Juuri tämän vuoksi täällä on vaikea saada töitä, nykyään tietysti myös sen vuoksi että liikoja työpaikkoja ei nykyään ole. On parempi perustaa oma yritys ja yrittää itse, sillä alalla, missä kokee olevansa hyvä ja osaavansa. Kuin turhautua siihen, että "sinua parempana pitävät ihmiset" alentuvasti suhtautuvat sinuun ja osaamisesi. Tämä on koettu monta kertaa. Suomi on pahimmillaan oikea negatiivisuuden ja ennakkoluulojen tyyssija.
Suomi on pieni maa, missä on pienet piirit
Anonyymi-ap
8210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Halutaan palkata vain tuttuja tai tutun tuttuja töihin. Ei muita.
Ensin sanotaan, että olet vielä niin nuori, eikä sinulla ole kokemusta.
Sitten myöhemmin sanotaan olet jo liian vanha ja tähän tehtävään ylipätevä.
Huh, huh mitä touhua.
Se on helppoa aliarvioida muita, kun on itsellä nousut "menestyksen myötä" kusi päähän.
Pieni piiri poliitikoita lyö päähän 100 000 yksinäistä 20 - 64 -vuotiasta aikuista työtöntä. Kukaan median toimittaja ei uskalla tai halua kritisoida, vaikka jokainen tietää, että työllisyyspolitiikka on täysin esimerkiksi terveydenhoidon työn vastaista. Se aiheuttaa ahdistuneisuutta, masennusta, sairastuttaa ja lisää työkyvyttömyyttä.
TE-palvelun työnhakija voitaisiin yksinkertaisesti vain pyytää töihin tai edes työhaastatteluun. Sen sijaa hänet tuomitaan itse aiheuttaneen työttömyytensä, ammattitaitonsa puuttteen ja yksinäisyytensä.
Työtön on syntipukki kaikkeen siihen millaiseksi yhteiskunta on kehittynyt kaikesta yltäkylläisyydestä huolimatta. Esimerkiksi Orpo tai Satonen eivät todennäköisesti itse kykenisi tekemään teollisuudessa töitä, mutta tuomitsemiseenhan ei ymmärtämistä tarvitakaan. Eihän työllisyspolitiikka ole työnhakijoiden auttamista tai työllistymisen edistämistä. Sen tarkoitus on päinvastainen. TE-palvelu katkaisee työnhakuja.
Nämä pitkäaikaistyöttömät elävät vähimmäistoimeentulolla, hoitavat lapsensa, tukevat sisaruksiaan ja hoitavat ikääntyvät vanhempansakin hautaan asti. Heitä Orpon Hallitus loukkaa ja nöyryyttää kuin he olisivat laiskoja nuoria.
Juuri näin.
Suomessa on lisäksi paheneva ikärasismi, mistä ei myöskään puhuta juuri missään. Eikä varsinkaan hallitus puutu siihen mihinkään.
On tämä surkea maa.
Ei tällä maalla ole kunnon tulevaisuutta. Tämän maan ovat tuhonneet osaamattomat ja ahneet päättäjät.
Se on aina jonkun muun syy kun työtä ei ole, ja jos työtä on niin senkin on joku muu pilannut.
Ettekö näe miten koomisia olette?
Ei elämä ole koskaan ollut helppoa eikä sitä tule olenaan. Jos haluat jotakin niin tee sen eteen työtä ja taistele, se ei kuulu kenellekkään muulle, raivaa tilasi ihmisten keskelle. Jos haluat vaurastua niin ylefndä pitää tehdä enemmän työtä kuin muut, tai viisaammin.
Ei voi olettaa jokun muun tai eduskunnan olevan se isä tai äiti joka tuo kaiken hopealautasella, selkaista ei ole. Ihmisen pitää itse kantaa vastuu elämästään.
Koittakaa nyt edes tämä kirjoitus lukea ja oppia.