Koronarokotteet pelastivat ihmiskunnan

16248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jep jep. Eli ensin oli riski siis aivan häviävän pieni ja nyt sitten jo ihan kaksikymmentä kertaa suurempi, eli olematon.

Äänestä

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/uutta-tietoa-akkikuolemista-suomalaisten-sydamista-loytyy-jotain-jota-ei-pitaisi-olla-siella-ollenkaan/a7fc480e-ddc7-47ab-b202-cb8320aa7d01?ref=box:5bbe

Mikä on viimevuosina muuttunut?

Onhan kauan tiedetty ja tutkittu, että ylipaino aiheuttaa sydän ongelmia, mutta nyt kuolee kolmekymppisiä urheilijoita sydänpussitulehduksiin.

Hyvä, että asiaa tutkitaan uudelleen, eikä välttämättä ole viisasta tuoda kaikkea esiin ja ihmisiä pelotella.

Äänestä
  • Tuossa tutkimuksessa ei todettu mitään muuta kuin tuo rasva sydämessä.
    "Merkittävästi ylipainoisten, äkillisesti kuolleiden vainajien sydänkudoksesta löytynyt rasva kertoo siitä, että ylipaino on suora äkkikuoleman riskitekijä.
    ”Sidekudosta syntyy sydämeen iän myötä ihan luonnollisestikin, mutta kenelläkään ei pitäisi löytyä sydänlihaksesta rasvaa. Se ei kuulu sydämen sisälle ollenkaan”"

    Mihin perustuu tuo että nyt kuolee kolmekymppisiä urheilijoita, eikö niitä ole aiemmin kuollut?
    Urheilijoiden äkkikuolemia on tutkittu hyvin tarkkaan kymmeniä vuosia useammassa maassa, eikä eroja juurikaan esiinny.
    Urheilu on rankkaa kaikille lihaksille, eikä vähiten sydämelle ja muuten piileviksi jäävät sairaudet voivat tulla esiin.
    Tässä laajassa artikkelissa on mainittu anaboliset steroidit ja etninen tausta, mustilla äkkikuolemat ovat paljon yleisempiä. Lajeista vaarallisimpia ovat mm. jalkapallo ja vähiten vaarallista on yleisurheilu. Sairaana ei tietenkään tule urheilla.

    Kannattaa lukea juttu, ettei tule öyhötettyä huuhaata.

    https://www.duodecimlehti.fi/duo11134

    Äänestä

oletko ihan varma, etteikö ylipainoisten sydämiä oltaisi tutkittu sisältä ja päältä äkillisissä sydänkohtauksissa vuosikymmenien ajan, mutta nyt uutisessa tuotiin esiin, että sydämeen on kertynyt tavaraa joka ei sinne kuulu.

Jotain kummallista tuntuu tapahtuneen?

Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Facebookissa on tämän tuosta kuvia 70-luvun uimarannoilta, niissä ei näy ainuttakaan lihavaa ihmistä. Silloin ei siis ollut tätä rasvaongelmaa, ei ainakaan samassa mittakaavassa, ei edes amerikassa.
    https://www.anothermag.com/art-photography/gallery/13079/at-the-beach-by-tod-papageorge/4

    Pohjoiskarjalan projektissa keskityttiin nimenomaan sydänperäisiin kuolemiin ja siinä yhteydessä pumput syynättiin erittäin tarkkaan, ei luulisi jääneen "rasvasydämet" huomaamatta?

    Niin tai näin, ei täältä elävänä selvitä, enkä omalta osaltani näkisi olevani riskiryhmää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pohjoiskarjalan projektissa keskityttiin nimenomaan sydänperäisiin kuolemiin ja siinä yhteydessä pumput syynättiin erittäin tarkkaan, ei luulisi jääneen "rasvasydämet" huomaamatta?

    Niin tai näin, ei täältä elävänä selvitä, enkä omalta osaltani näkisi olevani riskiryhmää.

    Muista kuitenkin, että viinakin käy rajusti pumpun päälle..

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Muista kuitenkin, että viinakin käy rajusti pumpun päälle..

    Viinaa suosittelee lääkärit joihinkin sydänvaivoihin.
    Lasi punaviiniä tai "fingerporillinen" konjakkia joka päivä pitää pumpun kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Viinaa suosittelee lääkärit joihinkin sydänvaivoihin.
    Lasi punaviiniä tai "fingerporillinen" konjakkia joka päivä pitää pumpun kunnossa.

    Olisi kiva tietää ajaisiko konjakin tilalla viski tai rommi saman asian?
    Oletan, että se pitää olla nimen omaan konjakkia, koska se on niin kallista, ettei sitä malta ostaa pelkän juopottelun takia, ainoastaan lääkkeeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Viinaa suosittelee lääkärit joihinkin sydänvaivoihin.
    Lasi punaviiniä tai "fingerporillinen" konjakkia joka päivä pitää pumpun kunnossa.

    Alkoholi on myrkky – Suosituksissa jyrkkä linja tietyn ikäryhmän suhteen.
    Näin todetaan uusissa kansallisissa ravitsemussuosituksissa.

    Suositus toteaa alkoholin olevan myrkyllinen aine, joka vaikuttaa kaikkiin elimistön elimiin. Koska alkoholin käytölle ei ole voitu asettaa turvallisen käytön rajaa, sitä ei suositella.

    Suosituksen mukaan ikääntyneiden lisäksi alkoholin käyttöä ei suositella lainkaan myöskään lapsille, nuorille, raskaana oleville ja imettäville.

    Suosituksesta löytyy useita syitä tällaiseen alkoholin käytön linjaukseen.

    1. Folaatti

    Suomalaisilla on usein puutetta folaatin saannissa. Alkoholin liikakäyttö lisää folaatin puutoksen riskiä.

    Runsaalla alkoholin käytöllä voi olla haitallisia vaikutuksia muidenkin ravintoaineiden riittävään saantiin ja imeytymiseen.

    2. Kalorit

    Liiallinen energiasaanti johtaa lihomiseen, joka on kansallisella tasolla melkoinen ongelma. Alkoholissa sisältää runsaasti energiaa eli turhia kaloreita.

    3. Ruokavalio

    Suosituksen mukaan runsas alkoholinkäyttö voi johtaa myös huonompaan ruokavalion laatuun.

    4. Syöpäriski

    Suositus kertoo, että uuden tutkimusnäytön mukaan sekä satunnainen että toistuva alkoholin käyttö ovat yhteydessä sairastavuuteen ja kuolleisuuteen. Alkoholin käyttö on yhdistetty syöpiin, erityisesti rintasyöpään ja ruoansulatuskanavan syöpiin.

    5. Maksakirroosi

    Pitkäaikainen runsas alkoholin käyttö voi johtaa maksakirroosiin.

    6. Kuolleisuus

    Pitkäaikainen runsas alkoholin käyttö liittyy lisääntyneeseen kuolleisuuteen.

    7. Hampaat

    Alkoholi vaikuttaa suosituksen mukaan monin tavoin myös suun terveyteen.

    Alkoholi saa aikaan suun kuivumista, hammaseroosiota, limakalvomuutoksia sekä suusyöpää. Sokeria sisältävät alkoholijuomat voivat aiheuttaa tai lisätä hampaiden reikiintymistä.


    8. Väkivalta

    Alkoholin käyttöön ja humalajuomiseen voi liittyä väkivaltaa ja liikenneonnettomuuksia.

    9. Ympäristö

    Alkoholijuomien kulutus lisää ravitsemussuosituksen mukaan ruokavalion ympäristövaikutusta ilman ravitsemuksellista hyötyä ja aiheuttaa siten turhaa ympäristökuormitusta.

    Kohtuullinen määrä alkoholijuomia ei suosituksen mukaan kuitenkaan ole ruokavalion ympäristövaikutusten kannalta keskeinen asia.

    10. Turvallisuus

    Alkoholin käytölle ei suosituksen mukaan ole turvallista käyttömäärää.

    https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/5311e1b3-dbe0-494f-96ea-bef2545f70be

    Äänestä

Et sitten ymmärtänyt lukemaasi..."Runsas liikakäyttö."

Äänestä
  • Sun kaltaiselle vanhukselle/riskiryhmälle ei suositella pisaraakaan.

    Äänestä

Hengissähän minäkin olen, vaikken rokotteita otakaan.

Äänestä

Mikä siellä Pohjanmaan lakeuksilla niin piikityttää? Luulisi teillä olevan tilaa hengitellä.

Äänestä

Suurin kusetus jonka seurauksena suuri ylikuolleisuus. Totuutta ei voi kertoa koska oli myyntimenestys. Suuri raha meni edelle Eikä suurta rikosta voida ääneen sanoa. Liika , hyviä,, eikä voida todistaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tutkimus: Rokottamattomien lasten riski sairastua long covidiin jopa 20-kertainen rokotettuihin verrattuna.

https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-rokottamattomien-lasten-riski-sairastua-long-covidiin-jopa-20-kertainen-rokotettuihin-verrattuna/?shared=1442292-173ffba8-500

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu