Herkuteltiin pääsiäinen...

Anonyymi-ap

Onko ruoka muka kallista!

Meidän pääsiäiseen oli koko neljän hengen perheelle kaikki ruoka mitä syötiin alle 40€ ja siihen vielä 3 litran hanaviini.

Tehtiin isoon 2,7 litran Uunikokki vuokaan kermaperunoita ja paistettiin ne uunissa.

Uunijuureksia paistettiin vielä isossa 3 litran Uunikokki vuokaa tehtynä 2kg porkkanaa Lidlistä ja 1kg palsternakkaa, aromisuolaa ja hunajaa mausteeksi. Kyllä tuli hyvää.

Tarjouksessa oli punaisella lapulla lammasta, nautaa ja possua, yhteensä 3kg, ei maksanut mahdottomia, jauhoin ne jauhelihaksi kaikki sekaisin ja tehtiin niistä lihapullia ja pihvejä uunissa paistaen.

Leipomon myymälästä ostettiin iso pahvilaatikollinen tuoretta leipää 2€, jotain muotovirhettä niissä, ei ollut kallista. Lidlistä ostin Maiju levitettä hieman yli euron maksoi.

Hanaviini 3litraa maksoi verkkokaupassa 4,95€ punaviiniä ja todella hyvää, ostin sitä kerralla 3 pänikkää, maksoi alle 15€, jäi vielä kaksi niistä kevään ja alkukesän juhliin.

Ruokaa vielä jäikin, lihapullia ja pihvejä on vielä runsaasti, sekä uunijuureksiakin pariin ateriaan, kermaperunoitakin jäi vielä, että loppuviikolla pitää alkaa tekemään uutta ruokaa.

Jälkiruuaksi tehtiin vielä pashaa, ei siihenkään aineet paljoa maksaneet tarjouksesta.

14

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvät ostokset.
      Asiaa ja namia.

    • Anonyymi

      Uus avuttomat ei osaa ite tehdä ruokaa, siksi rahat ei riitä.

      • Anonyymi

        Ahmi sinä mutiainen vain makaronia ja kotisämpylöitä niin riittää rahat kaljaan paremmin.


      • Anonyymi

        Täytyy olla todella uus'avuton, jos noita ruokia ei osaa itse tehdä!

        Hyvää ja edullista ruokaa, helppoa tehdä. Tuollaiset ainekset ostaa vaikka toimeentulotuesta sillä 9€/päivä ravintoon määritellyllä rahalla, joka on yhdelle henkilölle. Tuossa koko neljän hengen perhe kyseessä.


      • Anonyymi

        Kyllä tuntuu olevan uusavuttomia täällä, kun valitetaan turhasta. Ilmaista ruokaa on tarjolla ja ei osata edes niitä syödä.


    • heh luin että herkuteltiin päästäinen.. no onhan siinä liha jonni verran.. odotan muuten pakettilähetystä matsmartilta.. ei tässä nälkään kuolla vaikka tiukkaa toisinaan on..

      • Anonyymi

        On mekin ostettu ruokaa Matsmartilta ja Fiksuruoka, kyllä niistä saa myös edullisesti. tilaa vaan kerralla isomman erän, niin tulee lähimpään pakettiautomaattiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        On mekin ostettu ruokaa Matsmartilta ja Fiksuruoka, kyllä niistä saa myös edullisesti. tilaa vaan kerralla isomman erän, niin tulee lähimpään pakettiautomaattiin.

        Ja paketti tuli..hiukan ongelmia avaamisen suhteen mutta onneksi hyviä tyyppejä on olemassa.. neuvoo koodit kun maailma on nykyään kaiken maailman koodien varassa jotka pitää osata oikein..ja yllätyksiäksi saa kun ei sitä ihminen ihan kaikkea tiedeä..


    • Anonyymi

      Me jätettiin lampaat kauppaan ja tehtiin itse pyydetyistä hauki ja särkikaloista kalapihvejä pääsiäiseksi. Röstiperunoita tehtiin kalapihvien kanssa syötäväksi ja kermaviilistä kylmä kastike. Ei ollut meilläkään kalliit pääsiäisen safkat. Rahaa ei mennyt paljoa kauppaan, 10€ riitti kauppareissuun.

      • Anonyymi

        Miksi syödä ruotoista haukea kun voi herkutella tasalaatuisella mämmillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi syödä ruotoista haukea kun voi herkutella tasalaatuisella mämmillä.

        Koska on kalapihveissä ruotoja ollut?

        Fileerasin hauet ja suurimmat ruodot pois, sitten vaan jauhoin lihamyllyllä massaksi. Ei kuule ruodot haittaa ja on käytännössä ilmaista proteiinia valmistaa ruokaa.

        Mämmiä ostin yhden ropposellisen, maksoi alle 3€


    • Anonyymi

      Huh on teillä syömiset jotain jauhettua lammasta,haukea,särkeä niin halvaksi omalta kohdalta noi syömiset tulis kun en suuhuni laittas.Itsellä pääsiäisenä oli lohta pieni pala ja kanan fileepihviä ni eipä noi mahdottomia tullut maksaan.Sillon tällön arkiruokanakin possun ulkofilee.Jauhelihasta mureketta.

    • Anonyymi

      "Tarjouksessa oli punaisella lapulla lammasta, nautaa ja possua, yhteensä 3kg, ei maksanut mahdottomia, jauhoin ne jauhelihaksi kaikki sekaisin ja tehtiin niistä lihapullia ja pihvejä uunissa paistaen."

      Hyi helvetti. No, en voi makua luonnollisesti kommentoida koska en tuollaista söisi mutta ajatuskin moisesta cocktailisa etoo.

    • Anonyymi

      Sama täällä ni en söis tuollaista coctailia.Ihme ettei keitä aivoja tai munuaisia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      295
      46160
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      55
      11569
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      276
      11204
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      58
      9966
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      95
      8759
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      311
      6867
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      20
      3921
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3616
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3540
    10. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      4
      3529
    Aihe