta saadaan väärin ajattelijat tuomiolle sen jälkeen kun ne jää ilman sitä aikaisempien käräjöintien yhteydessä?
Kalahtiko kalikka liian kovasti ?
Miten niin "vainoaa", kun toimittaja Erämaa kirjottaa törkyä l. 'kritiikkiä' vaikka nyt perussuomalaisesta kansanedustajasta niin kyllä siihen reagoidaan jota vasemmistolaiset väittää "vainoomiseksi" ja vähältä pitää väite "kansanmurhasta". Lyhyesti: sitä saa mitä tilaa, turha tulla sitten valittaan.
Erämaa ei kirjoittanut törkyä, vaan hänelle lähetettiin törkyä!
Kirjoitti hyvin provosoivan artikkelin millä kerjäämällä kerjäsi negatiivista palautetta. Tyypillistä vihapuhelypsäystä millä pyritään saamaan törkypalautetta persuilta niiden lyömiseksi sillä uhriutumisineen.
Persut maalittavat vain naisia. Ovat raukkamaista haittaporukkaa siis.
Holohölö on maalittanut poliisipäällikköäkin.
oliko sekin käyttänyt huumeita kuten se ylen toimittaja ?
Muillakin on sananvapaus kuin rasisteilla. Se unohtuu persuilta.
kaikilla on sanan vapaus mutta ei saa muista keksiä juttuja 😠
Sanoo tyyppi, joka sensuroi tänäänkin KAIKKI muiden viestit joissa sinun persuvainoa häiritään.😁
On aina yhtä viihdyttävää kuinka sinä persuja vainoava rotuopin julistaja julistat vassaripropagandaa koska vihollisesi on samat persut kuin vassareillakin. Jotka ei edes kuse teihin sinimustiin päin...😁😁
Persut itse ei kestä kritiikkiä yhtään. Heti ulisevat ja uhriutuvat jos heitä
kritisoi.
jos se johtuu siitä kun vasemmisto uhriutui totuudesta , mutta sitten keksittyjä syytöksiä saisivat jakaa vapaasti
Ja näin sujuvasti persu pyöräytti asian ylösalaisin. Kremlin 180 asteen propaganda-aapinen apuna?
Miksi persuille ei käy, että sanan säilä saa viuhua vapaasti kaikilta suunnilta?
Syytteet kielenkäytöstä mitä sinä käytät tänäänkin esim Purrasta.
Suomessa ei ole onneksi vielä natsihallintoa. Vaikka moni persu ei näytä sitä tajunneen. Muillakin on sananvapaus kuin persuille, vaikka se ei tietysti persuille käy.
Kuitenkin tuntuu vihervasemmiston trollilta puuttuvan ymmärrys kokonaan siitä, mitä vastuuta edellyttää sananvapauden käyttö. Mikäli se ei toteudu, ei myöskään ole oikeutettu sananvapauden käyttöön - se menettää merkityksensä, jos sen varjolla toistellaan vain valheita. Siksi vihervasemmiston trollilla ei oikeutta sananvapauteen ole, koska hän käyttää sitä valheeseen.
Tuollaisen tekstin lukeminen persulta saa aikaan valtaisan selkäkeikkanaurun 🤣🤣🤣🤣🤣
Milloin persu on oppinut tuntemaan vastuuta? Never.
Samaa sarjaa kuin koomikko joka juuri julkaisi videon missä pilkkaamalla provosi persuja jotta saa paskamyrskyn niskaansa. Perinteisine kuvakaappauksineen törkypalautteesta joita pyrkikin saamaan. Uhriutuen tietenkin ja jatkaen käsikirjoituksen mukaan minkälaista roskasakkia persut ovat. Palautteen perusteella mitä hakemalla haki provoamisellaan iloiten kun siinä onnistui.
Tehnyt comebackin someen jatkaen persupakkomielteensä julki tuomista. Provoja provojen perään hyökkäyksineen kommentoijien kimppuun saaliin uidessa trollin pyydyksiin. Vihapuheen kieltävä vihapuheammattilainen.
Ihan kuin ap s24 palstoilla 24/7. 😂
Toinen persupakkomielteinen ammattiprovokaattori jonka pää ei kestä saada vastauksia provoihin joilla niitä vastauksia kalastelee.
Kun totuus ei ole vihersosialistin mieleinen, alkaa nämä paskanheitot kerta toisensa jälkeen. Siksi palsta on täynnä valheellista paskaa.
Ketjussa ei ole ainoataan esimerkkiä vasureiden paskanheitosta.
Paitsi, jos persujen arvostelu eli kritiikki lasketaan paskanheitoksi.
Sehän on täynnä vihervasemmiston trollin valheita ja paskanheittoa. Vai etkö edes itse ymmärrä tuottamaasi "sisältöä". Kritiikkiä tuo ei ole, pelkkää valhetta ja sontaa.
Kyllä persuilta tuo projisointi käy kuin vettä valelisi. Vaihtoehtoisen totuuden kertoja syyttää muita valheen ja sonnan tuottamisesta. Mitäs se propagandan oppi-isänne on todennutkaan (joka muuten oli tohtorismies kuten Halla-ahokin)?
”Englantilaiset seuraavat periaatetta: kun kerrot valheen, kerro iso ja pysy siinä. He pitävät valheensa, silläkin riskillä, että näyttäisivät naurettavilta.” -Joseph Goebbels-
Ja kyllä persuille on saanutkin nauraa pysyessään hölmöjen valheidensa takana.
Kun vihervasemmiston trolli ei ymmärrä käyttämiään sanoja, mm. kritisointi.
Koulupudokkaan kielioppi on hieman kateissa....
''Kun"-sanaa voi käyttää lauseen alussa, mutta se aloittaa tällöin alistuskonjunktiona sivulauseen, joka on erotettava päälauseesta pilkulla.''
Kun ei ymmärrä kommenttia . . . .
😄😅😂🤣🤡
Olet sinä ap nolo omien viestien peukuttaja. Varsinkin silloin, kun sinä peukutat viestejäsi joissa sinä vttuilet viesteille jotka olet kirjoittanut itse. 🤣🤣
Persut nauttivat kun pääsevät lietsomaan naisvihaansa oikein kunnolla. Naisvihapuolueena persut on ilmeisesti euroopan ykkönen?
Niin kova naisviha persuissa että puh.johtajana nainen ja valtaosa ministereistä.
Eikö meinaa mennä ihan putkeen misogy nisti Soi nisti ap?