Yhteisöveron alentamisella voi olla kallis hintalappu

Kaikkonen: Yhteisöveron alentamisella voi olla kallis hintalappu

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo Ylelle pohtivansa sitä, miten hallitus suuntasi erilaisia veronalennuksia puoliväliriihessä.

— Olisiko kannattanut painottaa enemmän tavallisia keskituloisia suomalaisia? hän kysyy.

Kaikkosta mietityttää myös yritysten maksaman yhteisöveron keventäminen.

— Yhteisöveron alennuksen hyöty jää arvailujen varaan, ja sillä voi olla aika kalliskin hintalappu.
6103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikkosen mukaan kunnille on luvassa ”kylmää kyytiä” riihen päätösten seurauksena. Tämä tulee hänestä heijastumaan laajalle, sillä kunnat huolehtivat monista palveluista kuten kouluista ja kirjastoista.

Äänestä

Kaikkonen myös harmittelee, että hänen huonoina pitämänsä päätökset eli arvonlisäveron korotus ja kotitalousvähennyksen supistaminen jäivät voimaan.

Äänestä

Nämä kehysriihen päätökset sinetöivät persujen lopullisen romahduksen seuraavissa eduskunta vaaleissa ja se on maamme kannalta hyvä!Veikkasin että saisivat 5-6% äänistä mutta nyt olen varma että jäävät 3-4% jos pääsevät siihenkään.Koko persujen politiikkahan on pelkkää kostoa palkan saajille ja ihmisoikeuksista huolehtiville ihmisille.Ja kun kuntavaalit meni pieleen niin kostetaan kunnille leikkaamalla niiltä.

Äänestä

Kaikkoselta se just talousasioista kannattaa kysyä😂😂😂 Mistä Kaikkosen opit tulee, siellä lasketaan vielä helmitauluilla🤣🤣🤣

Äänestä

Paras tulos tulee duunarille kun lopettaa ay-jäsnmaksun maksamisen n 1000 € vuodessa. Josta 1,7 jälkeen ei saa veovähennystä. Sama vakuutus YTK 105 € vuosimaksu.

Tyhmä saa olla muttei pöljä, jos maksaa kommunisteille pallero ayjohtajille kalliita jäsenmaksuja. 2x ministerin palkoilla uusrikkaat.

Äänestä

Kaikkosen mielestä olisi ollut parempi alentaa turhaa kansallista maataloustukea ja panna keput oikeisiin töihin välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikkonen: Yhteisöveron alentamisella voi olla kallis hintalappu

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo Ylelle pohtivansa sitä, miten hallitus suuntasi erilaisia veronalennuksia puoliväliriihessä.

— Olisiko kannattanut painottaa enemmän tavallisia keskituloisia suomalaisia? hän kysyy.

Kaikkosta mietityttää myös yritysten maksaman yhteisöveron keventäminen.

— Yhteisöveron alennuksen hyöty jää arvailujen varaan, ja sillä voi olla aika kalliskin hintalappu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu