Kyllä palkansaajan ostovoimaa pitää parantaa lakkoilemalla ja jarruttamalla. Nuo omat toimet ja valtion kassasta jaetut tuet auttavat lapsiammekin ymmärtämään kaikkea sitä pahaa, jota kapitalisti saavat aikaan rahoillaan ja suunnittelullaan. Kyllä liiton miesten pitää tehä muutkin kun laittaa se enokomisti Kauko Ranta sössöttämään veronalennuksia vastaan. Tarvitaan kunnon toimia. Sellaisia lakkoja, että kotoa loppuu ruoka ja lapset laihtuu. Vasta silloin kapitalistien hienostorouvat heltyvät puolustamaan tukia kaikille työläisille ja verovapauden liitolle. Ja Antti, vaihda sen Kauko Rannan tilalle se, joka jo pitkään on huolehtinut meistä. Olikohan sen nimi Kauko Kiito. Lähempää osoitetta en tunne, mutta taitaa olla Nelostie jotain.
Orpon hallitus ilkeilee keventämällä palkansaajan verotusta
Anonyymi-ap
12178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vielä eläkeuudistuksen mitätöinti. Kiitos.
Odotamme nk paskalain mitätöintiä.
Minä sain viimme vuonna 1800 euroa lisää rahaa veroale jytkyssä . Tänä vuonna vähän kiristyi niin saan noin 1300 euroa . Kannattaa olla hyvä tuloinen .
Naapuri tässä kävi kertomassa paikallisyhdistyksen uurisia. Sano, että ei palkansaajan veronalennuksilla saada mitään aikaan, kun kunnon kirvesmies saa maaliskuun alusta lokakuun puolivälin asti palkan pruttona käteen Saimaan ja Kallan rannoilla. Muun aikana ei kannata mitään työtä tehä. Että turhaan se Purra hosuu, kiristäisi vaan niitten veroja, jotka veroja maksaa. Ymmärtääkö se Antti sitä ketä puolueen pitää puolustaa
On valitettavaa, miten hallitus on saanut aikaan lakkoja. Viime keväänä hallituksen palkansaajan aseman heikentäminen aiheutti lakkoja.
Nykyinen vientivetoinen palkkamalli tarkoittaa sitä, että Teollisuusliitto avaa pelin ja nosto katto naulataan.
Jos muut liitot eivät saa samaa, jäävät he ikuiseen palkkakuoppaan. Siksi kaikkien pitää saada 7,8 % kolmen vuoden sopimuksella.
Tätä ei työnantajapuoli ymmärrä ja poliisitkin menevät lakkoon välttääkseen ikuiseen palkkakuoppaan joutumisen.
Hallitus ei kanna vastuuta lakoista.
Jos yrityksen henkilökunta lakkoilee ja jarruttaa tuotantoa, ei yritys selviä työnantajana maksuvelvoitteistaan yhteiskunnalle. Tällöin yrityksessä on tehtävä sama työ entistä pienemmällä porukalla, joten työttömyys lisääntyy ja työssä olevien työperäinen rasitus suurenee. Vaihtoehtona on yrityksen konkurssi, jolloin kaikille anneta potkut. Sitäkö lakkoilijat tahtovat?
Harmi juttu, kun hallitus ajaa lakkoihin ja aiheuttaa mainitsemiasi ongelmia.
Orpon hallitus ei halua toimia tasapuolisesti. Oikeudenmukaisuus on puolueen suuri arvo.
Nyt kun palkastaan veroja maksavien verotusta kevennetään pitää vastaavasti tuo etu saada niillekin, jotka eivät maksa veroja. Siis eivät saa palkkaa tai saavat palkkansa työmaalla bruttona käteen.
Puolueen tehtävänä on vaatia tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
SDP oikeudenmukaisuuden asialla..
Kaikki parannukset mitä ei-vasemmistolainen halltus tekee on väärin valittajien mielestä.
Toisitko esille parannuksia.
"Orpon hallitus ilkeilee keventämällä palkansaajan verotusta"
Oishan se kamalaa, jos työtä tekevä duunari tienaisi enemmän kuin äärivihervasudemareiden kannattaja saa kotiin, ilman työvelvoitetta!!!
Keventää verotusta? Evan selvityksen mukaan suomalaisten verotus ensi vuonna kireintä ainakin 10 vuoteen. Siinä on huomioitu alvin nosto.