"Hallitus aikoo keventää yhteisöveron 17–18 prosenttiin, kertovat Helsingin Sanomien asiasta perillä olevat lähteet. Yritysten ja yhteisöjen tuloksesta kannettava vero on nykyisin 20 prosenttia.
Sunnuntaina lähteistä arvioitiin, että todennäköisesti hallitus esittää yhteisöveron keventämistä kahdella prosenttiyksiköllä 18 prosenttiin, mutta myös kolmen prosenttiyksikön kevennys 17 prosenttiin on mahdollinen.
Päätös tehdään hallituksen niin sanotussa puoliväliriihessä tiistaina ja keskiviikkona."
https://www.satakunnankansa.fi/talous/art-2000011181785.html
Olivat laskeneet että 1 %:n yritysten yhteisöveron lasku tekisi 409 miljoonan euron loven valtion verotuloihin, eli 2-3 %:n lasku tarkoittaa 818 - 1 227 miljoonan euron verotulojen leikkautumista. Katetaanko tämä uusilla köyhällistön ja soten leikkauksilla tai kenties poistamalla alempi alv-kanta sekä nostamalla myös ruuan, lääkkeiden ym. alv Euroopan toisiksi korkeimmaksi yleiseen alv-kantaan 25,5 %:iin, jota EK on ehdottanut?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jopa kalliimpi lasku:
"Valtiovarainministeriö on aiemmin arvioinut, että yhteisöveron keventäminen yhdellä prosenttiyksiköllä vähentäisi verotuottoa staattisesti arvioituna noin 450 miljoonaa euroa vuodessa."
Kataisen tuhohallitus alensi yhteisöveroa takavuosina liki 6 prosentilla. Ei ollut mitään muuta vaikutusta kuin omistajille tuli lisää varallisuutta ja valtion velkaantuminen kiihtyi.
Valtion velka tulee hillitä. Turhia kuluja tinkiä ja poistaa kaikenlainen hölmöily kuten mamutus ja pridetys.
Yritykset on turhaan verotettu hengiltä. Otetaan mallia Virosta. Ei mitään yhteisöveroa.
Muuta Viroon veroluikuroimaan.
Juu, siitä syystä Viron talouskehitys oli joulukuun 2024 raportissa maailman 7 paskin, Suomessa "vain" maailman 10:ksi paskin 😆
Suomen talous kyntää – kuuluu maailman talouskasvun TOP-kymmenen heikoimman joukkoon
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/suomen-talous-kyntaa-kuuluu-maailman-talouskasvun-top-kymmenen-heikoimman-joukkoon/
Lapsilisät, maksuttomat neuvolat ym ym maksullisiksi, kun ne alun alkaen on tarkoitettu "köyhien" auttamiseksi ei kaikille " loisille" joita sinkutkin rahoittavat. Nyt varakkaummat ostavat valtion tuilla lapsilleen tulevaisuutta osakkeilla ym investoinneilla ja Häpeilemättä. Samanaikaisesti alhaisen palkkaluokan ( 12 EUR/tunti, verotuksen jälkeen jää 6 EUR) raskasta avustajatyötä tekevät yrittävät sinnitellä ja tehdä työtä syömättä kun asumiskustannusten jälkeen ei jää mitään. Minimipalkka ja minimieläkkeitä nostettava tai muutoin puhutaan "paariavaltiosta" näillä nyky menolla!
Jos yhteisöveroa alennetaan, on se rahoitettava suoria yritystukia karsimalla, niitä on 3 miljardia.
Mistä taas leikataan?
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot, jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen !
Luku on teollisuusmaiden toiseksi korkein/huonoin luku !?
Liian suuret julkiset menot aiheuttavat korkean verotuksen, olemattoman talouskasvun ja matalat varallisuustasot !
Lisäksi Suomen julkinen velka oli vuoden 2024 lopussa, 228 miljardia Euroa !?
Velka on lisääntynyt vuosittain ja annetaan perintönä tuleville sukupolville !?
Tuo velka on kaiken lisäksi pääosin ulkomailta peräisin !?
Talouskasvun saamiseen on kiire ja se voidaan saavuttaa vain verojen keventämisellä niiltä jolla on investointikykyä !
Jooo, investoidaan Monacoon 👍😊