Jos Suomessa olisi

Anonyymi-ap

Jos Suomessa olisi kaikkialla sama kunnallisverotus?
Jos Suomessa olisi aina vapaana monipuolisesti hyviä huoneistoja, siis samantasoisia kuin heillä nykyään?
Jos niitä vapaana olevia huoneistoja joita kunnat kaupungit eivät jakaisi kuin vain työhön tulioille henkilöille tai perheille joista ainakin yksi henkilö menee työhön, työtä?

Niin melkoisella varmuudella Suomi olisi pian jo lähempänä täystyöllistetty. Mutta käytännössä ei toimi koska parhaat seudut on aina varattu, ne saattaa olla varattu esimerkiksi varakkaiden omistuksessa eräänlaisena loma-asuntoja ja tietysti maahan tulleille turesteille tai "tureisteille?"

Kun olin vielä aika nuori, olin kesätyön jälkeen Ahvenanmaalla vielä kaksikuukautta työssä. Olisivat toivoneet Ahvenanmaalla että olisin jäänyt sinne asumaan olisin saanut jo varhain keväästä taas työtä. Ei ollut mahdollista kun ainakin tuolloin asunnon saanti oli mahdotonta Ahvenanmaalla.
Todennäköistä on että juuri nuo asumisen järjestelyt on niitä vaikeampia järjestelyjä, koska myös siksi ettei voi koskaan varmuudella tietää miten pysyvä työpaikka on. Hyvin monesti voi koeaikana suomalainen menettää työpaikan mutta velvollinen silti maksaa uuden paikan vuokrakulut. Hyvinki kuilemma mahdollista koeaikana kun voi irtisanoa, voi työnantaja palkata muualta euroopan unionin alueelta sikäläisen palkkatason mukaisen palkan mukaan lisäken minimitason, siis halvemmalla kuin koe ajalla erotetun suomalaisen?
Tämä on yksi merkiitävä tekijä kun suomalaisia "kusetetaan" työpaikalla joka puretaan kun on löytynyt vielä parenpi. Olisi todella mukava jos Suomessa olisi jokin käytäntö jossa tuollaiset lupausten rikkomiset menisi aina tutkintaan, tuolloin voisi kitket pois huonot yritykset tai niiden työntekijät jotka hyppyyttävät työvoimaa, kiitos.

3

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvänkin asunnon
      osaavat huonot asukkaat
      pilata remonttikuntoon.

    • Anonyymi

      Ja jos meillä olisi niin lämmintä kuin etelänmailla ja puissa kasvaisi hedelmiä, ei kenenkään tarvitsisi niitä kaupasta ostaa ja kalliilla maksaa...
      Voisi niilläkin rahoilla pelata lottoa.

    • Anonyymi

      Jos kaikilla olisi riittävästi rahaa, niin ei olisi köyhiä.
      Jos kaikki olisivat viisaita, niin ei olisi tyhmiä
      Jos kaikki olisivat….. , niin ei olisi….

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4542
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2543
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      175
      1725
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      260
      1592
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1460
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1347
    7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1277
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1269
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1242
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      996
    Aihe