Yksi Jumalan seurakunta

Jumalan Seurakuntia on vain yksi, ei kahta tai kolmea..
Joh.10:
3 Sille ovenvartia avaa, ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Ja omia lampaitansa kutsuu hän nimeltänsä, ja vie heidät ulos.
4 Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä.
5 Mutta ei he muukalaita seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä... 16 Minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta: ne pitää minun myös tänne saattaman: ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.

----Tässä Siis kaikki maailman uskovaiset (nimistä riippumatta) seuraavat Jeesuksen ääntä, eikä muukalaisten ääntä, vaan pakenevat sitä. Sitten on muita lampaita, jotka ovat pakanoita ja juutalaisia. Kaikki tulee saattaa tuohon yhteen lammashuoneeseen. Nämä siis jakavat saman uskon, eikä ole erilaisia opetuksia.
1.Kor1:10 ”Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa”.


----------------------------2.Joh.10:
10 Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö. Hengellinen tervehtiminen koskee siis sekaoppia ja kaikkea väärää opetusta: Tiit.3:10 Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11 Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on....Room.16:17 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
18 Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.

11

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missä kohtaa raamatussa sanotaann niin ei missään

      • Anonyymi

        Seurakuntia on vaikka kuinka monta helluntai luterilainen etc ja niitä on aika monta


    • Anonyymi

      seurakunta voi erehtyä sen päälle ei voi laittaa mitään yksittäinen kristitty ei erehdys jos se sattuu ole jumalan lapsi vaikka olisi yksi niin siinä lopulta käy että yksi jää jäljelle kun ne muut on kieltänyt uskonsa tulee maailman loppu

      • Anonyymi

        se otetaan taivaaseen ja ne muut tuhotaan


    • Anonyymi

      Harmi.. silloin Srk-valtakunnan osalliset on turhaan itsensä ylentäneet pilkanneet muita.

    • Anonyymi

      Harmi, että Srk seurakuntalaiset ei aloittajan mukaan pääse taivaaseen.. Pedofilia.. Kristittyjen pilkkaa.. Jo 4-vuotiaat opetettu tekemään Majesteettirikoksia eli tuomitsemaan kaikki muut helvettiin... Tuomiovalta yksin Jumalalla ja Jeesuksella.

    • Totta, se on Kristityt, ja Uudestisyntyneet Pyhät, sekä siihen kuuluu myös Israel.

    • Anonyymi

      Juuso on jo ajat sitten todistanut Youtubevideoillaan, että vl-liikkeen seurakuntaoppi ei ainakaan pidä vettä, koska se perustuu valheellisille väittämille, kuten että me uskotaan niinkuin aina on uskottu ja kun tarkastellaan hiukan historiaa niin selviää heti ettei todellakaan ole aina uskottu niinkuin nyt. Laestadius itse oli monesta asiasta eri mieltä kuin vanhoillislestadiolaiset.

      Eli vanhoillislestadiolaisuus se ainoa oikea joukko ei siis ainakaan ole. Mikähän se sitten olisi?

      Vai onko totuus se, että Jeesus käyttääkin kuvaannollista kieltä eikä kirjaimellista. Eli lammashuone ei olekkaan joku yksi silminnähtävä joukko vaan tarkoittaa jotain syvällisempää? Itse kannatan kyllä tätä jälkimmäistä tulkintaa, se on selvä. Kristikunnassa ei tunnettu lestadiolaisten Pyhän Hengen virka -käsityksiä esimerkiksi ensimmäiseen 1500 vuoteen. Luther jotain vihjaili ja sitten sekin taas unohdettiin 300 vuodeksi kunnes lestadiolainen herätys lähti käyntiin. Eli oppi ei ole pysynyt samana, todellakaan aina, elävä usko ei ole sidottu selvästi vain yhteen oppiin, vaan sitä on esiintynyt kaikkialla missä on ollut apostolisen uskontunnustuksen mukaista uskoa.

      • Anonyymi

        Juuri näin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin!

        catopoica=sappineste


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe