Hei, onko Sinulla tiedossa nuorta, joka on ev.-lut. kirkon jäsen, joka ei koe itseään uskonnolliseksi EIKÄ AIO OSALLISTUA RIPPIKOULUUN? Etsimme tällaisia haastateltavia Vapaa Ajattelija -lehteen.
Tilastojen mukaan melko moni kirkon jäsen ei osallistu rippikouluun. Toisaalta kirkko onnistuu houkuttelemaan nuoria rippikouluunsa ja myös jäsenyyteensä. Media uutisoi ja haastattelee liittyjiä.
Voisimme Vapaa Ajattelijassa uutisoida ja haastatella myös päinvastaisesta kehityksestä. Sekä nimettömästi että jonkun vapaaehtoisen kohdalla myös nimellä.
Ilmoita henkilöstä ja yhteystiedoista päätoimittajalle tai koko toimitukselle..
Haastattelun voi toimittaa puhelimella tai tapaamisessa, jos joku toimituksen jäsen asuu lähellä nuorta. Asiassa ollaan yhteydessä myös nuoren huoltajiin.
Ps. Ideat myös ihan muista haastateltavista ovat tervetulleita.

Vastaukset 37
Vanhimmat
Idea: kannattaa olla avustamatta Valiiton dinosaurusten haluamaa nuorten henkilöiden julkista esittelemistä ateisteina tms.
Nykyaikana julkisuus on kaksiteräinen miekka, ja ellei se ole täysin pakollista (kuten kansanedustajilla) ei missään nimessä pidä edistää nuorten henkilöiden yhteiskunnallisten sosiaalisten epä/uskonnollisten mielipiteiden esittelyä julkisesti
Jo siitäkin syystä, että ne voivat muuttua (vähän sama kuin koululaisten nimittely puolueperustein tms.) merkittävästi ja ennen kaikkea koska Valiitto -kaltaiset ukkelipuljut eivät pysty ottamaan vastuuta mistään edes omista toimistaan
Asia on oikeasti vakava ja kannattaa pysyä irti tiukasti
Kirkko ja media eivät tunnu kainistevan liittyjien haastattelujen julkistamisessa kuvan kanssa.
Niinpä. Aina tietysti vain luvan kanssa.
Varmaankin vaikka teologiksi haluava nuori voisi esiintyä kirkon jutuissa
mutta jos joku haluu Valiiton ukkokerhon johtajaksi en silti esiintyisi
Vielä kerran, on ryhmiä joiden on pidettävä julkista profiilia mutta älkää
avustako epämääräisten puljujen ideologiaan nuoria Valiittoon'
Skepsikseen tai tällaisiin
Nuori voi mennä fysiikan professoriksi jotka pääosin ovat ateisteja vaikkeivat mainosta, jos ateismi kiinnostaa
Siinäkin on muuten ajatusmuutos. Ennen ne olivat jumaluusoppineita
Spekulaatioilla ei ole suurta merkitystä.
Hyvä juttuidea.
Olisi kiva. Ja osa voi olla nimettömänäkin.
Nostaminen paikallaan.
Nyt mahdollisuus avustaa lehden teossa.
Vielä ei liikaa.
Voitko välittää toivetta?
no niin, nyt kiitos.
Kerro kerro kaveri.
Oletko kuvastin? Kerro.
Antaa kuulua, kiitos.
Non ny.
Kerro. Nimettömästi tai nimellä.
Tarjous on voimassa vielä 5.8. Asti.
Pieni haastattelu snonyymisti on mahdollinen.
Täältä jo yksi: vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti ks. 2/25 ylioppilaiden haastatteluja.
Erinomainen haastattelu kokonaisuudessaan.
Siis kirkon jäsen, joka ei mennyt 2025 tai 2024 rippikouluun tai ei aio mennä 2026.
Tämä pyyntö on edelleen voimassa.
Siis kirkon jäsen, joka ei osallistu rippikouluun. Ei halunnut osallistua.
Ei tarvi ihan tuorekaan olka.
Ajankohtainen taas.
Vinkkaa
Media ei ole.
Se olis ihan kiva.
Kerro toiveesta.
Katsotaan.
Mediaa.
Kerro.
Toimitus at
Olis kiva
Hyvä idea.
Tämä pyyntö pätee yhä.